Blogi vähän huilii. Mulla on niin vähän sellaista aikaa kun jompi kumpi tytöistä ei olisi hereillä, että aikaa/ keskittymisrauhaa kirjoittamiselle ei oikein ole. Ollaan myös nautittu kesästä (joka sittenkin tuli, hurraa!) sellaisella intensiteetillä että jaksamistakaan ei oikein iltaisin riennoiltamme kotiutuessa enää ole. Kotiäidin rusketus on hankittu - se kielii miljoonista pitkäpiimäisistä tunneista puistoissa ja lähikaduilla.
Aamulla kun pötköttelin vielä sängyssä Nakke tuli hieromaan pehmolelusiiliään naamaani ja sanoi tuhi tuhi tuhi, niin kuin minä tein yksi päivä hänelle. Eilen tivahdin että missä sun korvat on kun äiti on niin monta kertaa kutsunut pöytään ja sain vastaukseksi yliolkaisen korvien osoittamisen ennen kuin leikit jatkuivat. Toisena päivänä hän puraisi kipeästi kättäni ja kun komensin sain vakavan selityksen, "nääkä". Melkein kaksi-vuotias on ihana! Olen haltioitunut miten hän on aivan oma persoonansa, ei todellakaan mikään minun jatke. Kiva uhmakin alkanut, huippu oli yksi päivä kun hän ulvoi 35 minuuttia liukumäessä eikä suostunut tulemaan ulos. Siinä rääkynässä puistokin tyhjeni, ja linnut jättivät pesänsä; eläimet kaivautuivat syvälle koloihinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?