Päivän toinen bloggaus! Nyt on vauhti päällä. Vauva ei nuku iltaisin kuin pätkissä sylissä eikä telkkarista tule nykyään mitään katsottavaa. Olen iltaisin Naken mentyä nukkumaan yhtaikaa levoton ja väsynyt, ajatuksenjuoksussa ei ole kehumista. Minkä varmasti tämäkin teksti tulee paljastamaan.
Mietin taas tänään, miten äitiys on helpompaa nyt kuopuksen kohdalla verrattuna siihen, mitä se oli Naken synnyttyä. Tietysti (?) tunnen oikeastaan päivittäin riittämättömyyttä, kun jompikumpi lapsista ulvoo jatkuvasti ja voisin helposti ratkaista tilanteen tarjoamalla syliä, muttei vaan kädet riitä. Olen tietoisesti (ja toki myös pakon edestäkin) laskenut tasoani kodin ja itseni suhteen ja tietoisesti pyrin siihen, että arkemme olisi tietynlaisesta kiireisyydestään huolimatta rentoa ja ihanaa. Ville aina käskee minun siivota vähemmän, mikä vapauttaisi aikaa, ja olenkin laskenut siinäkin rimaa. Siitä huolimatta hommaa tietysti riittää silläkin saralla - en halua kerryttää pyykki-, tiski- tai likakasoja vaan jatkuvasti teen jotain kodin eteen.
Mutta siihen helppouteen! Esikoisen kohdalla kaikki on uutta ja sitä tavallaan opettelee omaa tapaansa olla äiti. Sellaiset asiat kuin kesto- vai muovivaipat, kaupan vai itsetehdyt soseet ja pinnasänky vai perhepeti tuntuvat merkityksellisiltä, aivan kuin niillä olisi paskankaan väliä siihen miten hyvä tai huono äiti on. Seuraavien lasten synnyttyä nuo valinnat on jo tehty. Vauvavuotena on kyllä mielestäni ihan hyväkin hurahtaa noihin sinänsä merkityksettömyyksiin, koska myöhemmin ei oikein ole aikaa. Ja omien valintojensa tunteminen osaltaan tuo sitä äiti-varmuutta.
Olen ollut tänään illalla Naken mentyä nukkumaan surullinen, huolissani. Kannan yksin tätä huoltani, kukaan ei tiedä missä mennään, minulla ehkä on aavistus. Monet Naken tuntevat sanovat, että kaikki on niin kuin pitää - se lyttää minun suruni ja käperryn entistä tiukemmin itse sen ympärille, vaikka samalla nuo sanat ovat tietysti juuri ne mitä itsekin toivon. Ainakin ajattelen että Nakke on syntynyt juuri oikeaan perheeseen, kukaan ei voisi olla hänestä ylpeämpi ja onnellisempi kuin minä ja Ville.
Varmasti hankalaa, kun kuulee niin monelta eri taholta mielipiteitä lapsestaan, oli mielipiteet itsessään sitten toivottuja tai pyytämättä "saatuja". Varmaan kuitenkin kannattaa luottaa siihen, että lääkäreiden lisäksi sinä ja Ville tiedätte parhaiten, missä mennään, koska noh, vain te olette 24/7 Naken kanssa. Se, että joku muu, joka näkee Nakkea tunnin silloin ja toisen tällöin, ei voi tuntea häntä samalla tavalla.
VastaaPoistaTosin poimin tän syksyn Ensitreffit alttarilla -kaudesta sen opin, että tunteet kertoo varmasti vain ajattelijasta/tuntijasta itsestään, eikä siis välttämättä hänen päänsä alkupuolisesta todellisuudesta. Omasta mielestäni tunteisiin kannattaa luottaa, mutta nekin on tavallaan mielipide, oman mielen mielipide. Monimutkaista. Ehkä tarkoitus oli vaan tsempata, että päivä kerrallaan etenkin nyt, kun mistään ei ole mitään varmaa tietoa. Kaikki kyllä aina järjestyy jollain tavalla.
K
Kiitos hyvästä kommentista! Tuo tunne-juttu on mielenkiintoinen, noinhan se taitaa olla!
VastaaPoistaTosiaan päivä kerrallaan nyt vain. Ehkä jo seuraavalla neurologi-käynnillä ensi keväänä ollaan viisaampia.