Akkujen latailua

Kiva viikonloppu takana! Sopivassa suhteessa perhettä ja sitten ihan omaa aikaa, jonka vaikutus perheelle on kyllä huomattava aurinkoisen, energisen, hassuttelevan, kärsivällisen äidin muodossa. Lapset ovat ihania ja suloisia, olen takertunut heihin ja he minuun, yötkin nukutaan koko perhe samassa huoneessa (tätä kyllä vastustin pari viikkoa aika voimakkaasti, mutta kun Naken nukuttelut kestivät yli kaksi tuntia ja pitivät sisällään taukoamatonta huutoulinaa, mietin että mikä minä olen estämään pienen ihmisen halua nukkua äitin ja isän kainalossa...). Ollaan oltu paljon ulkona, Naken kanssa leivottu ja kuljettu käsi kädessä lätäköissä, käyty uimahallissa, vauvan kanssa pusuteltu ja hyppyytelty.


Ja sitten siihen omaan aikaan jonka ansiosta pikkulapsiarki tuntui noin auvoisalta. ;-) Perjantaina humputettiin siskoni kanssa Kallion ja Sörnäisen baareissa ja käytiin kaupungilla äitin sponssaamana ravintolassa. Nauroin melkein pissat housussa, puhuin ja kuuntelin, nautin matkan etenemisestä Hakaniemestä kohti Helsinginkatua, sitä hörhöä jatkuvaa elämää mitä siellä on.


Eilen sain nukkua myöhään kun Ville oli lasten kanssa, mutta sen verran painoi edellinen ilta ja viikon univelat, että otin vielä päikkärit. Tänään onkin ollut virtaa ja päivällä ennen Villen töihin menoa kävin juoksemassa kympin. Meni tunti, mihin olen tosi tyytyväinen. Jaksoin hyvin juosta, mutta jostain syystä en tahdo palautua lenkistä, jalkoja kolottelee ja juon vettä litratolkulla. Onneksi aurinko paistaa, saatoin istua illalla melkein pari tuntia aurinkoisella takapihallamme jalat tuolilla lasten leikkiessä keskenään ja kiivetessä välillä syliini. On niin hemmetin mahtavaa että kaiken huudon ja kädet loppuu -riittämättömyyden vastapainona on välillä jo tällaista! Ihan viime aikoina meidän kotona on kuulunut aivan uusi ääni: Lasten nauru. <3 Ilman että Ville tai minä tehdään mitään sen eteen!