Koko viikonlopun tuntui kuin eläisin kahdessa rinnakkaistodellisuudessa. Toisessa: Miltei asumista ulkona, lauantainakin aamuyhdeksästä aina iltaan, yli kuuteen. Herneitä ja mansikoita kauppatorilta, ekstemporee-retki Suomenlinnaan, onnelliset lapset, minä niin kärsivällinen ja läsnä kerrankin, ihana auringon lämpö niskassa ja poskissa. Koko päivän ulkoilun jälkeen jäätiin vielä kotimatkalla puistoon, ostettiin eväitä ja syötiin puiden alla varjossa. Illalla lasi ja toinenkin viiniä, suloinen pikkuhiprakka, ulkona valoisa alkukesän ilta, luontokin vielä niin herkullisen nuori.
Sitten toisessa todellisuudessa jotenkin aivan jumalaton väsymys. Mietin Naken vammaistukihakemusta, mietin arkeamme ja miten koko ajan teen eikä se ikinä lopu, miten olisin ehkä parempi äiti jos kaikki aika ei menisi välttämättömiin lasten ja kodin huoltotoimenpiteisiin, ja silti mikään ei tule valmiiksi, sylini ei riitä, koti on aina sotkuinen, lapset ovat sotkuisia ja roikkuvat ulvoen jalassa. Koko ajan joku kaatuu, joku iskee päänsä, joku vie lelun, joka helvetin hetki joku huutaa.
Vaikka... Eihän se ole totta. Meillä on jo naurua, sitä ihanaa lasten naurua. Harrastan neljä kertaa viikossa hikiliikuntaa, keksin meille kivaa tekemistä, olen useana iltana istunut auringonläikässä takapihan terassilla lasten leikkiessä keskenään. Ihana kesä on vasta edessä.
Haluaisin aikaa Villen kanssa, viime kerrasta on monta kuukautta. Haluaisin istua iltaa myöhään yöhön ja nukkua seuraavana aamuna. Olen kamalan kateellinen kaikille jotka saavat joskus lastenhoitoapua. Ihan varmasti olisin parempi äiti jos saisin joskus vetää happea, ettei sillä sekunnilla kun astun töistä kotiin olisi syöttämistä pukemista siistimistä vaipanvaihtoa, että saisin vain hetken olla.
Niska on edelleen jumissa, ei onneksi niin pahasti kuin viikonloppuna, jolloin kipu iski säröinä alaselkään ja olkavarteen. Ylihuomenna menen hierojalle.
Haluaisin olla parempi äiti, enemmän aikaa, enemmän läsnä, enemmän hassuttelua ja helliä sanoja. Toisaalta - olen kyllä niin hyvä kuin osaan ja jaksan.
Moi,
VastaaPoistaUlkopuolisen silmin, ymmärrän kyllä, että joissain tilanteissa varmasti tuntuu, että pystyisinpä tekemään tämän ja tämän paremmin, olemaan mukana tässä ja tässä asiassa enemmän ja niin edelleen, mutta hetkeäkään en kyllä epäile, että en olisi erinomainen äiti.
Olen varma, että kukaan muu ei ajattele, että voisit tehdä jotain paremmin teidän arjessa :).
Ihanalta kyllä kuulostaa pihahengailu, ja samalla kamalalta tuo kuvaamasi "ainainen" huuto.
K
Oi kiitos kivasta kommentista! Joo järjellä itekin ymmärrän, etten oikein voi tehä paremmin kun teen nytkin tyyliin 95% kaikkeni, mutta sydän sanoo toista :D
VastaaPoista