maanantai 5. joulukuuta 2016

3., 4. & 5.12.2016

Kirjoitin nämä ekat viisi kohtaa jo eilen, 4.12., julkaisu vain jäi:

1. Miten ihanat aamut eilen ja tänään! Ei pidetty mitään kiirettä, aamupalakin kesti toista tuntia sohvalla lastenohjelmien ääressä. Saatiin myös nukkua kaksi ja puoli tuntia pidempään kuin edellisinä aamuina eli seitsemään asti, millä oli merkittävä vaikutus jaksamiseen. Ei mitään tönimistä ja vinkumista ja sillä jos jollain oli vaikutusta minun hermojeni tilanteeseen.

2. Aurinko paistaa, RAKASTAN!

3. Tätini tuli meille eilen kylään. Alku oli melkoista hässäkkää, en saanut edes lounasta syötyä kun lapset kiljuivat sylissä, N töni taas pienempäänsä ym. perhehelvettimeininkiä, mutta taaperon nukahdettua meno rauhoittui ja meillä oli tätini kanssa idyllinen kahvihetki jossa kahvi, oi kahvi, maistui hyvältä, pulla oli maukasta ja keskustelu soljui vilkkaana ja ajatuksia herättävänä.

4. Päästiin eilen koko perheellä saunaan. Tunti siellä vierähtää nopeasti!

5. Ihana oli saunan jälkeen pötkötellä lasten kanssa sängyllä ja hassutella Villen kattaessa meille olkkariin iltapalaa. Oli idyllit kohdillaan!

Nämä kirjoitukset sitten tänään 5.12:

6. Pitkästä aikaa koko perheen yhteinen vapaa! Se alkoi niinkin upeasti, että nukuttiin kahdeksaan! Siitä kun meidän lapset on nukkuneet noin myöhään on monta kuukautta. Kuopus heräsi taas tapansa mukaan puoli kuudelta ja sai onnettomuudekseen yöpaitansa märäksi vettä falskaavasta tuttipullosta. Kävin unista kamppailua mielessäni, että jaksanko nousta vaihtamaan hänelle kuivaa ylle, kun hän tulikin päälleni makaamaan kuin pikkuinen apina, poski poskellani. Siinä sitten nukuttiin ja kun lopulta herättiin yöpaitakin oli kuivunut.

7. Lähdettiin hiiiiitaiden aamutoimien jälkeen koko porukka Itikseen Leikkiasemalle energiaa purkamaan, jonka jälkeen Ville vei meidät PanchoVillaan syömään. Ei valitettavasti ollut yhtään kummoista ruokaa, olen tehnyt itsekin huomattavasti maukkaampia kasvishampurilaisia. Mutta onhan se silti luksusta kun ei tarvitse itse kokata ja tehdä syömisen jälkeistä raivaussiivousta

8. Flunssa vain jatkuu. Suoraan sanottuna VITUTTAA kun ei pääse lenkille tai salille!

9. Nakella tuli tänään vain yksi pissavahinko, eilen ei yhtään! Olen niiiiiiin onnellinen että hän pääsee pois vaipoista!

10. Ville myi pleikkarinsa, varatelkkarin ja ison läjän pelejä, hurraa! Ostaja tulee kohta. Sitten varmaan heivataan työhuoneesta penkit varastoon ja alkuvuodesta yritetään raapia pennoset kasaan ja ostaa vuodesohva. Sitten ilmavat valkoiset verhot, uusi vähän pienempi matto mahdollisesti, kirjahylly siistiksi ja parit taulut seinälle ja työhuonekaan ei ole enää kauniin kotimme ankea pikku putka vaan viihtyisä huone jonne kurkkaaminen ei aiheuta inhonväristyksiä.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että huoneeni alkaa valmistua :D. Suunnittelemanne uudistuksen kuulostavat hyviltä, vaikka ei se huone musta nytkään oo mikään "putka" ollut :D.

    Tosi syvältä, että joudut selviytymään tuosta kaikesta kipeenä :(. Paljon tsemppiä!

    Mäkin ajattelen välillä noin, kun saan ok ruokaa ravintolassa maukkaan ruuan sijaan: eipähän tarvinnut tehdä itse. Mutta tietty sitä odottais, että ruoka olis vähän tasokkaampaa.. Rossosta saa kuulemma nykyään vegaanisia pitsoja. Haluisin sinne, mutta ennen kaikkea haluisin Sushia. (tiedoksesi :D)

    K

    VastaaPoista
  2. ei ollut pleikka, en myynyt telkkaria ja pelejä oli kolme. :)

    VastaaPoista

Mitäs mietit?