Kissat olivat viime yönä suoraan from Hell. Lähinnä tietenkin Winston, niin kuin aina. Kirppu haluaa vain nukkua jalkojemme päällä. Asentoa vaihdettaessa se lentää/hyppää pois, palatakseen kohta uudestaan. Ihana huriseva unenlötkö lämpötyyny, ei haittaa hänestä. Mutta Winston. Se maukuu ovella ja uutuuteena raapii tassullaan makkarin oven auki, paukutellen sitä seinää vasten. Se hyppää tyynyn viereen kehräämään niin lujaa että siihen herää,ja jos ei se lyö tassulla takaraivoon, kalisuttaa päätään sängyn päätyyn, nuolee päitämme ja ravaa tyynyjen takaa sängyn päätyä. Välillä se määkii sängyn vieressä kun joku idioottilammas ja komennettaessa alkaa pestä itseään hirveällä maiskutuksella.
Tänä aamuna kysyin Villeltä, pitäisikö a. huumata b. juottaa Winston humalaan joka ilta. Ville sanoi ettei passaa, kun ei tiedä miten holtiton Winstonista sitten tulisi, kun nytkään ei paljon järki päätä pakota. Ehkä se alkaisi maukua serenadeja kevyesti hikkaillen tai saisi rasittavia humalaisia läheisyyspuuskia. Ei siis huumausta jatkossakaan. Joinain iltoina katson tyytyväisenä myhäillen kun Kirppu juoksuttaa Winstonia ympäri kämppää ja toivon, että ajaisi vanhan läskin niin piippuuun, ettei se jaksa yöllä eväänsä letkauttaa.
Rasittavan yön jälkeen koitti kuitenkin kiva päivä, kun oltiin Villen kanssa Porvoossa lauantaisella sunnuntai-ajelulla. Käveltiin vähän vanhassa kaupungissa ja käytiin Brunbergin puodissa, jossa pidin maltin mukana ja ostin vain pikkupussin marmeladia, kanelinmakuista toffeeta pussillisen ja kuusi suukkoa. Käytin kivassa baarissa ja mentiin Amarilloon syömään. Pitää vielä mainita, että otettiin molemmat kasvisruoat, kiva! On alkanut inhottaa yhä enemmän ja enemmän lihansyönti ja tuntuu ihan järjettömältä tunkea sisäänsä jotain, josta ei oikein kestä ajatella mitä se on ja miten se on tehty. Silti en oikein raaski ostaa luomua ja olen laiska miettimään kasvisruokia. Tämä asia on piikki lihassani.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Jotenkin pystyn hyväksymään oman Winston-angstini helpommin, kun kuulen, että teilläkin on sen kanssa hankalia päiviä. Tai siis öitä. Ettekä tekään jaksa sitä aina. Inhottavaa, että se ei osaa käyttäytyä. Hyvin inhottavaa. Mäkin olin tosi onnellinen teillä ollessani, kun ne kissat leikki koko illan: rauhallinen yö tiedossa (se muuten oli rauhallinen yö, aamulla ne vaan molemmat istui hipihiljaa siinä mun punkan vieressä tapittamassa mua).
VastaaPoistaTämän vain halusin sanoa.
K
Ai eikö me olla valitettu Winstonista? :D Onhan se välillä tosi ihana, kun tykkää meistä niin paljon, mutta tuntuu että useemmin ollaan siihen kyrsiintyneitä. Kamala kun ei anna nukkua! Ymmärrän että sillä on vaan tylsää ja haluaa seuraa, mutta keskellä yötä ei paljon empatiaa, saati seuraa, heru...
VastaaPoistaMun mielestä te ootte molemmat olleet aina ääripidättyväisiä valittamaan Winistä. Tottakai säkin oot tehnyt selväksi, että se on outo katti yöhuomioelämineen, mutta silleen enemmän ihmettelevään ja kertovaan sävyyn; enenmmän, että "eilis yönä Winston söi puolikkaan viherkasvin", eikä "hiton kissa, kun eilisyönä se söi puolet mun viherkasvista".
VastaaPoistaHirveetä kyllä tuo huomionpakkohakuisuus: niin ihmis- kuin eläinkunnassakin.
K
Hahahahaha :D No voi johtua tuo "ihmettelevä ja kertova sävy" siitä, että sehän häröilee öisin, eli päivän mittaan ehtii jo kiukku laantua. Mutta kyllä välillä ajattelen, että voisinpa tappaa sen. Sitten se kuitenkin kattoa napottaa niin nätisti pyöreillä silmillään ja hyppää tyynylle kehräämään, että eihän siitä kuitenkaan voi kuin tykätä :)
VastaaPoista