Unikoulusta, vanhemmuudesta ja pienistä suloisista hetkistä

Rasti seinään, olen yksin kotona. Tämä jos jokin on minulle nykyään harvinaista herkkua. Heti sytyttelin kynttilät (kun ei ole vaaraa että joku juoksee niitä pahki ja sytyttää koko talon) ja otin lasin punaviiniä, vaikka juon sitä muutenkin nyt liikaa. En humalaan mutta nautintoon, kehtaanko edes tunnustaa, lähes joka ilta. Lomalaisen pienet syntiset huvit.

Yritin äsken ratkaista, kumman valitsisin jos saisin joko kahdeksan tuntia katkeamatonta unta tai 12 tuntia yksinoloa. Kyllä varmaan sen yksinolon ottaisin, vaikka uni ehkä tulisi enemmän tarpeeseen. Pisin yhtenäinen unipätkä sitten viime kevään on jonkun viisi tuntia ja nekin kerrat ovat yhden käden sormilla laskettavissa. 

Tänään vihdoin suivaannuin huushollimme huonounisuuteen sen verran, että aloitin Nakke-tytön päikkäriunikoulun. Nyt viimeiset pari viikkoa kun hän on nukkunut vain sylissä tai liikkuvissa rattaissa. Parikymmentä minuuttia kesti yhtä jaksoista kurkku suorana itkua niin, että lopulta itki äitikin, mutta niin kuin aina tuli se uni nytkin lopulta omassa sängyssä ja sitäpä riittikin melkein kolmeksi tunniksi. Nyt kun olen saanut itseeni sopivan koktailin vitutusta, päättäväisyyttä ja innostusta näitä unijuttuja kohtaan aion aloittaa myös iltaunikoulun, niin että Nakke nukahtaa omaan sänkyyn ilman maitoa. Näissä onkin sitten ihan tarpeeksi haastetta, kokonaisia öitä ja itsekseen nukahtamista katsotaan myöhemmin.

Vaasan reissun jälkeen olen pursunnut energiaa ja saanut aikaan vaikka sun mitä. Kävin Naken vuoden aikana käyttämät vaatteet läpi ja silitin ja viikkasin noin kaksi Ikea-kassillista pieneksi jääneitä vaatteita. Tämän illan hommana on hinnoittelu ja huomisesta viikoksi eteenpäin minulla on pöytä kirpputorilla. En odota suuria voittoja, kun vaatteet joita myyn ovat arvoltaan 0,5-2 €, mutta jos nyt ainakin vähän jäisi plussan puolelle. Ihanaa saada vanha pois kaapeista pyörimästä!

Tämän päivän homma on ollut ylä- ja alakerran ikkunoiden pesu sekä verhojen pesu, silitys ja uudelleen ripustus. Saanen ojentaa itselleni mitalin - voi mutta toki, rouva hyvä, jos se sinut iloiseksi tekee, noin ole hyvä.

Rakastan itseäni tällaisena, touhukkaana ja aikaansaavana, ja tuntuu että tällaiselle minälle kaikki on mahdollista. Virkistävä tunne vaihteeksi!

Mietin tänään Nakkea nukutellessani, että vanhemmuudessa ehkä raskainta on se, että kaikki vastuu on itsellä. On vain luotettava itseensä ja kykyynsä tehdä oikea päätös toisen ihmisen puolesta, vaikka suuri osa vastaantulevista tilanteista on itsellekin outoja ja vieraita. On oltava luja, pehmeä ja johdonmukainen, on vastaanotettava huutoa silloin kun haluaisi itsekin huutaa, haluaisi mukkua, haluaisi lupauksen siitä että jos toimin näin se on oikein, palkkana on hetki omaa aikaa, kupillinen kahvia. Tänään kävi tsägä ja nuo palkkiot minua todella odottivatkin.

Koti on ihanan tyhjä, hiljaisuuden kuulee. Keitän kupin teetä ja valmistaudun vastaanottamaan perheen.