Ansiot äitinä ja työnaisena

Tänään yksi mainittavista ansioistani äitinä on ollut se, etten huutanut. Tiedän, ei kovin vaikuttavaa... Inhoan huutamista, lapsuudenperheessäni ei koskaan huudettu, Ville ei huuda koskaan, ja silti itselleni tulee tosi usein hermojen kiristyessä halu h u u t a a. Aika harvoin kuitenkaan huudan, onneksi. Ja kun huudan säikähdän ääneni mahtia ja huuto nuukahtaa nopeasti. Aivan kamalan inhottava tapa se silti on.

Nakke on ollut tänään kärttyinen ja takertuva. Purkaa varmaan ikäväänsä, kun olin eilen iltavuorossa ja tänään aamu-. Aikuinen minussa ymmärtää, vanhempi minussa ottaa syliin ja keksii uusia leikkejä - miss vittupää miettii onko nyt jumankauta vaikeaa olla sekunti ulisematta.

Paljon paljon kivojakin hetkiä. Reilun tunnin päikkärit yhteisen peiton alla. Kirjan luku sylikkäin, Pikku Kakkonen yhdessä sohvalla. Välipalalla keksin jakaminen ja Naken autuas "nam nam nam". Hyvin maistunut iltapuuro. Puistossa käynti, Naken ilo hänen kontatessaan hiekkakenttää ympäriinsä.

Päivällä mulla oli töissä kehityskeskustelu. Oli tosi kivaa pitkästä aikaa rauhassa jutella esimieheni kanssa. Sain paljon kiitosta ja vahvistusta ammatillisuudelleni. Kirkkaimpana jäi loistamaan kehu siitä,miten puhun aina kauniisti ka ystävällisesti työkavereilleni palautettakin antaessani. Siihen ihan tietoisestikin pyrin ja tuntuu ihanalta että se on huomattu. En ole nokkela rääväsuu,en, mutta tänään käytöksen kukkani jaksoi taas kukkia ylpeänä pystypäin. Ehh.