Kädet täynnä

Taas kävi niin kuin lasten kanssa yleensäkin: kun ääneen kehuu jotain niin sepäs muuttuukin. Tällä kertaa nukkumishommat, jotka - kuten olen viime aikoina tuntunut sanoneen aivan jokaiselle tapaamallemme ihmiselle neuvolan terkkarista naapuriin - ovat oikea arkemme voimavara. Nakke menee nätisti ilman itkujoa unilleen seitsemän, puoli kahdeksan aikoihin ja nukkuu heräämättä kellon ympäri. Kuopuksen iltaiset itkut ovat vähentyneet huomattavasti ja ensimmäinen unipätkää on pidentynyt viiteen tuntiin.

Joten eiköhän ole aika ottaa flunssat kehiin ja tehdä öistä levottomia ja itkuisia! Nakkehan aloitti syksyn räkäkauden torstaina ja eipä tarvittu kauaa nuhaisia pusuja kun viime yönä kuopuksemme pikkuisemme heräsi jo ennen klo 23 itkemään vimmatusti. Nakkekin heräsi siihen ja niin oli kotimme yhtä itkua, huutoa ja tukkoisen vauvan röhkimistä ja epätoivoisia yrityksiä imeä rintaa. Loppuyö meni vähän paremmin, kunnes Nakke aamulla heräsi jo kuudelta. Hain hänet viereen ja nukuttiin - ah! - kahdeksaan. Herääminen jatkoi yöstä tutulla linjalla vauvan pärähtäessä itkuun ja Naken herätessä vauvan itkuun ja alkaessa myös itkeä. Minä makasin ulvovien tyttöjeni välissä jäykkänä kuin lankku enkä saanut edes käännettyä päätä, kun olin nukkunut niin pitkään samassa asennossa.

Siskoni kyselevät välillä huolehtivaisesti, miten jaksan pienten tyttöjeni kanssa. Sanon aina että hyvin, vaikka onhan tässä hommaa. Mikään asia ei mene kuin itsestään vaan kaikkeen tuntuu liittyvän huutoa, sotkua, kantamista, eritteitä, nostamista, sellaista fyysistä hoitotyötä kuin sairaalan vuodeosastolla alimiehityksellä ikään. Esimerkiksi tämän viikoinen maanantai, jolloin kävimme tyttöjen kanssa työpaikallani:

 

Välipalan, pottailujen, vaipanvaihtojen, ulkovaatteiden pukemisen ym. ym. ym. jälkeen pakkasin meidät autoon. Vettä satoi. Ensimmäinen pysähdys kaupan pihassa; ajattelin että viemme viemisiksi pullaa. Vauva oli tehnyt jättiluokan kakat - ei kun vaipanvaihto takapenkillä. Sitten vauva reppuun ja Nakke kainaloon, pikajuoksua sateen läpi kauppaan. Olin kyllä jo aika märkä vaipanvaihto-operaation ansiosta.  Porhalsimme hedelmäosaston läpi, joku mies nappasi hihasta kiinni ja pyysi apua hedelmävaa'an käyttöön (!!). Autoin ja hän toivotti voimia äitinä. Niitä tarvitsinkin, kun vauva öhkäsi repussa, Nakke hupatti kainalossa "pulla pulla pulla pulla" ja olimme myöhässä aikataulustamme, vaikka olin jo myöhäistänyt tuloaikaamme tunnilla. Ei kun äkkiä kassan kautta autoon, samat istuimiin änkeämiset, sama sateesta märkä selkäni. Ja vartin päästä sama päinvastoin. Työpaikallani Nakke istui kaikki tuolit läpi ja vauvaa imettäessäni tyhjensi lehtikorin, kiipesi sinne sisään JA jäi jumiin ("tumi, tumi, yäää!"). Keitin itse itselleni kahvit ja tarjosin paikalle saapuneelle puhetulkillekin kuin emäntä ikään. Siivosin muruja, vaihdoin kuulumisia ja varjelin Nakkea lentämästä satulatuolista. Ja puolentoista tunnin päästä samat autoänkäämiset. Puuuh. Kun samaan päivään vielä kuului Sealife-reissu, kaupassa käynti ja Hesburger-herkuttelu, voin kertoa että yöllä uni maistui. Tai olisi maistunut, tarkoitan tietenkin.