Olen kuluneen viikon aikana huutanut Nakelle enemmän kuin hänen pienen elämänsä aikana yhteensä. Se että aikuinen huutaa pienelle lapselle on jotain niin rumaa, mutta tilanteita jossa hermoni vain pettävät tupsahtelee kuin sieniä sateella (ihanan tuore sanonta!). Pyydän kyllä aina heti anteeksi. Enkä nimittele, se luettakoon ansiokseni. Huudan vain jotain sen suuntaista kuin MÄ EN JAKSA TÄTÄ HUUTOA ENÄÄ YHTÄÄN!!!! tai muuta yhtä kypsää. Ja huokaisen hyvin syvään ja pyydän anteeksi.
Vanhemmuudessa sitä kyllä menee päivittäin koko tunneskaalan laidasta laitaan. Miten voikaan omaa lastaan vihata - hetkellinen, kirkas vihan liekki! Miten voikaan omaa lastaan rakasta - ei-niin-hetkellinen, pakahduttava ylpeyden, onnen ja kiitollisuuden tunne, syvä ihmetys, mistä meille tällainen aarre..! Ja kaikki tunteet vihan ja rakkauden välillä - esimerkiksi, miten hauskaa seuraa oma lapsi voikaan olla. Päivissä on niin paljon iloa, riemua, naurua, elämä on vahvasti tässä ja nyt.
Tänään käytin aamulla Naken lastenklinikalla. Taas tutut autoonpakkautumiset, helvetinmoinen aamuruuhka Mannerheimintiellä. Manailin ruuhkaa johon Nakke totesi iloisesti - "Ei, topliva!" (ei, sopiva!). Hahaha. Lastenklinikan onneton pikkuparkkis oli tietysti täynnä, samoin lähikadut. Jouduin jättämään auton yli puolen kilometrin päähän ja harppomaan rankkasateessa vauva repussa ja Nakke kainalossa kohti sairaalaa niin nopeasti kuin jaksoin. "Aia, minnaan!" (äiti, mennään!), Nakke kannusti ja potki vatsaani innoissaan. Pääsimme samantien sisään, olimmehan myöhässä. Mikäs sun pikkusiskon nimi on, lääkäri jututti Nakkea. "Kumppa", tämä vastasi samanaikaisest vakavana ja huolettomana ja purin tas poskiani. Kumpparipa hyvinkin.
Mie jotenkin ihailen tuota sinun rehellisyyttäsi. Ja vaikken paljon osaa näihin juttuihin kommentoida, niin tiedä vaan, täällä mie käyn lukemassa niitä kuitenkin. Hali ja tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos, ja aivan samoin ihailen sun rehellistä kerrontaa! Mitäpä tätä kaunistelemaan :D Kiitos tsempeistä ja ihanaa syksyä! Istutaan taas iltaa kun meillä vauvakin vähän kasvaa, eiköhän juttu luista entiseen malliin :)
PoistaOn varmaan kyllä kirjaimellisesti hermot ja pinnat rikkovaa, kun ärsyttää, mutta ei voi tehdä oikein mitään, kun toinen ei vaan ymmärrä olevansa rasittava.
VastaaPoistaMeillehän ei koskaan huudettu ja yhä tänä päivänäkin katoaa aika täydellisesti kunnioitus ihmistä kohtaan, joka huutaa mulle tai jollekin muulle esim. töissä.
En nyt tarkoittanut, että olis kunnioitus suhun kadonnut =D. Pikemminkin mietin, että mitä sitä oikeesti tekis, jos jollakin "ei vaan menis jakeluun" ja olis koko ajan sama vääntö päällä.
Pitkää pinnaa toivottaen,
K
Kiitos K! Just mietin sua ja mitä kuuluu ja sitten olitkin kommentoinu! Toivottavasti sulla on kaikki hyvin siellä! <3 <3
PoistaHuutaminen on kyllä rumaa!! Oon n
Oho, lähti vähän aikaisin. Oon nyt peräti parina päivänä ollu huutamatta ja ettiny vaihtoehtoista toimintamallia, kuten hengitelly syvään ja tietoisesti ottanu etäisyyttä tilanteisiin. Toimii paremmin!
Poista