Ystävyydestä, lapsista

Siskoni oli meillä viikko sitten kylässä, ja keskustelu ajautui lapsiini ja siihen, miten minun on nykyään vaikea tavata ketään ilman heitä. He tavallaan kuuluvat pakettiin ja esimerkiksi juuri sisko(i)lleni olen kiitollinen, että he ymmärtävät sen. Laajensin ajatuksiani siihen, että aito ystävyys hyväksyy toisen kasvun ja elämän muutokset, on kiinnostunut ja tukee, ei kahlitse sanoin tai vaatimuksin vaan antaa kiistattoman tuen, pysyvän turvan. En ole todellakaan osannut itse olla tuollainen ystävä, olen kadehtinut ja paheksunut erilaisia valintoja ja elämäntilanteita, mutta aion tsempata. Miten helkutin mahtavaa onkaan kun on ystävä, jonka tietää pysyvän vaikka yhteydenpito venyisi, joka ymmärtää tai haluaa ymmärtää muttei missään tapauksessa sääli, joka antaa toiselle tilan olla ja kertoa paheksumatta tai esittämättä alentuvia pikaratkaisuja.


Toisaalta - nyt lasten myötä sitä on itse helposti kehno ystävä. Tai ainakin erilainen aiempaan verrattuna. Kun on huolesta suunniltaan, niin kuin olen nyt melkein koko vuoden ollut Naken kehityshäiriötä selvitettäessä, ja ylipäänsä kun viettää lastensa kanssa 24/7, tuntuisi falskilta olla puhumasta siitä. Ehkä avarasydäminen ystävä ymmärtää, kysyykin joskus - ei vain kohteliaisuudesta vaan aidosta kiinnostuksesta ystävänsä maailmaa kohtaan, halusta yrittää ymmärtää se.


Tuollaisia ajatuksia ystävyydestä. Monta kasvunpaikkaa itselleni, varmasti.


Nakella oli tänään silmälääkäri. Hän kun etenkin kesällä kaatuili/ törmäili/ putoili paljon etenkin puistoissa tai muissa ulkotiloissa, niin nyt tutkittiin onko näössä vikaa. Ei ole! Terveet silmät ja täysin normaali näkökyky on hänellä. Näin oletimmekin Villen kanssa, mietimme Naken tilan hahmottamisongelmien liittyvän ennen kaikkea aurinkoisiin päiviin ja hänen valonarkoihin silmiinsä. Silti, kun Ville astui Naken kanssa toimenpidehuoneesta ja kertoi nuo uutiset, tulin aivan uskomattoman iloiseksi! Että häntä on tutkittu, puh huh, ja nyt on silmätkin todettu terveeksi! Kuulemma tämä, että näkö on normaali, tulee todennäköisesti poissulkemaan yhden oireyhtymän jota hänellä on epäilty. Mahtavaa!!!!


Tietysti - jotainhan hänellä on ja kuten neurologi aiemmin sanoi, kehityksessä tulee olemaan viiveitä. Ja törmäilyt yms. voivat johtua vaikka hahmottamisen häiriöstä ylipäänsä, ei siis näköön vaan aivoihin liittyen. Mutta silti, kun mietin kaikkea viime keväästä alkanutta huolta ja mitä hänen kohdallaan on epäilty, olen niin helpottunut ja kiitollinen. Hän on niin rakas, ihana tyttö, olen joka päivä tikahtua ylpeyteen mitä kaikkea hän osaa, miten fiksu, suloinen, reipas ja hauska hän on.


Olen myös tässä vajaan vuoden aikana tullut kunnon tiikeriäidiksi. En hyväksy mitään negatiivista Nakesta, en mitään vitsailua hänen kustannuksellaan. Jumalauta, täältä pesee sille joka yrittää! Niin kauan kun voin minä suojelen häntä.


Tietysti sama koskee vauvaakin, vaikka suhteeni häneen onkin erilainen. Hän on topakka ja tarvittaessa vaativakin, mutta kuitenkin ah niin rauhallinen ja tyytyväinen pieni tyttö, jolla on maailman ilahtunein hymy. Hän nukkuu yöt tyynylläni nenä vasten omaani, hän kierii lattialla akselinsa ympäri ja lähtisi niin mielellään jo ryömimään, hän syö kuin linnunpoikanen, kaikki maistuu. En ole vielä huolissani hänestä, siihen kun hän menee kouluun on sata vuotta, hän on minun vauvani, koko ajan minun lähelläni.