perjantai 13. marraskuuta 2015

Ystävyydestä, lapsista

Siskoni oli meillä viikko sitten kylässä, ja keskustelu ajautui lapsiini ja siihen, miten minun on nykyään vaikea tavata ketään ilman heitä. He tavallaan kuuluvat pakettiin ja esimerkiksi juuri sisko(i)lleni olen kiitollinen, että he ymmärtävät sen. Laajensin ajatuksiani siihen, että aito ystävyys hyväksyy toisen kasvun ja elämän muutokset, on kiinnostunut ja tukee, ei kahlitse sanoin tai vaatimuksin vaan antaa kiistattoman tuen, pysyvän turvan. En ole todellakaan osannut itse olla tuollainen ystävä, olen kadehtinut ja paheksunut erilaisia valintoja ja elämäntilanteita, mutta aion tsempata. Miten helkutin mahtavaa onkaan kun on ystävä, jonka tietää pysyvän vaikka yhteydenpito venyisi, joka ymmärtää tai haluaa ymmärtää muttei missään tapauksessa sääli, joka antaa toiselle tilan olla ja kertoa paheksumatta tai esittämättä alentuvia pikaratkaisuja.


Toisaalta - nyt lasten myötä sitä on itse helposti kehno ystävä. Tai ainakin erilainen aiempaan verrattuna. Kun on huolesta suunniltaan, niin kuin olen nyt melkein koko vuoden ollut Naken kehityshäiriötä selvitettäessä, ja ylipäänsä kun viettää lastensa kanssa 24/7, tuntuisi falskilta olla puhumasta siitä. Ehkä avarasydäminen ystävä ymmärtää, kysyykin joskus - ei vain kohteliaisuudesta vaan aidosta kiinnostuksesta ystävänsä maailmaa kohtaan, halusta yrittää ymmärtää se.


Tuollaisia ajatuksia ystävyydestä. Monta kasvunpaikkaa itselleni, varmasti.


Nakella oli tänään silmälääkäri. Hän kun etenkin kesällä kaatuili/ törmäili/ putoili paljon etenkin puistoissa tai muissa ulkotiloissa, niin nyt tutkittiin onko näössä vikaa. Ei ole! Terveet silmät ja täysin normaali näkökyky on hänellä. Näin oletimmekin Villen kanssa, mietimme Naken tilan hahmottamisongelmien liittyvän ennen kaikkea aurinkoisiin päiviin ja hänen valonarkoihin silmiinsä. Silti, kun Ville astui Naken kanssa toimenpidehuoneesta ja kertoi nuo uutiset, tulin aivan uskomattoman iloiseksi! Että häntä on tutkittu, puh huh, ja nyt on silmätkin todettu terveeksi! Kuulemma tämä, että näkö on normaali, tulee todennäköisesti poissulkemaan yhden oireyhtymän jota hänellä on epäilty. Mahtavaa!!!!


Tietysti - jotainhan hänellä on ja kuten neurologi aiemmin sanoi, kehityksessä tulee olemaan viiveitä. Ja törmäilyt yms. voivat johtua vaikka hahmottamisen häiriöstä ylipäänsä, ei siis näköön vaan aivoihin liittyen. Mutta silti, kun mietin kaikkea viime keväästä alkanutta huolta ja mitä hänen kohdallaan on epäilty, olen niin helpottunut ja kiitollinen. Hän on niin rakas, ihana tyttö, olen joka päivä tikahtua ylpeyteen mitä kaikkea hän osaa, miten fiksu, suloinen, reipas ja hauska hän on.


Olen myös tässä vajaan vuoden aikana tullut kunnon tiikeriäidiksi. En hyväksy mitään negatiivista Nakesta, en mitään vitsailua hänen kustannuksellaan. Jumalauta, täältä pesee sille joka yrittää! Niin kauan kun voin minä suojelen häntä.


Tietysti sama koskee vauvaakin, vaikka suhteeni häneen onkin erilainen. Hän on topakka ja tarvittaessa vaativakin, mutta kuitenkin ah niin rauhallinen ja tyytyväinen pieni tyttö, jolla on maailman ilahtunein hymy. Hän nukkuu yöt tyynylläni nenä vasten omaani, hän kierii lattialla akselinsa ympäri ja lähtisi niin mielellään jo ryömimään, hän syö kuin linnunpoikanen, kaikki maistuu. En ole vielä huolissani hänestä, siihen kun hän menee kouluun on sata vuotta, hän on minun vauvani, koko ajan minun lähelläni.



4 kommenttia:

  1. Itse olen miettinyt kanssa, miten olla hyvä ystävä. Olen päätynyt siihen, että pitäisi (luonnollisesti) kuunnella ja kysyä paljon. Mielestäni sitten pitäisi oppia kuulemaan, mitä ystävä kulloinkin kaipaa: milloin on aika sanoa suoraan oma mielipide, milloin taas ystävää ehkä ei se kiinnosta vaan kaipaa ennen kaikkea vahvistusta omille ajatuksilleen. Joskus ei tarvitse ehkä olla mitään mieltä ystävän ongelmasta/haasteesta/valinnasta, kunhan vaan kannustaa siihen suuntaan, mihin ystävä on kallellaan.
    Tavallaan kuulostaa kamalalta, mutta ehkä tuollainen "ehdoton ymmärtäminen" on juuri sitä toisen valintojen tukemista ja hyväksymistä.

    Toisaalta olen miettinyt, että ystävien kanssa voisi harrastaa enemmänkin sellaista vapaata hengailua ja rupattelua. Tuntuu, että itse olen useimpiin ihmisiin yhteydessä vaan kun jommalla kummalla on siihen tarve. Täällähän mulla ei oikeestaan oo kenenkään ystävän tarve koskaan ja on joutunut opettelemaan sen, että on vaan yhteydessä "ihan hyvin vuoksi". Vaikkei olisi kerrassaan mitään asiaa. Useimmiten viettäisin tuonkin ajan mieluummin itsekseni, mutta jollain tavalla tulee kuitenkin hyvä mieli, kun on pitänyt yhteyttä mukaviin tyyppeihin ja tutustunut paremmin.

    Mietin tuota Naken ja vauvan "ilmestymistä" elämäämme. Tavallaan on hankala miettiä, miten se olisi vaikuttanut yhdessäoloon, koska siitä, kun viimeksi hengailtu "niin kuin aina ennenkin", tuntuu olevan valovuosi. Mun kohdalla tottakai vaikutti se, että en nähnyt muutosta, koska olin vain vaihdossa. Tiesin, että muutos tulee, mutta se prosessi oli hyvin peitossa välimatkan vuoksi. Mun näkökulmastahan Nakke vaan syntyi yks kaks: jouluna ei ollut ja sitten syksyllä olikin =D (sulla on varmaan eri näkökulma tähän..).
    Lasten myötä yhdessäolo ei ainakaan ole enää koskaan laiskaa, eikä siihen liity alkoholi. Molemmat liene ihan hyviä muutoksia =).


    K

    VastaaPoista
  2. Noi sun ajatukset ystävyydestä ja hyvänä ystävänä olemisesta kuulostaa tosi hyvältä! Ite pyrin just tuollaseen lempeeseen ja kannustavan läsnäoloon/ kuunteluun - niin helposti sitä vetää toisen elämästä jotsin johtopäätöksiä ja tekis mieli jakaa neuvoja, vaikka itelleni ainakin aina ihaninta on kun joku kiinnostuneena ja myötätuntoisena kuuntelee, kuitenkaan liikaa menemättä mukaan. Tiukat kriteerit! :D

    Joo lasten myötä se yhessäolo kyllä on erilaista! :D Ite arvostan ihanhulluna jos ihmiset haluaa tulla meille ja tuntuu viihtyvän siinä härdellissä, onhan se mulle helpointa ja myös osoittaa sellaista kokonaisvaltaista kiinnostusta elämääni, ei vain siihen mitä oon vaikka yksin kahvilassa, koska siinä oon kyllä minä mut eipä juurikaan elämääni.. Toisaalta ymmärrän kyllä tosi hyvin jos joku haluaa nähä ilman lapsia, eihän heiän kanssa oikein voi keskitgyä mihinkään.

    En oo kyllä tyytyväinen tähän blogikirjoitukseen, tästä tuli jotenkin syyttelevä (en tiiä ketä kohtaan:D) ja raskastempoinen, kun piti vaan pohdiskella asioita! :D

    VastaaPoista
  3. Ehkä fiilis syyttelevästä tekstin luonteesta on itsekritiikkiä? Itse en aistinut mitään syyttelevyyttä. =)

    K

    VastaaPoista

Mitäs mietit?