perjantai 30. syyskuuta 2016

29.9. ja 30.9.2016

1. Itseluottamukseni on jotenkin ihan nollassa, tuntuu etten osaa edes puhua ihmisille, olen omituisen raskassoutuinen enkä ikinä niin hyvä kuin haluaisin. Toisaalta tiedän että rimani on ihan tolkuttoman korkealla ja kyllä ansaitsisin sen saman armon ja hyväksynnän jonka itsestäänselvästi muille annan. Eihän se nyt jumankauta voi olla, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, paitsi minä!

2. Ostin tänään ekat joululahjat. Oli varmaan eka kerta kun olen syyskuussa liikkeellä!

3. Sain tänään ystäväni ja hänen pienen poikansa meille kylään. Piristi kyllä tosi paljon kun päästiin juttelemaan. Sain kukkia, kahvia ja karkkia tuliaiseksi!

4. Ville on pitkästä aikaa yövuorossa.

5. Onkohan sillä oikeastaan väliä pitävätkö kaikki minusta, jos vain teen parhaani, aina sen hetkisten voimavarojen mukaan...

6. Ostin yöpöydälleni lampun. No more sängystä pomppaamista vielä hetkeä ennen nukahtamista kun haluaisi vain kääntää kylkeä ja ah, nukahtaa.

7. Nukuin viime yön molemmat tytöt kainalossani. Aamulla he tarttuivat ylitseni toisiaan kädestä ja Naken ensimmäiset sanat pimeässä makuuhuoneessa olivat: Päivää, päivää.

8. Kuopus on nälkälakossa. Ei jaksaisi aina vääntöjä ruokapöydässä, etenkin juuri kun esikoinen on alkanut syödä hyvin.

9. Monella ystävälläni menee.nyt hyvin, olen niin onnellinen heidän uutisistaan ja saavutuksisstaan että itkettää.

10. Huomenna vien tyttöni retkelle jonnekin, jossa voidaan tehdä nuotio ja grillata lounaamme!

2 kommenttia:

  1. Nakke :,D

    Jotenkin aina yhtä hankala tajuta, että sinä et välillä ole sinut itsesi kanssa, ja tosiaan, lempeyttä ja ymmärrystä sinulla riittää kaikille muille paitsi itsellesi. Mieti, että sä oot tärkeintä mitä sinulla on. Jos kaikki ei tykkää, se ei haittaa =). Eihän se ole sun asia, jos jotain ei miellytä. Tsemppiä <3.

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! <3 ... Oon myös miettiny, et aika itsekeskeistähän tää on asettaa itsensä tällaseen erikoisasemaan että muka jollain olis juuri minusta sen erityisemmin mielipiteitä ;)

      Poista

Mitäs mietit?