perjantai 10. tammikuuta 2014

Mitäs me pullamössöt

Olin äsken aikeissa lähteä Nakke-neidin kanssa kauppaan, kun tämä yllättäen nukahtikin. Peittelin pilttini sänkyynsä ja mietiskelin samalla, miten elämän keskipiste on kyllä täysin siirtynyt omasta navastani tuohon vähän pienempään napaan. Ennen lasta pyörittelin (mielessäni) silmiäni, kun kuulin puhuttavan lasten ehdoilla elämisestä. Mietin että just joo, on se nyt kumma jos alle metrin tappi pyörittää kokonaista perhettä.

Mutta: voi kyllä, kyllä se vain pyörittää, tätäkin perhettä. Meillä ainakin arki (ja juhla) menee täysin Naken ruoka- ja nukkuma-aikojen mukaan. Voisinhan minä nytkin hakea tuon nukkuvan mukelon kesken uniensa ja lähteä sinne kauppaan - ja sitten viettää illan itkuisen, yliväsyneen naperon kanssa. Aika paljon tässä lapsen rytmin mukaan elämisessä on siis myös omaa mukavuudenhalua: väsymysitkuisen vauvan seura on aikalailla häntäpäässä, jos mietin ihmisiä kenen kanssa en halua olla (ja ohitse menee esimerkiksi Adolf Hitler ja yksi möröksi tituleeraamani entinen työkaveri). 

Tärkeimpänä on kuitenkin lapsen etu. Pienen vauvan itsesäätelytaidot ovat niiiin onnettomat, kun on nälkä on nälkä ja kun on väsymys niin silloin kanssa on, nyt eikä kohta. Oma vauvani ei ole kovin ärhäkkätemperamenttinen, nälkäkitinä ei hetkessä ylly hallitsemattomaksi karjunnaksi eikä väsymys aiheuta välittömiä ranteet auki -fiiliksiä, mutta aika pianhan hänen tarpeisiinsa on silti vastattava. Palkintona on rauhallinen, rento, hymyilevä, kokonaisen tunninkin tyytyväisenä sitterissään höpöttelevä tyttö, jonka silmät tuikkivat tähtinä ja suu leviää hymyyn pienimmästäkin kimmokkeesta.

Silloin tällöin joku kysyy, millainen rytmi Nakella on. Olen tähän asti ollut ihan että öööö, ja keksinyt milloin mitäkin fiksun kuuloista, vaikka todellisuudessa rytmit ovat vaihdelleet päivän, viikon ja laskuveden määrän mukaan. Nyt kuitenkin voisin vastata tuohon kysymykseen että: 
 
n. klo 20-09 unta. Sisältäen 2-4 herätystä, jolloin ei itkua mutta syömistä ja höpötystä.
n. klo 09-11 seurustelua sitterissä (tai välillä, niin kuin tänään, nukutaan tuohon yhteentoista asti, jolloin loppupäivän uniaikataulut on tietenkin vähän eri paikoissa)
n. klo 11-11:30/12 pienet unet
n. klo 12-14:30 seurustelua matolla ja sitterissä/ vaunulenkki
n. klo 14:30-16:30 unet
Ilta ennen nukkumaanmenoa: hengailua, seurustelua, ulkoilua, yleensä n. puolen tunnin unet jossain välissä.
n. klo 20 unille, ja siitä kierros alusta, ja alusta, ja alusta... Krooh...

Niin ja saahan Nakke-neiti ruokaakin! Maitoa vähintään kolmen tunnin välein halajaa hän ja nyt on tällä viikolla alettu tarjoilemaan myös teelusikallinen porkkanasosetta per päivä. Ja syliä, halia, pusua ja paijuuta hän myöskin saa, vaikken niitä tuohon rytmitaulukkoon kirjannutkaan. Ei meillä nyt niiiin aikataulutettua tämä elo kuitenkaan ole, että esim. klo 12: pusu vauvalle ja klo 14: maitoa ja sitten viisi minuuttia vauvan sylittelyä ;-)


torstai 9. tammikuuta 2014

Hulluuden väistäminen

Olin jo tulla tänään hulluksi, kun yllättäen pääsinkin livistämään kuntosalille. Eilenkös minä hehkutinkaan, kuinka nyt sitä osaa ottaa hetkestä kiinni, kun kohta tämä arki muuttuu... No, niin. Kyllä tämä kotivuosi ainakin sen opettaa, että työ on mulle se juttu ja ei olisi minusta kotiäidiksi, ei. Olen yrittänyt kaivella tuntojani, että olenko itsekäs paska kun ensin teen lapsen tähän maailmaan ja sitten annan hänet muiden hoidettavaksi, mutta mielipide on pysynyt samana kuin ennen lastakin: hoito on hyvä vaihtoehto jos se on äidin jaksamiselle hyvä vaihtoehto. Ei sitä ole yhtään vähemmän rakastava äiti, vaikka haluaisi myös töihin kodin ulkopuolelle.

Tämän päiväinen melkein hulluksi tulo ei ollut mitään aggressiivista AAARGH SEINÄT KAATUU PÄÄLLE -tyyppistä hepulointia, olipahan vain liikaa virtaa näiden nurkkien sisään. Kun kaksi tuntia heräämisestä olin jo laittanut vauvan ja itseni, syöttänyt meidät molemmat, pessyt uunin ja lieden, hinkannut kaikki keittiön kaapit ja pessyt jääkaapin, arvasin että on tulossa piiiiitkä päivä. Onneksi pääsin sinne salille! Se on aikamoista onnenpeliä nykyään, kun minä olen Nakke-neidin ylhäisen valinnanmahdollisuuden sanelemana hänen ainoa ravinnonlähteensä ja pullot on ihan että hyi helvetti... Nyt kuitenkin tilaisuus koitti varkain kun sain yllättäen vauvan päiväunille heti hänen syötyään ja ei kun äkkiä salikamat niskaan, Villelle moikat ja pihalle!

Kyllä oli muuten virtaa treenata! Juoksin kolme ja puoli kilometriä matto kaltevana ja ylös ylös ylös itseäni ponnistaen, takapuoltani kantapäillä potkien. Taisin tehdä painoennätykset parissakin laitteessa ja oli vain niin ihana fiilis päästä kunnolla purkamaan sitä sisälläni kytenyttä levottomuutta ja turhautuneisuutta. Kotiin tultuani vauva jatkoi unia ja ehdin käydä suihkussa ja syödä ennen kuin nälkähuutelu alkoi. Ajoituksen mestarinäytteitä täällä tänään!

Mietin päivällä vauvaa nukuttaessani, miten olen näiden muutaman äiti-kuukauteni aikana oppinut koko ajan kärsivällisemmäksi ja "paremmaksi" äidiksi. En edes muista milloin vauva olisi viimeksi onnistunut hermostuttamaan minut, kun alkuun tuntui että sai jatkuvasti kiristellä hampaita. Olen aktiivisesti ja tietoisesti muistuttanut itseäni, miten oikeastaan ainut milloin mua vauvan kanssa ärsyttää on se, kun olen suunnitellut että vaikka laitan vauvan nukkumaan ja alan katsoa jotain ohjelmaa tai syötänpä äkkiä vauvan ja sitten lähdetään ulos. Tuolloin vauvan parkuessa unta vastaan tai vetäessä puolen tunnin rintarivarit tulee helposti itselle kiukku, että nyt ne mun suunnitelmat meni, vauva mikset voi toimia niin kuin minä haluan! Mikä tekee minusta aivan yhtä vauvan kuin vauvasta. Nyt ei enää juurikaan tarvitse edes muistuttaa tuota itselleni vaan on helppo keskittyä vauvan tarpeisiin, elää ne omat jutut sitten kun niiden aika on. Jotenkin olen tajunnut oikein syvällisellä tasolla, miten minä olen minä vaikka äidin velvollisuudet kietoisivat otteeseensa päivän jokaiseksi tunniksi. 

Tietysti, helppo sanoa kun Nakke on kuitenkin niin helppo ipana. Jos vielä joskus saan lapsen jolla on vuosisadan koliikki niin pidätän itselläni oikeuden vaihtaa mielipidettä.

Illalla käytiin Villen ja Naken kanssa reilun tunnin vaunulenkillä, määränpäänä kauppa. Sitten kotiin päästyämme vauva kylpyyn ja siitä hetkeksi halimaan ja pussailemaan ja peuhaamaan, kunnes hymy alkoi vääristyä irvistykseksi ja nukkumaanmenon aika läheni. Nykyään rakastan nukuttamista, siitä on tullut helppoa kun Nakke syö iltamaitonsa ja sitten joko keinuttelen häntä kapalossa sängynlaidalla istuen tai pötkötämme nenät vastakkain tuhisten, ja nopeasti ja ilman itkuja hän vaipuu uneen, ja on niin kaunis, suloinen, puhdas, viaton, hauras ja täynnä elämää. 
 
Siitä alkaakin sitten minun oma aikani eli well hello there, kauralastut, cokis, fetasalaatti, leipä, turkkilainen jogurtti... Salilla muuten kävin vaa'alla ensimmäistä kertaa yli kuukauteen ja paino oli tismalleen sama kuin viimeksi eli 86,9 kiloa. Huippua ettei paino ole noussut joulumässäilystä huolimatta, mutta ei ne kymmenen ekstrakiloa kyllä tätä menoa putoa eli nyt eukko ruotuun. Tän yhden kauralastun jälkeen ;-)


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uusia tuulia, nuuh!

Onnellinen, onnellinen oon. Kaikki tuntuu hyvältä ja selkeältä nyt. Olin miettinyt joulusta asti sydän syrjälläni Nakke-pienen hoitoon menoa ja omaa töiden aloitusta. Asiassa on niin monta puolta: lapsen hyvinvointi, äidin hyvinvointi, koko perheen hyvinvointi... Mikä vaikuttaa mihinkin. Lisäksi tietysti taloudelliset tekijät, jotka aika pitkälti sanelevat tätä duunarin eloa.
 
Vanhempainvapaani loppuu kuudes kesäkuuta ja aivan viime päiviin asti olin elänyt ajatellen, että yritän pitää sitten siihen syssyyn kesäloman, sitten heinäkuussa Ville ja sittenpä elokuussa koittaisikin Naken uusi elämä päiväkodissa. Kuukautta vaille vuoden ikäisenä, liekkö kävelläkään osaisi... Maalailin Villelle uhkakuvia, miten Nakke-poloinen köytetään sitten jalasta tuolinjalkaan muun väen lähtiessä ulkoilemaan, kun ei sellaista sylilasta viitsi ulos raahata. 
 
Perhepäivähoitajan luo tuntuisi henkisesti helpommalta viedä tuollainen alle vuoden ikäinenkin, mutta se ei taas vuorotyöntekijälle ole vaihtoehto. Lisäksi, vaikka ajatuksena perhepäivähoito on kodinomaista, pienryhmäistä ja turvallista, vaivaa itseäni kuitenkin ajatus siitä, että hoitavia aikuisia on vain se yksi. Etenkin kun oma lapsi ei vielä osaa puhua ja raportoida mitä siellä hoitopaikassa päivisin tapahtuu tuntuu jotenkin hurjalta ajatukselta, että oma ipana olisi päivät minulle ventovieraan aikuisen ja muun lapsilauman kanssa keskenään. 
 
Lauantai-iltana kahvakuulaillessani ajatus sitten iski tajuntaan: tarvitsemme jonkun meille kotiin hoitamaan Nakkea! Eikä mennyt kauaakaan kun keksin siskoni, joka on nyt Lontoossa mutta tulee kesäksi Suomeen. Ja hän suostui! Niinpä minä pääsen aloittamaan työt heti vanhempainvapaan päätyttyä ja Nakke saa viettää kesän turvassa omassa kotona tätinsä hellässä huomassa. Sitten elo- syyskuussa pidetään Villen kanssa pötköön lomat ja Ville vielä jonkun isyysvapaaviikon, ja näin ehtii Nakke-neiti täyttää vuoden ja toivottavasti oppia edes kävelemään ennen hoitotaipaleensa aloitusta.
 
Nyt, kun tuo hoitoasia järjestyi noin hienosti olen kieltämättä aika innoissani töihin paluusta! Mikäs täällä kotona on ollessa - paitsi että nukahdan kohta tähän tylsyyteen! Nyt kun tiedän, että kohta tämä kotiloma loppuu on helpompi nauttia, olla läsnä, olla vain. Viettää hyviä päiviä, hyvää tappotasaista arkea. Tänäänkin nukuimme koko perhe yhteentoista ja olin vasta aamupuuroa keittelemässä, kun sydän hyppäsi kurkkuun ikkunaan vilkaistessani: joku katsoi sisälle! Ystävämme ja Naken kummisetä siellä, hän tuli käymään ja olikin useamman tunnin, kivaa. Miehet pelasivat pleikkaria ja Nakke kitisi itsensä unille ja herättyään makoili yli tunnin matolla ja sitterissä varsin tyytyväisenä eloonsa. Minä mietin, että tällaiset hetket pitää säilöä, ja pitkästä aikaa ajatuksella ei ollut Nyt pakko nauttia -sivumaku, vaan koska pääsen kohta pois kotoa tajuaa puupäinen mielenikin ottaa tästä kaiken irti.
 
Kummin lähdettyä sulloimme vauvan vaunuihin ja lähdimme vaihteeksi julkisilla kauppaan. Siinä ruokakaupan yhteydessä on kirpputori ja kun ohimennen poikettiin siinä niin minäpä löysin itselleni takin! Sovittelin kahta, sellaista Zara-merkkistä villakangastakkia ja sitten tuota, jonka päädyin ostamaan. Se Zara-takki oli ehkä ns. sievempi, tuo minkä ostin on luonnonvalko-harmaa -ruudullinen, isot taskut, huppu ja hupussa tupsu, niskassa lappu Made in Finland. Ihana ihana ihana takki! Olin päättänyt, etten osta uusia vaatteita ennen kuin laihdun ne kirotut kymmenen kiloani, mutta kyllä tuo vielä sittenkin istuu. Ja sitäpaitsi sain äitiltä ja isää jouluna rahaa itseni hemmotteluun (!) joten olkoon tuo uusi takkini osa sitä hemmottelua. 
 
Kotona tein ruokaa (kasvispyöryköitä ja pinaattituorepastaa) ja herkkuhimoon vielä kauralastuja, joista pienen paisumisen seurauksena tuli yksi iso laatta... Ville antoi vauvalle porkkanasosetta ja leikki tämän kanssa matolla; vauva venkoili ja kiemurteli ja höpötti narisevalla äänellä ja minun sydämeni täyttyi onnesta. Ajattelin yhtäkkiä, minä olen ansainnut tämän kaiken, minä ansaitsen olla onnellinen ja minä ansaitsen nuo ihmiset jotka rakastavat minua, tuon pienen ikioman perheeni, tämän kodin, tämän keskiluokkaisen onnen mitä meillä on. Menin olohuoneeseen matolla leikkivän perheeni luo. Tämä hetki on tämä hetki on tämä hetki on elämäni, tällä hetkellä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Porsinut emakko, hengenheimolaiseni

Tein uudenvuoden lupauksen ostaa jatkossa vain luomulihaa. Lihansyönti sinällään ei inhota minua, liha on hyvää, mutta se miten eläviä olentoja kasvatetaan niin että niistä saadaan kaikki hyöty keinoja kaihtamatta on oksettavaa. Lukiossa ja sen jälkeen olin yhteensä viisi vuotta kasvissyöjänä, mutta sen jälkeen lipsuin vähitellen takaisin tehotuotetun paskalihan iloihin, ja viime vuosina ruokavaliooni ei varmaankaan ole kuulunut edes sitä yhtä kasvispäivää viikossa. 

Syksystä alkaen huomasin jättäväni useimmiten leikkeleet pois leivältä, mikä olikin helppoa kun en leipää juurikaan muutenkaan syönyt. Silloin tällöin myös kelailin ruokani alkuperää kinkkusuikalepussia tai jauhelihapakettia avatessani, ja usein aivot aika nopeasti kieltäytyivät ajattelemasta koko asiaa. Inhottavaahan se on laittaa sisäänsä jotain mitä ei kuvotukselta pysty edes miettimään, mutta totuuden kieltäminen toimii kuitenkin hämmentävän hyvin... 
 
Nyt kuitenkin joululomalla facebookissa silmieni eteen lävähti kuva, joka sai ajatukset uusille uomille. Siinä kuvassa makasi rautakehikossa emakko, ja kehikon toisella puolella oli pikkupossuja äitinsä tissiä imemässä. Tekstinä oli tyyliin "meidän äidistä tehdään teidän äitien ruokaa" ja se kyllä kolahti! Jotenkin varmaan samaistan itseni tuohon imettävään emakkoon...

Tänään mietin, että olisi hyvä ostaa myös maito luomuna. Kananmunat olen jo pitkään ostanutkin ja kyllä kieltämättä on pikkuisen helpompi katsoa itseensä peiliin kun ei ole enää jokapäiväisillä valinnoillaan pyörittämässä eläinten keskitysleiriä. Sitä paitsi, jos olisin aiemmin tajunnut miten lihan kaltaista soijasta saa ja miten vähällä vaivalla, olisin varmasti vaihtanut jauhelihani soijaan jo aiemmin. Viikonloppuna tein samaa riisijuttua kuin aiemminkin olen tehnyt, eli jasminriisiä, ruokakermaa, jalapenoa, vihreää paprikaa, punasipulia, fetajuustoa, mutta korvasin aiemmin käyttämäni kanan ja pekonin tummalla soijarouheella. Nam nam nam! Eilen tein suolaista pannaria näin (tuntuu aina ihan maailman suurimmalta vitsiltä ajatella itseäni jakamassa ruokaohjeita, mutta aika paljonhan mä nykyään kokkaan ja useimmin tulee hyvää kuin pahaa elikkä):

Pohja:

4 munaa
4,5 dl jauhoja
8 dl maitoa
loraus öljyä
suolaa

Pohjan turvotessa pellillä tein täytteen:

n. 5dl soijarouhetta 
-> turvotus vedessä, ruskistaminen pannulla voissa. Laitoin soijan mukaan myös kuivattua hernerouhetta, kun sattui kaapissa olemaan
punainen paprika kuutioina
kaksi punasipulia silppuna
auramuruja
vähän juustoraastetta

Sitten vain täytteet pohjan päälle ja koko juttu puoleksi tunniksi 200 asteeseen uuniin. On niin hyvee että pitääpä ottaa vielä santsin santsi ennen pyykkitupaan kirmaamista.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Joka vanhoja muistelee

Kirjoitusvire on nolla, joten tässä vielä kooste viime vuodesta 2013:

Tammikuu

- Olin ensimmäistä kuukautta raskaana.
- Kärsin kamalasta hammassärystä, joka levisi korvatulehdukseksi. Jos nyt pitäisi verrata niin kyllä se kipu oli pahempaa kuin synnytys.
- Tein töissä paljon yövuoroja.
- Olin uudenvuoden jälkeen melkein viikon vapaalla ja sairastin koko ajan.
-Ystäväni sai keskenmenon ja etenkin oman raskauteni herkistämänä olin siitä kovasti pahoillani.
- Ensimmäinen neuvola oli ja olin lihonut siihen marraskuisista häistäni yli viisi kiloa. Hups!
- Kävin yhdeksännellä raskausviikolla yksityisellä ultrassa, pulitin siitä muistaakseni 160 euroa ja sain nähdä Nakke-alkion joka muistutti lumiukkoa
- Juhlimme vanhempieni luona Villen ja minun naimisiin menoa. Kerroimme että odotamme vauvaa.
- Muistan miten yksi ilta nukkumaanmennessä olin niin onnellinen että sydän oli haljeta.
- Kävin ystäväni luona lähikunnassa.
- Käytiin Villen kanssa Porvoossa huviajelulla ja syötiin hienosti kolmen ruokalajin päivällinen, jonka pahoinvoinneissani laattasin vessanpönttöön. Hyvin sijoitettu sata euroa, siis...

Helmikuu

- 13. raskausviikon ultrassa kaikki oli niin kuin piti, ja menimme juhlistamaan sitä Villen kanssa ravintola-Mayaan. Ostin myös ensimmäiset vauvanvaatteet: valkoisen neuletakin ja miniatyyrifarkut! Eilen viikkasin ne pois pieneksi jääneinä, niisk.
- Kuuntelin ihan innoissani Kerkko Koskinen Kollektiivia
- Hampaaseen aloitettiin juurihoito
- Kerroin pomolle että olen paksuna

Maaliskuu

- Kerroin työkavereille että olen paksuna
- Kävin esimieskoulutuksessa ja olin ihan että mitä vttua mä täällä teen, vaikka se mielenkiintoista olikin
- Sain ylennyksen eli vakanssinvaihdoksen eli ylennyksen
- Saatiin tieto että saadaan tämä koti, jossa nyt asutaan
- Sain Villeltä suhteemme ensimmäisen "naisellisen ja turhan" lahjan: hajuveden tuliaisena laivalta
- Käytiin Villen kanssa  siskoni luona Turussa. Oli kamala lumimyräkkä ja takaisin Helsinkiin piti madella kuuttakymppiä motarilla. Olin kamalan kiukkuinen.
- Ajattelin odottavani poikaa ja hommasin muutamia sinisiä vaatekappaleita.

Huhtikuu

- Raskaus oli puolivälissä ja koitti rakenneultra, jossa saimme kuulla odottavamme tervettä tyttöä.
- Vauvan liikkeet tuntuivat jo ja sekä ultrassa että neuvolassa sydänääniä kuunnellessa saimme aina naureskelua, miten on vilkas pikkuinen. Ja hän on!
- Valmistelimme muuttoa, veimme tavaraa kierrätykseen.
- Kävimme siskoni kanssa autolla vanhempiemme luona ja paluumatka kesti puolet kauemmin kuin yleensä!
- Kummipoikani täytti kolme vuotta, samoin kuin Kirppu-kisu.

Toukokuu

- Ville oli laivalla ja vietin vappua ystäväni luona.
- Ystäväni tuli Vaasasta kylään. Vietimme ihanan päivän Suomenlinnassa.
- Veimme Villen kanssa auton korjaamolle ja köyhdyimme siitä yli neljäsataa (enkä vieläkään tiedä mitä autolle siellä tehtiin).
- Säädimme toden teolla muuttoa.
- Jaksoin raskaudesta huolimatta ja sen takia hyvin, mutta olin vittuuntunut kun kaikilla oli joku mielipide "tilastani".

Kesäkuu

- Muutimme tähän uuteen kotiin.
- Hassasin suurimman osan lomarahoistani ja säästöistäni muuttoon liittyviin asioihin. Ville kyllä makseli sitten takaisin omista lomarahoistaan, mutta muistan ajatelleeni miten hups meni tonni ja nyt viisisataa, sitä rahaa vain paloi!
- Pidin ylityövapaita pois ja olin enemmän vapaalla kuin duunissa.
- Kävin siskoni luona Turussa ja saimme kauheita naurukohtauksia bussissa.
- En tuntenut vauvan liikkeitä ja koin kauhun hetkiä naistenklinikalla, ennen kuin lääkäri ultralla sai sydämen näkyviin.
- Rakastin alusta asti uutta asuinaluettamme.
- Äiti tuli meille kylään ja teimme päiväretken Tallinnaan, missä otimme kaikkia hemmotteluja ja vietimme hyvää yhteistä aikaa.
- Ostin grillin ja grillasimme niin paljon, että Ville laittoi minut grillauskieltoon.
- Olin puuhakas ja onnellinen.
- Jäin juhannuksen jälkeen lomalle.
- Kuun toiseksi viimeisenä päivänä lähdimme Villen kanssa Viroon.

Heinäkuu

- Vietimme ihanan loman Virossa.
- Kaikella kivalla on seurauksensa - sairastuin ruokamyrkytykseen ja jouduin viideksi päiväksi sairaalaan. Tunsin itseni yhteiskunnan loiseksi eristyksissä lusiessani.
- Kesäloma loppui ja jäin äitiyslomalle.
- Olin vanhempieni luona.
- Pidettiin Villen kanssa saunamaraton vanhempieni rantasaunassa.
- Olin ystäväni ja hänen pikkutyttönsä kanssa Korkeasaaressa.
- Ystäväni pyysi minua kaasokseen!

Elokuu

- Aloin jo kyllästyä raskaana oloon, kotona oloon, vihloviin nivusiini ja painavaan vatsaani ja odotin kovasti synnytystä.
- Siskoni muutti Lontooseen, olin saattamassa häntä lentokentällä.
- Isä tuli meille kylään pariksi päiväksi.
- Laskettu aika oli ja meni.
- Kuun viimeisenä päivänä lapsivedet menivät.
- Olin tympääntynyt ja levoton, kuuta leimaa vahvasi odotus.

Syyskuu

- Ensimmäisenä päivänä synnytin ihanan pienen tyttäreni
- Kuukausi täynnä vauvaan liittyviä eka kertoja.
- *sanoinkuvaamatonta onnea*
- Siskoni muutti itä-Euroopasta takaisin Helsinkiin.
- Meillä kävi läheisiämme vauvaa katsomassa. Saimme kauheasti lahjoja ja kortteja, usean viikon ajan oli joka päivä postissa jotain kivaa.
- Villen isyysvapaa loppui.

Lokakuu

- Olin "maailman onnellisin onneton", harkitsin neuvolapsykologille juttelua. Ymmärsin että hormonit sekoittivat päätä mutta ymmärrys ei saanut ajatuksia kirkkaammiksi. Itkin joka päivä tyyliin mitä jos Nakkea kiusataan koulussa tms.
- Aloin järjestellä Naken nimiäisiä.
- Kuun lopussa aloin Husin äidinmaidonluovuttajaksi.

Marraskuu

- 2.11. Nakke sai nimensä ja vietimme ihanan ja lämminhenkisen juhlan meille tärkeiden ihmisten kanssa.
- Lähdin reiluksi viikoksi vanhemmilleni. - Hormonitoiminta tasoittui, tunsin taas itseni. 
- Kotielämää, hyvää elämää, tasaista elämää.
- Ensimmäinen hääpäivämme oli 29.11. ja Ville oli silloin kavereineen laivalla, koska"ei ensimmäsitä hääpäivää voi muistaa". Siltikin: onnea 1-vuotiaalle avioliitolle!

Joulukuu

- Sain veropalautukset ja hummasin ne.
-Olin siskoni kanssa Tavastialla The Soundsin keikalla.
- Olin työkavereiden kanssa pikkujouluissa.
- Ostin kahvakuulan, en enää käynyt salilla.
- Söin ihan hirveästi irtokarkkia ja muuta makeaa.
- Tunsin vahvasti, miten minä olen paras mahdollinen äiti Nakelle ja jos olenkin välillä hukassa suhteessani häneen, niin kuitenkin minä olen se joka tuntee hänet ja hänen tarpeensa parhaiten. Koin ihanaa lujaa varmuutta itsestäni äitinä.
- Aloin käyttää farkkuja.
- Lähdin kahdeksi viikoksi vanhemmilleni joulunviettoon. Tapasin joka päivä sukulaisia.
- Nakke jätti oma-aloitteisesti rintakumin pois ja alkoi sen seurauksena kieltäytyä tuttipullossa, joten meistä tuli aika tiivis parivaljakko.
- En enää kantanut Nakkea niin paljon repussa vaan hän alkoi viihtyä myös matolla ja sitterissä.
- Nakke lisäsi yösyönnit kahteen syöntiin mutta alkoi vastapainona mennä jo kahdeksalta nukkumaan hyvin lyhyen nukutuksen myötä. Sopii!


Ihmeellinen vuosi, kuinkas muuten.

maanantai 30. joulukuuta 2013

2013

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
- En, mutta joihinkin sukulaisiin on Nakke-babyn myötä yhteydenpito syventynyt.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
- Olen! Ollut sairaalassa, synnyttänyt ja sitten kaikki vauvanhoitoon liittyvät asiat. Samoin töissä on tullut uusia juttuja.
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- No Villeni kanssa yhä vain heilastellaan, heh. Seitsemäs vuosi menossa!

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Naken syntymä ja ylipäänsä se synnytys tapahtumana (vaikken todellakaan siinä tilanteessa tainnut niin ajatella) sekä kaikki kolme ultraa, joissa pääsin häntä kurkkaamaan. Kesälomareissut Viroon: hemmotteluloma äitin kanssa Tallinnaan ja Villen kanssa Pärnussa ja Tallinnassa pörräily. Naken nimiäiset oli ihana rakkauden ja hyvien tyyppien täyteinen päivä ja se, miten vanhempani ja siskoni ovat Nakkeen ihastuneita lämmittää mieltäni usein.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- En.

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
- Olen. oman lapsen saaminen on tuonut minuun sellaista vakautta, jota olen aina ollut vajaa. Ainakin itse tunnen että koko olemuksessani on jotain aivan uutta syvyyttä. 

Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- En.

Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- En. Haluaisin kovasti jonkun tekstin vasemman käsivarren sisäpuolelle apilan ja sydämen kaveriksi, mutta en millään keksi minkä.

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- No tietysti oma rakas tyttäreni. 

Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Ei huippuläheinen, mutta serkkuni pari viikkoa ennen minua. Eilen muuten näimme porukalla ja voi miten pienet pikkuserkukset olivat suloisia lattialla kylki kyljessä tuhistessaan!

Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei.

Missä maissa kävit?
-Virossa vain.

Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2014, joka ei onnistunut vuonna 2013?
- Rahan säästäminen, painonpudotus.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
- 1.9.

Vuoden suurin saavutuksesi?
- Maaliskuussa ylennys duunissa, syyskuussa terveen elävän ihanan ihanan ihanan vauvan reippaalla asenteella toteutettu synnytys.

...ja suurin epäonnistuminen?
- Se että raskauden jälkeen hyvin alkanut painonpudotus on nyt alkanut madella. Joulu, pimeys, irtokarkit, sanokaa vaan syy, se on varmaankin minulla käytössä.

Kärsitkö vammoista?
- En. Kesällä vaivasi sairaalaan ajanut ruokamyrkytys, loppuraskaudessa kipeät nivuset ja nyt pitkin talvea hartiat + olkavarret epämääräisten imetysasentojen seurauksena, mutta varsinaisia vammoja ei ole ollut.
Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Kahvakuula. Nakke-nimikoru.
Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Villen, vanhempien, siskojen, ystävien, sukulaisten pomon, työkaverien, kätilöiden ja muun sairaalahoitohenkilökunnan...

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Ei kenenkään sen suuremmin. Kaikkien vähän :-D

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Ruokaan, vuokraan. Kosmetiikkaan, vaatteisiin, sisustukseen. Matkoihin, muuttoon liittyineisiin kustannuksiin. 

Mistä innostuit eniten?
- Nakke-tytöstä aina ja aina ja aina vaan. Kahvakuulailusta. Laihduttamisesta. Siitä että Nakke yllättäen viime viikolla jonain yönä hirveän rintaraivarihuudon saattelemana tarrasi yllättäen paljaaseen tissiin ja alkoi ieä ja näin on melkein neljän kuukauden rintakumin käyttö historiaa. En tiennyt että sen käyttö oli minulle sitten kuitenkin niin vastenmielistä, koska nyt koko imetys tuntuu jotenkin uudenlaiselta. Tänään käydessämme sukulaisissa imetin jopa, noh, eri huoneessa kylläkin mutta ovi auki, enkä hätkähtänyt kun perheen muksut paukkasivat sisään (enkä siitäkään, kun kuusi-vuotias alkoi tapittaa imetystä kymmenen sentin etäisyydeltä ja päästi sitten sellaisen myrkkypierun että koko huone oli kuin mikäkin tappava kaasukammio). "Julki-imettäjäksi" minusta ei varmaan ole, koska muistan (hämärästi) ajan kun pidin tissit piilossa ja luulen siihen olleen joku syy, enkä näissä äitihuuruissanikaan osaa vielä nähdä rintojani ensisijaisina vauvanruokatsydeemeinä.

Vuoden 2013 ihmiset:
- Nakke, Ville, vanhempani, Villen äiti, siskoni, ystävät, sukulaiset.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Onnellisempi! Minun ikioma onneni nukkuu tuhisten yläkerrassa kopassaan, ym. lässytystä tähän nyt..
Rikkaampi vai köyhempi?
- Rahallisesti aika merkittävästi köyhempi. Säästöjä on varmaan joku viidesosa siitä mitä vuosi sitten ja ei tuo vanhempainraha päätä huimaa, vaikka sillä toki ihan ok:sti pärkjääkin.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Olleeni stressaamatta ja nipottamatta. Sietäneeni sotkua.

...entä vähemmän?
- No, stressanneeni ja nipottaneeni.

Miten aiot viettää joulun?
- Vietin vanhempieni luona Savossa, jossa yhä olen, sukulaisia tavaten.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- En kai kuitenkaan haluaisi muuttaa. Ei radikaaleja katumuksia. Tai ehkä olisin ollut vielä enemmän Naken kanssa. Tai en tiedä, aika tiivis kimppahan me ollaan oltu kyllä.

Rakastuitko vuonna 2013?
- No varmaan arvaattekin.

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Ei yhtään.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Lost, Orange is the new black, Hemlock Grove, Ally McBeal.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- En. En ole vihaaja.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Öööööö... No vaikka Naisena olemisen taito (Caitlin Moran)

...entä musiikillinen löytö?
- Noo Stigistä olen diggaillut :-D

Mitä halusit ja sait?
- Terveen, elävän vauvan.

Mitä halusit, muttet saanut?
- Vielä hoikemman varren ja pulskemman lompakon.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Small Apartments
Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Siivosin kuin hullu muuton jälkeen.
Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
- Yhtä.

Oletko joutunut tappeluun?
- En, taivas paratkoon.

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
- Noo jotain pientä varmaankin.

Oletko juonut "perseitä"?
- En. Nykyään siihen ei varmaan vaadittaisi kuin n. kaksi olutta.

Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
-Eipä tule mieleen.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Punkkuhuumassa

Mun suunnitelmat joululle: juoda joka päivä punkkua! Oikeasti, sitä on tullut juotua ihan liian vähän kuluneena vuotena. Hyvästä syystä toki, mutta silti, nyt se vahinko korjataan! En tiedä pitäisikö ihan ottaa oma pullo mukaan kun huomenna lähdetään vanhemmilleni, vai luotanko siihen että kyllä siellä on loppasuu-tyttärelle tarjota? En mitään räkäkännejä odota vaan ihan sitä yhtä sivistynyttä lasia (per päivä). Nakke-pienestä ei ole tähän mennessä oikein osannut sanoa, että jos vaikka nyt nukahtaa juuri syöneenä niin herääkö puolen tunnin päästä halajamaan maitua, ja kun lypsän jo luovutettavaksi tuntuisi kamalan isolta vaivalta lypsää vielä Naken syömisiksi - edes punaviini ei ole sen arvoista. Mutta jouluna viinihanat auetkoon ja viini virratkoon!

Muita odotuksiani joululle: 

- Hyvä ruoka. Well hello there joululeipä ja erilaiset juustot, graavilohi ja sienisalaatti, suklaa...
- Joulumielen löytyminen. Ehtii ehtii!
- Koko perheen yhdessäolo ja lämmin tunnelma.
- Sanoinko jo hyvä ruoka...

Nakke-tytön kummi kävi meillä eilen siskonsa kanssa kahvittelemassa. Siinä on mukavat sisarukset! Hauskoja, rauhallisia ja sopivasti hällä väliä -asenteella varustettuja persoonia ovat he. Maanantaina olimme Naken kanssa siskoni luona pikkujouluja viettämässä, serkkummekin pääsi mukaan. Herkuteltiin niin että yöllä heräsin mahakipuun, mutta oli kyllä kiva ilta sekin. Lähdettiin kotimatkalle vasta yhdeksän jälkeen ja yliväsynyt Nakke-pieni parkui koko matkan takapenkillä. Minä pidin toisella kädellä tuttia vauvan suussa ja puristin toisella kädellä rattia auton kiitäessä unisen kaupungin halki. Kotona saatuani pikkuiseni nukkumaan tein vielä yötä vasten kahvakuulatreenin, kyllä nyt on draivi päällä!

On ihanaa, kun Nakke on nyt mennyt jo parin viikon ajan joka ilta kahdeksan maissa nukkumaan. Eilen piti jostain syystä taistella unta vastaan oikein tosissaan, ja joka toisella itkunpärähdyksellä Ville kiipesi keinuttamaan, joka toisella minä. Nukahdettuaan unta sitten riittikin seuraavaksi seitsemäksi tunniksi ja vaikka olen sanonut ennenkin niin vielä kerran: voi miten rakastan uusia rauhallisia iltoja, kun Nakke nukkuu ylhäällä omassa sängyssään ja saamme rauhassa touhuta alhaalla omiamme. Eilen oli vielä saunailta ja oli niin ihanaa kahvatreenin jälkeen lysähtää löylyihin ja nauttia pullo kylmää olutta. Mun uusi perjantaiperinne, sauna ja kalja, I like it! Villen mentyä nukkumaan jäin vielä lukemaan Jo Nesbøn Aavetta, joka on Harry Hole -sarjan tällä hetkellä toiseksi viimeinen kirja. Vielä yksi tavoitteeni joululomalle: lukea sarja loppuun.

Kohta Ville tulee töistä ja sitten jossain vaiheessa meillä tulee käymään Villen melkein naapurissamme asuva työkaveri, joka toimii kissavahtina joululomamme ajan. Kissojen hoitoringin suhteenkin saa siis huokaista helpotuksesta! Tuon työkaverin ja vanhan kissan ex-omistajan lisäksi myös ystävämme on luvannut mahdollisuuksien mukaan auttaa kissojen hoitamisessa. Uskon hänen sanojaan, että tekee sen mielellään, mutta hän on auttanut meitä kaikessa mahdollisessa niin paljon että itselläni on sellainen "kohtuus se on kerjäämisessäkin" -olo, joten hyvä että on muitakin keltä pyytää.

Siunattu olo. Sydän!