Hulluuden väistäminen

Olin jo tulla tänään hulluksi, kun yllättäen pääsinkin livistämään kuntosalille. Eilenkös minä hehkutinkaan, kuinka nyt sitä osaa ottaa hetkestä kiinni, kun kohta tämä arki muuttuu... No, niin. Kyllä tämä kotivuosi ainakin sen opettaa, että työ on mulle se juttu ja ei olisi minusta kotiäidiksi, ei. Olen yrittänyt kaivella tuntojani, että olenko itsekäs paska kun ensin teen lapsen tähän maailmaan ja sitten annan hänet muiden hoidettavaksi, mutta mielipide on pysynyt samana kuin ennen lastakin: hoito on hyvä vaihtoehto jos se on äidin jaksamiselle hyvä vaihtoehto. Ei sitä ole yhtään vähemmän rakastava äiti, vaikka haluaisi myös töihin kodin ulkopuolelle.

Tämän päiväinen melkein hulluksi tulo ei ollut mitään aggressiivista AAARGH SEINÄT KAATUU PÄÄLLE -tyyppistä hepulointia, olipahan vain liikaa virtaa näiden nurkkien sisään. Kun kaksi tuntia heräämisestä olin jo laittanut vauvan ja itseni, syöttänyt meidät molemmat, pessyt uunin ja lieden, hinkannut kaikki keittiön kaapit ja pessyt jääkaapin, arvasin että on tulossa piiiiitkä päivä. Onneksi pääsin sinne salille! Se on aikamoista onnenpeliä nykyään, kun minä olen Nakke-neidin ylhäisen valinnanmahdollisuuden sanelemana hänen ainoa ravinnonlähteensä ja pullot on ihan että hyi helvetti... Nyt kuitenkin tilaisuus koitti varkain kun sain yllättäen vauvan päiväunille heti hänen syötyään ja ei kun äkkiä salikamat niskaan, Villelle moikat ja pihalle!

Kyllä oli muuten virtaa treenata! Juoksin kolme ja puoli kilometriä matto kaltevana ja ylös ylös ylös itseäni ponnistaen, takapuoltani kantapäillä potkien. Taisin tehdä painoennätykset parissakin laitteessa ja oli vain niin ihana fiilis päästä kunnolla purkamaan sitä sisälläni kytenyttä levottomuutta ja turhautuneisuutta. Kotiin tultuani vauva jatkoi unia ja ehdin käydä suihkussa ja syödä ennen kuin nälkähuutelu alkoi. Ajoituksen mestarinäytteitä täällä tänään!

Mietin päivällä vauvaa nukuttaessani, miten olen näiden muutaman äiti-kuukauteni aikana oppinut koko ajan kärsivällisemmäksi ja "paremmaksi" äidiksi. En edes muista milloin vauva olisi viimeksi onnistunut hermostuttamaan minut, kun alkuun tuntui että sai jatkuvasti kiristellä hampaita. Olen aktiivisesti ja tietoisesti muistuttanut itseäni, miten oikeastaan ainut milloin mua vauvan kanssa ärsyttää on se, kun olen suunnitellut että vaikka laitan vauvan nukkumaan ja alan katsoa jotain ohjelmaa tai syötänpä äkkiä vauvan ja sitten lähdetään ulos. Tuolloin vauvan parkuessa unta vastaan tai vetäessä puolen tunnin rintarivarit tulee helposti itselle kiukku, että nyt ne mun suunnitelmat meni, vauva mikset voi toimia niin kuin minä haluan! Mikä tekee minusta aivan yhtä vauvan kuin vauvasta. Nyt ei enää juurikaan tarvitse edes muistuttaa tuota itselleni vaan on helppo keskittyä vauvan tarpeisiin, elää ne omat jutut sitten kun niiden aika on. Jotenkin olen tajunnut oikein syvällisellä tasolla, miten minä olen minä vaikka äidin velvollisuudet kietoisivat otteeseensa päivän jokaiseksi tunniksi. 

Tietysti, helppo sanoa kun Nakke on kuitenkin niin helppo ipana. Jos vielä joskus saan lapsen jolla on vuosisadan koliikki niin pidätän itselläni oikeuden vaihtaa mielipidettä.

Illalla käytiin Villen ja Naken kanssa reilun tunnin vaunulenkillä, määränpäänä kauppa. Sitten kotiin päästyämme vauva kylpyyn ja siitä hetkeksi halimaan ja pussailemaan ja peuhaamaan, kunnes hymy alkoi vääristyä irvistykseksi ja nukkumaanmenon aika läheni. Nykyään rakastan nukuttamista, siitä on tullut helppoa kun Nakke syö iltamaitonsa ja sitten joko keinuttelen häntä kapalossa sängynlaidalla istuen tai pötkötämme nenät vastakkain tuhisten, ja nopeasti ja ilman itkuja hän vaipuu uneen, ja on niin kaunis, suloinen, puhdas, viaton, hauras ja täynnä elämää. 

 

Siitä alkaakin sitten minun oma aikani eli well hello there, kauralastut, cokis, fetasalaatti, leipä, turkkilainen jogurtti... Salilla muuten kävin vaa'alla ensimmäistä kertaa yli kuukauteen ja paino oli tismalleen sama kuin viimeksi eli 86,9 kiloa. Huippua ettei paino ole noussut joulumässäilystä huolimatta, mutta ei ne kymmenen ekstrakiloa kyllä tätä menoa putoa eli nyt eukko ruotuun. Tän yhden kauralastun jälkeen ;-)