Kävin illalla kuntosalilla. Olin loppuajasta ainoa treenaaja ja siellä tyhjyydessä, peilien keskellä, oli tilaa ajatella. Tällaisia mietin:
- Paino on nyt junnannut kaksi kuukautta samassa, 86,9 kilossa. Ei nousua, hyvä, mutta yhä vain nuo kymmenen ylimääräistä kiloa. Voin joko hyväksyä ne ja jatkaa entiseen malliin eli treenata päivittäin kahvakuulalla/ käydä salilla ja lisäksi kävellä päivittäin sekä herkutella päivittäin, tai voin pudottaa painoa pitämällä liikunnat samassa ja vähentämällä herkuttelua.
- Eihän siinä ole mitään järkeä, että joka ilta on kuin mitkäkin ruokajuhlat! Oikeasti, huh huh!
- Toki, johtuu paljon tästä pitkästyttävästä kotielämästä, jossa ruoka on - uh - palkinto, piriste, ajankulu, you name it...
- Ajatus elämästä ilman herkkuja on mahdoton, mutta voisin joko vähentää herkuttelun yhteen pikkuherkkuun per päivä (esim. pari keksiä, yksi lämmin voileipä, yksi muffari tms) tai sitten voisin pitää yhden herkkupäivän viikossa ja vetää muuten kohtuuannoksia perusarkisapuskaa.
- Vain yksikö herkkupäivä viikossa...
- Jos aloitan kahdella ja katsotaan sitten helmikuun jälkeen kuinka on sujunut. Pitäisi saada painoa alas, alas, nyt ihan oikeasti alas, ja liikuntaan se ei kaadu.
Tuollaista mietin ja nyt vähän jo tympii. Herkuttelijan elämä olisi niin kiva elämä, mutta en minä silti tahdo olla ylipainoinen. Uh, pitikin mennä salille ja pitikin katsoa peiliin ja pitikin miettiä, t. Miss Motivaatio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?