tiistai 31. maaliskuuta 2015

Perhejuttuja

Ville käytti tänään Nakkea Lastenklinikalla lääkärillä. Tai käytti ja käytti - koko keikkaan meni joku neljä tuntia. Oli röntgeniä, labroja ja kandien opetustilanne opetuskappaleenaan Nakke-muru. Ei oikein mitään uutta selvinnyt. Kuukauden päästä kuvataan vielä vatsa, jotta nähdään ettei varpaiden epämuodostuneisuudella ole yhteyttä esim. munuaisten epämuodostuneisuuteen. Olen rauhallisin mielin (kerrankin); Nakke ultrattiin jo parin päivän ikäisenä vastasyntyneenä ja silloin oli kaikki niin kuin pitää. Pitää nyt vain odottaa.


Varmaan väsymykselläkin on osuutensa tähän rauhalliseen mieleen. Ei ole jaksamista stressata. Kuvittelin olevani suorastaan zen-jumalatar - kunnes siskoni kommentoi eilen mun vaikuttavan maaniselta. Hmmmmmh.


Näin tosiaan eilen pitkästä aikaa armasta siskoani, kun hän saapui meille Nakkea hoitamaan. Meillä oli nimittäin Villen kanssa treffit! Käytiin syömässä Viikinkiravintola Haraldissa oikein pitkän kaavan kautta. Tuntui tosi hyvältä istua vastakkain saman pöydän ääressä, kerrankin ilman älypuhelimia ja Naken En syööööööö -ininää, kerrankin ihan vain me. Tuntui tutulta ja kotoisalta - ja samalla pikkuriikkisen jännittävältä - ei hassummin yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen. Ville hymyilemässä minulle, Ville kuuntelemassa, Ville, Ville, Ville. Taas jaksaa arkea, kun tehdään läpsystä vaihto ja kysellään WhatsApp-viesteillä miten kotona menee.


Käytiin tänään mun töiden jälkeen viemässä Villen läppäri korjaukseen ja Jumbossa yrittämässä ostaa Prisma tyhjäksi. Teen ruokajemmoja kuin pikkuinen hamsteri ja Ville murahtelee pesänrakennusvietistä. Töissä on saman viikon aikana kysytty käytänkö tukivyötä ja pystynkö enää nukkumaan selälläni... Vatsa on pinkeä ja iso, oikein pyörryttää ajatella että vielä kolme kuukautta aikaa venyä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Muutamia arkisia ajatuksia


Oletteko huomanneet, että elämässä asiat tapahtuvat rykäyksissä? Välillä sitä elää niin onnellisten tähtien alla että, ja sitten saa sen kaiken hyvän päälle vielä lottovoiton tai palkankorotuksen. Vaikka ilmankin olisi ollut hyvä. Ja sitten kun hommat niin sanotusti kusevat, on täysin esimerkin omaisesti vaikka työ- ja terveyshuolia taloudellisilla murheilla kuorrutettuna, niin sitten sitä vielä rikkoo miehensä upouuden tietokoneen kaatamalla kahvia päälle. Siis aivan esimerkinomaisesti tietenkin.


Illalla hanat aukesivat ja itkin varmaan kaksi tuntia. Mietin siinä yksin sohvannurkassa pää räästä turvonneena tyrskiessäni, että voisipa olla mukavaa itkeä turvallisessa, läsnäolevassa halauksessa. Tai ainakin se voisi olla vähän vähemmän kurjaa. Jossain vaiheessa luulin etten enää ikinä lopeta itkemistä, mutta lopetin kuitenkin ja nukuin ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen heräämättä kertaakaan koko yönä! Aamulla olikin sitten suloista herätä siihen, kun Nakke kumautti puisella tuttinauhallaan suoraan päähän.


Kävin eilen illalla metsässä kävelemässä. Olisi ollut ihana raikas sateenjälkeinen metsätuoksu, ellei viemäri olisi haissut pistävästi. Fiilistelin sitten metsää visusti suun kautta hengittäen.


Naapurin suloinen poika kävi äsken virpomassa. Pahoittelin ettei mulla ole herkkuja ja annoin kaksieurosen, ja poika kiljui niin että piha raikasi: "Äiti äiti mä sain rahaa!" Pienestä sitä jo tietää mikä tätä maailmaa liikuttaa.


Sijaistan ensi viikon töissä esimiestäni. Kolmen kotonaolopäivän jälkeen ajatus huomisesta työhön menosta tuntuu ihan hyvältä, vaikka eilen vasta Villelle julistin miten oikein odotan äitiyslomaa ja miten tällä kierroksella aion viihtyä kotona. Katsotaan... Huomenna mennään Villen kanssa treffeille Viikinkiravintolaan syömään ja jos jaksetaan niin vielä leffaan. Ihana saada vähän yhteistä kodin ulkopuolista aikaa!

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Huolia (ja samalla: arki rullaa vahvana)

Pitkästä aikaa blogin ääreen! Pää pursuaa juttuja; katsotaan mihin Naken päiväuniaika riittää. Sehän voi olla kaikkea huudon täyteisestä puolituntisesta syvän levon parituntiseen.

Pitkän, kepeäntasaisen elämänjakson jälkeen on nyt vähän huolia ja murheita parillakin osa-alueella. Ensinnäkin työt. Minullahan piti olla pitkälle kevääseen nelipäiväistä työviikkoa viime vuodelta säästyneiden lomapäivieni ansiosta. Asia oli minulle jopa niin tärkeä, että vaikka olemme aina saaneet esimieheni kanssa asiat sovittua todella hyvin molemminpuolisesti joustaen, mietin silti pitäisikö täästä tehdä vielä kirjallinen sopimus. Noh, olisi pitänyt, koska nyt minulla on seuraavat listat aivan normaalilla tuntimäärällä. Naken nelipäiväinen hoitoviikko järjestyy yhä, mutta päivät ovat pidempiä (aiempien kahden-neljän tunnin päivien sijaan/ rinnalle ihan täysiä kahdeksan, yhdeksän tunnin hoitopäiviä) ja perheemme yhteistä aikaa on vähemmän. Otin esimieheni kanssa asian puheeksi, ja vaikka hän oli ymmärtävä ja kuunteleva niin poikkeuksellisesti emme silti aivan tainneet löytää yhteistä säveltä. Ja sitten minä hengähdin mielessäni hyyyyviiin syyyvään ja totesin, että kyllähän tämä kevät näinkin menee. Äitiyslomaan on enää kaksi kuukautta ja ei noita  tiukkoja viikkoja ole kuin neljä, joista yksi jo tehty. Harmittaa silti ja on vähn petetty olo, vaikka kyseessä onkin väärinkäsitys.

Työjuttuja suurempi murhe koskee Nakkea ja hänen terveyttään. Reilu kuukausi sittenhän hänellä todettiin anemia, johon hoidoksi aloitettiin rautalääkitys ja maitotuottteiden vähentäminen. Näillä mentiin ja eilen lääkärin soittaessa parin päivän takaisten kontrollilabrojen tiimoilta suhtauduin koko puheluun läpihuutojuttuna. Vaan sellainenpa se ei ollutkaan: hemoglobiiniarvo oli entisestäänkin vain laskenut. Lääkäri selitti rauhallisesti jatkotutkimuksista ja kertoi, että tällaisissa tilateissa yleisin syy anemialle on keliakia. Puhelun jälkeen sitten hyökkäsin googleen ja huh, ei olisi kannattanut. Voin kertoa että tuntuu gluteenittomuus aika pieneltä kaiken muun sellaisen rinnalla, josta anemia voi olla oireena, esimerkiksi leukemia. 

Tämän lisäksi Nakke sai puolitoista-vuotisneuvolan yhteydessä neuvolalääkäriltä lähetteen Lastenklinikan lastenlääkärille pään pienen kasvun vuoksi. Nakella on syntymästään asti ollut suhteessa ikätovereihinsa (eli niihin kuuluisiin neuvolan käyriin) pieni pää, jota on kerran aiemminkin katsastettu lastenlääkärin toimesta. Aina aiemmin on tultu tulokseen etttä kun pää kuitenkin kasvaa tasaisesti omalla käyrällään ja on symmetrisen pyöreän muotoinen, ei syytää huoleen ole. Nakke on koko kropaltaan pienikokoinen ja sirorakenteinen ja useampikin asiantuntija on todennut, että pää sopii muuhun habitukseen. Tämänkertainen neuvolalääkärikäynti oli kuitenkin erilainen. Lääkäri katsoi Nakkea läpitunkevan tarkkaan ja kysyi ensimmäisenä, onko hän samannäköinen tai -kokoinen kuin minä tai Ville pienenä. Mulle tuli ihan sellainen kylmä puristus rintaan, että epäileekö hän Naken olevan joku vaihdokas... Sanavarastosta hän kyseli myös tarkkaan sekä siitä, onko Nakke aina niin rauhallinen (olimme olleet ennen lääkärikäyntiä uimassa ja päiväuniaika sattui juuri lääkäriajaksi, ja Nakke-pieni istui sylissäni rauhallisena kuin tatti, nukahtamispisteessä). Nyt sitten edessä lastenlääkärin tarkastus ja röntgen. Olen kyllä helpottunut etttä pää vihdoin kuvataan ainaisten spekulointien sijaan, mutta samalla se saa tällaisen äiti-ihmisen mielikuvituksen laukkaamaan...

Ja samalla: Nakke on ihana, täydellinen puolitoista-vuotias. Hän rakastaa kävelemistä, halailua, kissoja, yhdessä piirrettyjen katsomista, ruokailuleikkejä, kirjojen katsomista, kaupassa käyntiä, isin kanssa riehumista, pukemisleikkejä, sitä kun äiti piirtää selkään. Hän pussaa ja puhua pupattaa omaa kieltään taukoamatta. Hän inhoaa vaipanvaihtoa ja ulkovaatteiden pukemista ja ajoittain myös ruokailuja. En voisi rakastaa häntä enempää tai vähempää vaikka hän olisi tai tekisi mitä, mutta voi hyvä luoja - anna hänellä olla kaikki hyvin, anna hänen olla terve.

Muuten arki suorastaan vyöryy eteenpäin talloen jalkoihinsa päivä päivältä tekemättömiä töitä, antamattomia halauksia, puheluita jotka jäivät soittamatta ja ystäviä jotka jäivät näkemättä. Olen jatkanut töihin pyöräilyä aina kun ei ole ollut Naken hoitoonnvientivuki, ja vaikka eilisestä asti onkin supistellut napakasti ja jatkuvasti rankan viikon ja kuudenkymmenen kilometrin pyöräilyn takia, tuntuu samalla mahtavalta että kaikkeen tähän kiireeseen kuuluu myös liikuntaa. Nukun todella hyvin - tai nukkuisin, jos Nakke ei olisi taas kipeänä ja valvottaisi öisin itkuillaan. Aamuisin kello soi viideltä - tai vapaa-aamuina Nakke-kello kuudelta - ja iltaisin täällä ei kello 22 valvo enää kukaan.
Raahasin eilen Lidlistä kaksi kassillista ruokaa ja laskeskelin mielessäni, paljonko meillä menee viikossa ruokakauppaan. Kyllä harvoin alle 90 euron päästään ja sitten on taas niitä viikkoja, kun menee yli satanen. Mietiskelin laiskasti voisiko jostain säästää, mutta tulin siihen tulokseen että leikkokukistani ja herkuistani en luovu, vaikka niihin useampi kymppi kuukaudessa meneekin. Kyllä pitää työssäkäyvällä ihmisellä  jotain luksusvastinetta rahoilleen olla. Tuossa yksi harvoista periaatteistani, heh.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Minilomalla


Istun bussissa matkalla Vaasasta Helsinkiin! Olin yhden yön ja kahden puolikkaan päivän mittaisella minilomalla rakkaan ystäväni luona. Teki kyllä todella hyvää tällainen oma aika ja tutun rakkaan ihmisen seura, joka on kyllä kuin balsamia mielelle ja sielulle. Olin ajatellutkin että olen aika väsynyt, mutta silti aivan säikähdin kun nukuin eilen melkein koko kuusi tuntisen bussimatkan! Yöksikin riitti unta yhdeksäksi tunniksi ja voi että kaikki tuo nukkuminen teki hyvää (vaikka nyt väsyttääkin taas). N on ruennut heräämään joka aamu klo 6.30 ja vaikka menen aina kuin mahdollista jo viimeistään kymmenen aikoihin nukkumaan, pääsee univelkaa kuitenkin vähä vähältä kertymään. Iltavuoroista olen pyöräillessäni kotona vasta klo 23 jolloin tietysti nukkumaanmeno venyy, ja sitten on tietysti aamuvuoroja kun kello soi klo 05... Ville pyörittää kodin ja muksun mahtavasti kun en ole kotona, en joudu ikinä epäilemäänkään muuta, mutta kun olemme kaikki kotona olen se minä joka nousee Naken kanssa. Se on epäreilua enkä varmastikaan koskaan hyväksy sitä, mutta niin se vain on.


Ihanaa on kyllä päästä kotiin. Mitä lähemmäs kotia pääsen sitä enemmän huomaan ikävöiväni Villeä. Nakkea en ikävöi, mutta se on varmaan jotain äidin itsesuojrlua: Ikävä hulmahtaisi ylitsevuotavaksi ja hukuttaisi... Keskiviikkona vasta saadaan olla koko perhe yhdessä, kun koko porukalla on aamuvuoro. Siihen asti ammennan voimaa arkeen naurun ja keskustelujen täyteisestä viikonlopusta, ystäväni lämmöstä ja vieraanvaraisuudesta, kiitollisuudesta että on ystävyys joka on kestänyt jo 15 vuotta.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Maanantain kuulumisia


Vähän turhan aikaisin tuulettelin eilen Naken kuumeettomuutta, sillä päikkäreiltä nousi itkuinen tulikuuma tyttönen. Ei siis tarvitse mennä tänään töihin ja hoitoon... Itseasiassa Nakella onkin seuraava hoitopäivä vasta lauantaina. Hurraa vuorotyö ja sen mahdollisuudet lapsiperheessä!


Aamulla oltiin koko porukka Naken 1,5-vuotisneuvolassa. N tykkäsi leikkiä uusilla leluilla ja reippaasti otti terveydenhoitajaa mukaan leikkeihin. Meillä on uusi kiva terveydenhoitaja josta tykkään noin viisisataa kertaa enemmän kuin aiemmasta, joka kerta kerran jälkeen onnistui aikaansaamaan huonon omatunnon ja syyllisyyden milloin mistäkin.


Kotimatkalla kävimme Lidlissä ja teimme kunnioitettavan yrityksen ostaa kaupan tyhjäksi. Kotipihassa naapurin isä kehui Nakkea kävelytaidoista. Sitten koittikin hieman kiusallinen hetki, kun kysyin minkä ikäinen heidän tyttönsä on, ja isä ei muistanut. :-D Autoin että onko hän jo kaksi ja isä, hyvin epävarmana, eeei vielä kaksi... Ja sitten tytön äiti mulkaisi ukkoaan pitkään ja kertoi tytön iän. Hän on Naken ikäinen.


Kotona saimme monta monituista pusua Nakelta. Hänen pussaustyylinsä on liikuttava (ja märkä), hän ottaa kiintopisteen nenästä,suu aukeaa ja kieli työntyy ulos, koko nenä mahtuu suuhun. Ihana pieni pussailija, vaikka aina vähän puistattaakin moisen imaisun päälle.


Mietin että ehkä, oi ehkä, pesen tänään ikkunat. Jotain hyötyä saikkupäivästä. Tai sitten vain nujuan sohvalla, katson liikaa telkkaria, syön liikaa herkkuja ja saan miljoona miljoonaa limaista pusua.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Hullu pyöräilijänainen määrää unikoulun

Ihana kevät ulkona, ja tässä sitä kökitään kotimökissä pienen kuumepotilaan kanssa. Tai tänään oli ensimmäinen kuumeeton päivä ja otettiin heti tilaisuudesta vaariin ja käytiin läheisellä kotieläintilalla ihmettelemässä possuja, vuohia, kanoja ja lampaita. Järkeilin, että ei se haittaa tee Nakelle istua lämpimästi puettuna rattaissa lempeässä kevätilmassa. Toivottavasti järkeilin oikein... Itselleni ainakin teki hyvää tuo pikkuinen retki perheen kanssa. Muutun äreäksi jos noita ei ole tarpeeksi usein.


Nakke ulvoo parhaillaan sängyssään eli toisin sanoen on päikkäreillä. Viime yö oli niin itkun, pyörimisen, kiehnäämisen ja höpöttelyn tayteinen että sain siitä sisua aloittaa taas unikoulun. Viimeksi kesti vajaan viikon että Nakke tottui nukkumaan yönsä omassa huoneessa, mutta nyt sairastelujen myötä on yö yöltä tullut aikaisemmin ja aikaisemmin meidän viereen. Pistäytymisunikoulu oli ainakin viimeksi toimiva eli sillä mennään taas... Lasten kanssa ei pääse pitkästymään kun aina tulee jotain uusia vaiheita. Ja painokelvoton sana tähän.


Tämä on sairastelun ohella ollut ystävien ja liikunnan viikko. Tiistaina sain meille ystäväni pienen vauvansa kanssa ja keskiviikkona olin naapurikaupungissa toisen ystäväni luona. Liikuntapuolelle kuuluu kaksi kävelylenkkiä, toinen noin kahdeksan-yhdeksän kilometriä, toinen ehkä kuusi. Perjantaina heittäydyin sitten aivan hurjaksi js pyöräilin työmatkat! Kumi oli tyhjä ja satula liian matalalla eli voin kertoa että kyllä tuntui reisissä! Paluumatka kesti puoli tuntia pidempään kuin yleensä, olin vasta puoliltaöin kotona. Meni vierasta metsätietä jossa ei ollut edes valoja ja renkaan tyhjyydestä johtuen jouduin taluttamaan kaikki ylämäet. Jossain vaiheessa oli pakko nauraa, hullu pyöräilijänainen is back in town.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Väsymystä ja liikuntayritelmiä


Pikainen päivitys ennen kuin uni korjaa. Hemoglobiini on raskauden myötä pudonnut alas ja olen iltaisin inhottavan väsynyt. Tietysti voi olla osansa jo viikon jatkuneilla katkonaisilla unilla: Ensin oltiin Naken kanssa vanhemmillani ja neiti hammasvaiva valvotti puolen yötä, sitten koittivat yövuorot ja niiden jälkeenpä Nakke-pieni tulikin kuumeeseen.


Kävin tänään tunnin mittaisella kävelyllä ihanassa kevätauringossa. Nyt alaselkä jomottelee ikävästi mutta kävelyn aikaan kävi ihme juttu, kun napakoista supistuksista parhaani mukaan piittaamatta tarvoin vaan menemään ja äkkiä supistukset loppuivatkin. Yritän nyt sisällyttää viikkoihini ainakin kolme tuntia liikuntaa, koska en tunne sitä sohvalla löhöävää hiilareita mussuttavaa hapannaamaa enkä kyllä välitä tutustuakaan. Vaikka lihonkin koko ajan niin kyllä vain liikunnasta tulee hyvä mieli, ja omaan itseen on helpompi suhtautua suopeasti. Vauva on vissiin samaa mieltä koska aloitti juuri oikein kunnon iltajumpan.