Ville on se jolle kiukuttelen. Usein päivän päälle en jaksa puhua hänelle mitään, tai ei, oikeastaan haluan ilkeillä hänelle kaikkien niiden kertojen edestä, kun on tehnyt mieli tiuskaista jotain lapsille, mutta olen nielaissut piikit. Arvostan ihan älyttömästi sitä, jos hän ei mene äkäisyyteni mukaan. Pitkän suhteen salaisuus on kuulemma olla huonolla tuulella eri päivinä. Useimpina päivinä onnistumme siinä.
Yhtenä päivänä ystäväni kysyi vitsillä minun ja Villen 10 yhteisen vuoden salaisuutta ja puoliksi vitsillä vastasin, että olemme niin syvällä tässä peessä nimeltä arki ettei kummallakaan ole voimia lähteä yhtään minnekään. Raah. Pidämme tämän kaiken läjässä, pidämme perheemme vauhdissa ja otamme kopin kun toinen ei jaksa. Ei siinä ihan hirveästi hempeillä mutta aina vähän jotain kuitenkin.
perjantai 15. heinäkuuta 2016
maanantai 11. heinäkuuta 2016
Päiväni Hyvänä Äitinä - beibin kanssa Tallinnassa
Olin eilen melko ekstemporee Nakke-esikoiseni kanssa päiväristeilyllä Tallinnassa. Matka ylitti odotukset! Olin asennoitunut etukäteen siihen, että menemme Naken ehdoilla ja kaikki menee varmasti kivasti, ja niin kävikin, mutta lisäksi matkan tärkeimpänä antina sain pitkästä aikaa tuntea itseni hyväksi, ihanaksi äidiksi, sellaiseksi kuin haluaisin aina olla. Olin läsnä, kiinnostunut, kannustava, hassutteleva, rauhallinen, sellainen äiti millaiseksi en vain veny arjessa jomman kumman lapsen jatkuvasti itkiessä, kaatuessa, kiivetessä pöydälle, töniessä, huutaessa, puriessa, haluessa syliin ja toisen sylistä pois. Ei kai siinä kukaan osaisi paremmin; parhaani teen. Mutta että olikin balsamia sielulle tuo päiväni juuri sellaisena äitinä kuin haluankin olla, ilman iänikuisia rimanalituksia.
Laivamatka meni nopeasti eväitä mutustellessa ja leikkihuoneessa leikkiessä. Nakke rakastaa leluja, etenkin uusia sellaisia, ja oli ihanaa päivän aikana nähdä miten hän pisti leikin pystyyn vähän väliä.
Tallinnassa kävimme ensin Rotterdamin vaatekaupoissa ja reissubudjettini kärähti punaiselle heti alkuunsa, kun löysin Springfield-nimisestä kaupasta sekä paidan että mekon. Mutta tykästyin molempiin aivan täysiä ja kun olin vielä saanut Villeltä vähän matkarahaa niin suht kepeällä omatunnolla ostin vaatteet. Ja sittenpä en enää reissulla ostanutkaan kuin pari pikku kosmetiikkajuttua ja suklaata.
Vaateshoppingin jälkeen oltiin juuri ehditty kadulle kun yhtäkkiä alkoi aivan kamala kaatosade! Juostiin baarin katetulle terassille suojaan mutta kastuttiin silti, kun satoi aivan vaakatasossa. Ukkonen oli aivan päällä ja sade oli kuin sieltä kuuluisasta saavista kaadettua, ja oli jollain tapaa idyllistä istua siinä myrskyn silmässä sylikkäin, nuuhkia tyttöni märän villan tuoksuisia hiuksia.
Sadetta kestikin lopulta kolme tuntia ja sen aikaa pyörittiin vain ostoskeskuksessa ja syötiin eväitä oikein pitkän kaavan kautta. Reissun ainoa ikävä asia sattui lelukaupassa, jossa Nakke sai valita itselleen matkamuiston. Käänsin selkäni vain hetkeksi, ja kun käännyin takaisin ei Nakkea näkynyt missään. Levottomuuteni kasvoi, kiersin kauppaa ja monenlaiset ajatukset kiersivät päätä, hätäännyin. Lopulta pyysin myyjältä apua ja silloin olin jo aivan paniikissa. Myyjä onneksi löysi tyttöni pian ja silloin olin purskahtaa itkuun silkasta helpotuksesta. Polvet tuntuivat huterilta vielä pitkään tapauksen jälkeen ja sain moneen kertaan räpytellä kyyneliä pois. 10 minuuttia olimme erossa toisistamme, se on pitkä aika, siinä ehtii ajatella.
Sateen tauottua käveltiin pari tuntia, ensin yliopistolle ja sitten takaisin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Nakke nukkui mikä olikin olennainen asia loppuillan onnistumiselle. Ei ollut nimittäin mitään ongelmia! Ei tunnin jonottamisessa terminaalissa, ei elämän mittaisessa hissijonossa, ei edes buffetissa josta olin varannut meille päivällisen. Naapuripöydän rouva kehui Naken rauhallisuutta ja onnitteli minua hienosta kasvatustyöstä. Hah! Aivan yhtä hyvin olisimme voineet päästä todistamaan performanssia "kaksi-vuotias kietoutui pöytäliinaan ja leikki lepakkoa vieraissa pöydissä möyryten", mutta tietysti painoin kehut onnellisena sydämeeni.
Ja nyt annan silmien painua kiinni ja unen tulla. Joka iltainen toive joka ei koskaan toteudu: vauva rakkaani, pikkuiseni, malta nukkua.
Laivamatka meni nopeasti eväitä mutustellessa ja leikkihuoneessa leikkiessä. Nakke rakastaa leluja, etenkin uusia sellaisia, ja oli ihanaa päivän aikana nähdä miten hän pisti leikin pystyyn vähän väliä.
Tallinnassa kävimme ensin Rotterdamin vaatekaupoissa ja reissubudjettini kärähti punaiselle heti alkuunsa, kun löysin Springfield-nimisestä kaupasta sekä paidan että mekon. Mutta tykästyin molempiin aivan täysiä ja kun olin vielä saanut Villeltä vähän matkarahaa niin suht kepeällä omatunnolla ostin vaatteet. Ja sittenpä en enää reissulla ostanutkaan kuin pari pikku kosmetiikkajuttua ja suklaata.
Vaateshoppingin jälkeen oltiin juuri ehditty kadulle kun yhtäkkiä alkoi aivan kamala kaatosade! Juostiin baarin katetulle terassille suojaan mutta kastuttiin silti, kun satoi aivan vaakatasossa. Ukkonen oli aivan päällä ja sade oli kuin sieltä kuuluisasta saavista kaadettua, ja oli jollain tapaa idyllistä istua siinä myrskyn silmässä sylikkäin, nuuhkia tyttöni märän villan tuoksuisia hiuksia.
Sadetta kestikin lopulta kolme tuntia ja sen aikaa pyörittiin vain ostoskeskuksessa ja syötiin eväitä oikein pitkän kaavan kautta. Reissun ainoa ikävä asia sattui lelukaupassa, jossa Nakke sai valita itselleen matkamuiston. Käänsin selkäni vain hetkeksi, ja kun käännyin takaisin ei Nakkea näkynyt missään. Levottomuuteni kasvoi, kiersin kauppaa ja monenlaiset ajatukset kiersivät päätä, hätäännyin. Lopulta pyysin myyjältä apua ja silloin olin jo aivan paniikissa. Myyjä onneksi löysi tyttöni pian ja silloin olin purskahtaa itkuun silkasta helpotuksesta. Polvet tuntuivat huterilta vielä pitkään tapauksen jälkeen ja sain moneen kertaan räpytellä kyyneliä pois. 10 minuuttia olimme erossa toisistamme, se on pitkä aika, siinä ehtii ajatella.
Sateen tauottua käveltiin pari tuntia, ensin yliopistolle ja sitten takaisin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Nakke nukkui mikä olikin olennainen asia loppuillan onnistumiselle. Ei ollut nimittäin mitään ongelmia! Ei tunnin jonottamisessa terminaalissa, ei elämän mittaisessa hissijonossa, ei edes buffetissa josta olin varannut meille päivällisen. Naapuripöydän rouva kehui Naken rauhallisuutta ja onnitteli minua hienosta kasvatustyöstä. Hah! Aivan yhtä hyvin olisimme voineet päästä todistamaan performanssia "kaksi-vuotias kietoutui pöytäliinaan ja leikki lepakkoa vieraissa pöydissä möyryten", mutta tietysti painoin kehut onnellisena sydämeeni.
Ja nyt annan silmien painua kiinni ja unen tulla. Joka iltainen toive joka ei koskaan toteudu: vauva rakkaani, pikkuiseni, malta nukkua.
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Juntit kaupassa ja muita juttuja
Mikä viikko! Viimeksi viikko sitten lauantaina tähän blogiin kirjoitti väsynyt mutsi. Tuntui että kaikki, kaikki!, on raskasta puurtamista ja tunnelin päässä ei pilkota valo vaan lisää pyykkiä jota ei ehdi viikata kaappiin kun se on jo uudestaan likaisena pyykkikorin pohjalla, lasten riitoja, ruokaa joka syljetään lattialle. Tunnetta ettei mikään koskaan valmistu ja helvetti mikään ole omissa käsissä.
Ja sitten koitti sunnuntai. Heräsin siihen jotenkin eri asenteella, sellaisella nöyrän hyväksyvällä helvettiäkö tästäkään mitään tulee -asenteella. Ja sitten olikin mitä mukavin ja rennoin (!) päivä. Puistoilua pitkän kaavan kautta, edellispäivän ruokaa pannun kautta lautaselle, pitkiä tuokioita lasten kanssa lattialla leikkimässä. Illansuussa menimme koko porukka kauppaan ostamaan minulle uusi kännykkä, kun vanha antoi viimein noin vuoden mittaisen saattohoitojaksonsa jälkeen elämänliekkinsä lopullisesti hiipua. Kännykkäkaupassa Nakke teki lattialla kuperkeikkoja ja hihkui "Kannusta minua äiti, kannusta minua!", vauva nousi hengenvaarallisesti seisomaan ostoskärryissä ja protestoi kovaäänisesti kun hänet laitettiin takaisin istumaan, Ville tuoksahti vanhalle kaljalle edellisillan humputtelun myötä ja minulla oli ylläni kumisaappaat ja ruokatahraiset collegehousut sekä liian pieni teepaita. Juntit marketissa, Ville kuiskasi, ja naurussani oli hysteerinen pohjavire.
Jotenkin tuo ihana, laiskanleppoisa sunnuntai valoi uskoa koko viikkoon. Lapset olivat välillä mahdottomia ja minä suutuin välillä liikaa, mutta päällimmäisenä viikosta on kuitenkin mielessä ilo ja rauha (heh, monessakin mielessä, sillä kuopuksemme kolmas nimi merkitsee iloa ja esikoisen kolmas nimi rauhaa). Sain myös surullisia, huolestuttavia uutisia minulle tärkeän ihmisen lapsesta, joka on yllättäen sairastunut vakavasti ja joutunut tehohoitoon. Tuollaisen kuuleminen saa sydämen itkemään kivusta ja samalla kiitollisuus omista lapsista on perusarkea vahvemmin läsnä.
Keskiviikkona pääsimme Villen kanssa treffeille! Meillä oli sadan euron lahjakortti yhteen ravintolaan ja Ville tarjosi ylijäävän, ja niin söin luullakseni elämäni yltäkylläisimmän aterian alku- ja jälkiruokineen ja juomineen. Herkuttelun päälle kävimme vielä Tornin baarissa yksillä, ja veikkaan että sitä kokemusta en unohda. Helsinki oli kaunis, kaunis, kaunis! siinä allamme ja kaiken kruununa pääsimme todistamaan Kauko Röyhkän keikkaa sisäpihalla; hänen äänensä kohosi käheänä ja kuuluvana yläilmoihin. Se ääni, se maisema, koko kiva ilta - sanoinkuvaamatonta!
Tänään olimme koko perhe Lintsillä serkkuni perhettä tapaamassa. Jokseenkin raskaita reissujahan nuo ovat lastemme kanssa, mutta aina viimeistään jälkeenpäin olen joka kerta todella iloinen että tuli lähdettyä. Lintsin jälkeen ajoimme Jumboon ja Ville tarjosi meille ruoan; otin supermaukkaan tofu-salaatin, mmm! Vauva kiipesi jatkuvasti viereisiin pöytiin ja viskoi ruoat lattialle ja Naken kanssa sai käydä kahdesti vaipanvaihdossa kesken syömisen, mutta silti reissusta päällimmäisenä mieleen jäi lämmin, onnellinen tunne.
Huomenna on tarkoitus viettää laiska lauantai viime viikkoisen sunnuntain malliin ja sunnuntaina lähdemme Nakke-tyttöseni kanssa Tallinnaan! Hiiohoi!
Ja sitten koitti sunnuntai. Heräsin siihen jotenkin eri asenteella, sellaisella nöyrän hyväksyvällä helvettiäkö tästäkään mitään tulee -asenteella. Ja sitten olikin mitä mukavin ja rennoin (!) päivä. Puistoilua pitkän kaavan kautta, edellispäivän ruokaa pannun kautta lautaselle, pitkiä tuokioita lasten kanssa lattialla leikkimässä. Illansuussa menimme koko porukka kauppaan ostamaan minulle uusi kännykkä, kun vanha antoi viimein noin vuoden mittaisen saattohoitojaksonsa jälkeen elämänliekkinsä lopullisesti hiipua. Kännykkäkaupassa Nakke teki lattialla kuperkeikkoja ja hihkui "Kannusta minua äiti, kannusta minua!", vauva nousi hengenvaarallisesti seisomaan ostoskärryissä ja protestoi kovaäänisesti kun hänet laitettiin takaisin istumaan, Ville tuoksahti vanhalle kaljalle edellisillan humputtelun myötä ja minulla oli ylläni kumisaappaat ja ruokatahraiset collegehousut sekä liian pieni teepaita. Juntit marketissa, Ville kuiskasi, ja naurussani oli hysteerinen pohjavire.
Jotenkin tuo ihana, laiskanleppoisa sunnuntai valoi uskoa koko viikkoon. Lapset olivat välillä mahdottomia ja minä suutuin välillä liikaa, mutta päällimmäisenä viikosta on kuitenkin mielessä ilo ja rauha (heh, monessakin mielessä, sillä kuopuksemme kolmas nimi merkitsee iloa ja esikoisen kolmas nimi rauhaa). Sain myös surullisia, huolestuttavia uutisia minulle tärkeän ihmisen lapsesta, joka on yllättäen sairastunut vakavasti ja joutunut tehohoitoon. Tuollaisen kuuleminen saa sydämen itkemään kivusta ja samalla kiitollisuus omista lapsista on perusarkea vahvemmin läsnä.
Keskiviikkona pääsimme Villen kanssa treffeille! Meillä oli sadan euron lahjakortti yhteen ravintolaan ja Ville tarjosi ylijäävän, ja niin söin luullakseni elämäni yltäkylläisimmän aterian alku- ja jälkiruokineen ja juomineen. Herkuttelun päälle kävimme vielä Tornin baarissa yksillä, ja veikkaan että sitä kokemusta en unohda. Helsinki oli kaunis, kaunis, kaunis! siinä allamme ja kaiken kruununa pääsimme todistamaan Kauko Röyhkän keikkaa sisäpihalla; hänen äänensä kohosi käheänä ja kuuluvana yläilmoihin. Se ääni, se maisema, koko kiva ilta - sanoinkuvaamatonta!
Tänään olimme koko perhe Lintsillä serkkuni perhettä tapaamassa. Jokseenkin raskaita reissujahan nuo ovat lastemme kanssa, mutta aina viimeistään jälkeenpäin olen joka kerta todella iloinen että tuli lähdettyä. Lintsin jälkeen ajoimme Jumboon ja Ville tarjosi meille ruoan; otin supermaukkaan tofu-salaatin, mmm! Vauva kiipesi jatkuvasti viereisiin pöytiin ja viskoi ruoat lattialle ja Naken kanssa sai käydä kahdesti vaipanvaihdossa kesken syömisen, mutta silti reissusta päällimmäisenä mieleen jäi lämmin, onnellinen tunne.
Huomenna on tarkoitus viettää laiska lauantai viime viikkoisen sunnuntain malliin ja sunnuntaina lähdemme Nakke-tyttöseni kanssa Tallinnaan! Hiiohoi!
lauantai 2. heinäkuuta 2016
Lasten kanssa
Odotan lomaa, eikä siihen olekaan kuin neljä viikkoa. En jaksaisi lapsia, sitä miten joka helvetin minuutti jompi kumpi itkee, kaatuu, tönii, haluaa syliin, haluaa toisen pois sylistä, haluaa, haluaa hyppyyttäjän, kaatuu taas, putoaa pöydältä. Välillä ihmettelen, miten kukaan voi nauttia kotivanhemmuudesta ja miten kukaan voi elää päivänsä tyynellä mielellä useamman kuin yhden lapsen kanssa.
Pakko vain pysyä liikkeessä. Eilen humputtelin siskoni kanssa kaupungilla, tänään oli Villen vuoro omaan aikaan. Sen hän oli ansainnut, voin vilpittömästi myöntää - samoin kuin sen, että päivä yksin lasten kanssa nosti hien otsalle.
Pakkasin kaksi kassia ruokaa ja tavaraa ja ajoin meidät Seurasaareen. Jokseenkin väsyttävä reissu, paljon huutoa ja minussa roikkumista ja minä liian kiukkuinen ja liian vähän lempeä, mutta olen kuitenkin iloinen että kävimme. Uitiin meressä, pidettiin piknikiä ja kierrettiin ajan kanssa museokylää.
Olisinpa rauhallinen, lempeä, lasteni rytmissä luonnollisesti menevä, ihana äiti. Ehkä sitten lomalla olenkin. Se onkin pitkä loma, ainakin vuoden loppuun.
Pakko vain pysyä liikkeessä. Eilen humputtelin siskoni kanssa kaupungilla, tänään oli Villen vuoro omaan aikaan. Sen hän oli ansainnut, voin vilpittömästi myöntää - samoin kuin sen, että päivä yksin lasten kanssa nosti hien otsalle.
Pakkasin kaksi kassia ruokaa ja tavaraa ja ajoin meidät Seurasaareen. Jokseenkin väsyttävä reissu, paljon huutoa ja minussa roikkumista ja minä liian kiukkuinen ja liian vähän lempeä, mutta olen kuitenkin iloinen että kävimme. Uitiin meressä, pidettiin piknikiä ja kierrettiin ajan kanssa museokylää.
Olisinpa rauhallinen, lempeä, lasteni rytmissä luonnollisesti menevä, ihana äiti. Ehkä sitten lomalla olenkin. Se onkin pitkä loma, ainakin vuoden loppuun.
lauantai 18. kesäkuuta 2016
Välillä hyvää
Eilen oli pitkästä aikaa kiva ja hermoja kiristämätön päivä perheen kanssa. Nakella on nyt menossa rankka "harjoitan jengitason väkivaltaa puolustuskyvyttömään pikkusiskooni 5000 kertaa päivässä" -vaihe, hän saattaa esimerkiksi tönäistä siskon lujaa päin seinää ja jatkaa vielä maassa huutavan siskon läpsimistä. Vauvalla on "nukun huonosti", "herään kello 03 itkemään ja rauhoittamiseeni menee tunti" sekä "äiti on best" - vaiheet. Olen usein huomannut miettiväni, etten inhoa ketään kuten noita omia mussukoitani. Vietä siinä sitten hyvää perheaikaa!
Eilen oli kuitenkin aamusta asti harvinaisen seesteistä. Rauhallista, onnellista, hauskaa. Ollessaan hyvää perheaika on yksinkertaisesti parasta, se yhteenkuuluvuus ja rakkaus on niin kokonaisvaltaista että saatan välillä huomata vaikka laittavani ruokaa suu typerässä virneessä, perheen juttuja kuunnellen tai muistellen.
Oli minun vuoroni nukkua ja se laji olikin kivaa, kun niitä viiden aamuja ja risoja öitä on taas putkeen useita. Aamuhommien jälkeen lähdettiin koko porukka kaupoille. Meni monta tuntia kun käveltiin Naken tahtiin ja vähän mentiin tarjousten perässä. Shoppailun päätteeksi käytiin yhdessä kiinalaisessa lounasbuffassa. Lasten ateriointi maksoi ilahduttavasti euron. Ruoka oli hyvää ja ruokailuhetki suht rauhallinen, mitä nyt vauva räjähti niin perusteellisesti että sain kesken ruoan juosta hakemaan viereisestä kaupasta vaippoja, pyllypyyhkeitä ja uudet housut! Oli muuten eka kerta kun ei ollut varustearsenaalia mukana, ja varmasti myös vika.
Kotiin tultuamme pakattiin vain kamat ja lähdettiin Naken kanssa uimahalliin. Olin tosi ylpeä ja yllättynyt miten rohkea Nakke oli vedessä, meni esimerkiksi useita kertoja "syvässä" päässä kyykkyyn ja ilmoitti ylpeänä sukeltavansa. Kotiin päästyämme menin samantien vauvan kanssa nukkumaan ja heräsimme tyhjään kotiin, kun Ville oli lähtenyt Naken kanssa puistoon. Illalla puistoiltiin vielä porukalla, lasten nauru raikasi keinuessa yhä ylemmäs, ylemmäs.
Noista päivistä saan todella paljon voimaa ja tervetullutta vahvistusta siihen, että arki näiden pienten kanssa on hyvää ja välillä jopa sujuvaa. Tänään taas eri meno, kun vauva heräsi todella huonon yön jälkeen silmä rähmivänä, punaisena ja puoliksi umpeen muurautuneena, korviaan harovana ja kuumeisena. Päivystykseen siis käy tiemme. Illalla tie käy siskon kanssa baariin!
Eilen oli kuitenkin aamusta asti harvinaisen seesteistä. Rauhallista, onnellista, hauskaa. Ollessaan hyvää perheaika on yksinkertaisesti parasta, se yhteenkuuluvuus ja rakkaus on niin kokonaisvaltaista että saatan välillä huomata vaikka laittavani ruokaa suu typerässä virneessä, perheen juttuja kuunnellen tai muistellen.
Oli minun vuoroni nukkua ja se laji olikin kivaa, kun niitä viiden aamuja ja risoja öitä on taas putkeen useita. Aamuhommien jälkeen lähdettiin koko porukka kaupoille. Meni monta tuntia kun käveltiin Naken tahtiin ja vähän mentiin tarjousten perässä. Shoppailun päätteeksi käytiin yhdessä kiinalaisessa lounasbuffassa. Lasten ateriointi maksoi ilahduttavasti euron. Ruoka oli hyvää ja ruokailuhetki suht rauhallinen, mitä nyt vauva räjähti niin perusteellisesti että sain kesken ruoan juosta hakemaan viereisestä kaupasta vaippoja, pyllypyyhkeitä ja uudet housut! Oli muuten eka kerta kun ei ollut varustearsenaalia mukana, ja varmasti myös vika.
Kotiin tultuamme pakattiin vain kamat ja lähdettiin Naken kanssa uimahalliin. Olin tosi ylpeä ja yllättynyt miten rohkea Nakke oli vedessä, meni esimerkiksi useita kertoja "syvässä" päässä kyykkyyn ja ilmoitti ylpeänä sukeltavansa. Kotiin päästyämme menin samantien vauvan kanssa nukkumaan ja heräsimme tyhjään kotiin, kun Ville oli lähtenyt Naken kanssa puistoon. Illalla puistoiltiin vielä porukalla, lasten nauru raikasi keinuessa yhä ylemmäs, ylemmäs.
Noista päivistä saan todella paljon voimaa ja tervetullutta vahvistusta siihen, että arki näiden pienten kanssa on hyvää ja välillä jopa sujuvaa. Tänään taas eri meno, kun vauva heräsi todella huonon yön jälkeen silmä rähmivänä, punaisena ja puoliksi umpeen muurautuneena, korviaan harovana ja kuumeisena. Päivystykseen siis käy tiemme. Illalla tie käy siskon kanssa baariin!
maanantai 13. kesäkuuta 2016
Menee lujaa
- Järjestelen muuttoa - siihen liittyviä papereita, pakkaamisen aloittelua, tavarasta luopumista.
- Järjestin töissä juhlat 50 hengelle.
- Täytän Naken vammaistukihakemusta.
- Sain viikonloppuna rakkaan ystäväni yökylään. Oltiin baarissa kahteen ja aamulla, kiitos lapset, kuudelta ylös. Ihan huone pyöri silmissä. Siitä sitten luontevasti päivään yksin lasten kanssa. Alitin kaikki rimat mutta vein sentään meidät illalla piknikille ja ostin kojusta herneitä ja mansikoita.
- Kuten aina kiireisenä, olen kireä ja mietin vain kaikkea mitä en ole tehnyt.
- Nakke oppi hyppimään tasajalkaa!
- Menen huomenna Villen kanssa kylpylään!
- Lähdin tänään kuuden jälkeen salille ja töihin, tulin töiden jälkeen hakemaan lapset ja ajoin meidät ystäväni luokse naapurikaupunkiin. Tultiin kotiin kahdeksalta, vähän turhan pitkä ja intensiivinen päivä.
- Olen melko persaukinen, mutta onpa tullut humputeltuakin.
- Olin perjantaina yhdellä maatilalla ja lauantaina ennen ystävän tuloa eräässä kesätapahtumassa.
- Olen, VITTU, herännyt yli kaksi viikkoa joka ikinen aamu viideltä, paitsi parina aamuna kuudelta. Perseestä!!!
- Enää 1,5kk töitä! Voin olla tyytyväinen miten olen tehnyt.
- Vauvani täyttää ensi viikolla yksi vuotta. Hän on hassu. Ja ihan pirun kiinni minussa.
- Järjestin töissä juhlat 50 hengelle.
- Täytän Naken vammaistukihakemusta.
- Sain viikonloppuna rakkaan ystäväni yökylään. Oltiin baarissa kahteen ja aamulla, kiitos lapset, kuudelta ylös. Ihan huone pyöri silmissä. Siitä sitten luontevasti päivään yksin lasten kanssa. Alitin kaikki rimat mutta vein sentään meidät illalla piknikille ja ostin kojusta herneitä ja mansikoita.
- Kuten aina kiireisenä, olen kireä ja mietin vain kaikkea mitä en ole tehnyt.
- Nakke oppi hyppimään tasajalkaa!
- Menen huomenna Villen kanssa kylpylään!
- Lähdin tänään kuuden jälkeen salille ja töihin, tulin töiden jälkeen hakemaan lapset ja ajoin meidät ystäväni luokse naapurikaupunkiin. Tultiin kotiin kahdeksalta, vähän turhan pitkä ja intensiivinen päivä.
- Olen melko persaukinen, mutta onpa tullut humputeltuakin.
- Olin perjantaina yhdellä maatilalla ja lauantaina ennen ystävän tuloa eräässä kesätapahtumassa.
- Olen, VITTU, herännyt yli kaksi viikkoa joka ikinen aamu viideltä, paitsi parina aamuna kuudelta. Perseestä!!!
- Enää 1,5kk töitä! Voin olla tyytyväinen miten olen tehnyt.
- Vauvani täyttää ensi viikolla yksi vuotta. Hän on hassu. Ja ihan pirun kiinni minussa.
perjantai 3. kesäkuuta 2016
Eilen
Tulin eilen lasten kanssa maalle vanhempieni luo. Heräsin vauvan kanssa viideltä, niin kuin aina, helvetti, ja nyt hän jo tuhisee tuossa päiväuniaan. Oli kyllä ihanan rauhallinen yhteinen aamuhetki taas, join monta kuppia kahvia ja venyttelin kolottavaa kroppaani, vauva kiipeili syliin ja leikki leluillaan ja sanoi monta kertaa vahingossa äiti. Nakke nukkuu vielä mummon kanssa, yhden lapsen kanssa on niin helppoa, kädet riittävät.
Luin eilen Kodin Kuvalehdestä jutun naisesta, joka elää omaishoitajana aikuiselle tyttärelleen, jolla on joku harvinainen kromosomivirheestä johtuva syndrooma. Mietin tietysti heti Nakkea, sitä miten hän kasvaa ja kehittyy hienosti omaan tahtiinsa, mutta tulevaisuudesta ei voi tietää. Niin kuin ei tietenkään kenenkään kohdalla, pitää vain muistaa se. Välillä tuntuu että olen jo melko sinut Naken harvinaisen oireyhtymän kanssa ja että tieto siitä ja kaikki siihen liittyvä on asettunut luontevana elämäni aikajanalle, mutta välillä koko asian ajatteleminenkin tuntuu hankalalta ja hahmottomalta, puhumisesta puhumattakaan, ja mietin miten tähän asiaan liittyvä suru ei varmasti koskaan täysin häviä.
Täytän huomenna 30. Siskoni kysyi kirjeessään, mitä haluaisin vielä elämässäni saavuttaa, ja olenkin kovasti sitä nyt miettinyt. (tai niin kovasti kuin työn, lasten, kotitöiden, kuntosalin ja univelan välissä nyt ehtii mitään miettiä, heh). Elämä on niin oman elämän ympärille käpertynyttä nyt, on työ, perhe, pienet omat hetkeni. Varmaan haluaisin kirjoittaa kirjani loppuun, aloitin sen viime syksynä ja teksti on yllättävän hyvää ottaen huomioon että kirjoitin sitä pienissä pätkissä katkonaisesti nukkuva vauva painona käsivarsilla. Tahtoisin olla vielä kotiäitinä, ensi vuoden syksyyn ainakin. Tahtoisin kehittyä lisää työssäni, tehdä lisää johtajan työtä, oppia ymmärtämisen rinnalle jämäkkyyttä. Tahtoisin juosta maratonin. Tahtoisin matkoille ilman lapsia. Tahtoisin oppia taloudellisemmaksi.
Aika moni noista asioista varmaan tulee tapahtumaan, kun vain minulle suodaan aikaa.
Heitin eilen talviturkin! En varmaan 15 vuoteen ole uinut ennen juhannusta. Ei edes ollut kylmää ja rantasaunan löylyt jälkeenpäin olivat suloiset. Saunoin molempien tyttöjeni kanssa ja mietin, ei ole täydellisempää kuin pieni punaposkisena hehkuva lapsi, hänessä on kaikki, hän on kaikki.
Eilen (hänelle tapahtui eilen paljon ja hän halusi kertoa siitä blogissaan) huoltoasemalla oli ihan pikkuinen vauva, ehkä parin viikon ikäinen. Ihan kauhistuttavan pieni, omat lapseni tuntuivat niin isoilta osaavilta, elämää täynnä olevilta kun taas se pieni vauva näytti siltä kuin voisi vain hajota tomuna ilmaan. Nakke sanoi miten "minä voin vielä ihan hetken leikkiä" ja säntäsi liukumäkeen ja Vauva paukutti pilttipurkin kantta pöytään niin että korvissa soi. Yhtäkkiä olin aivan kamalan onnellinen heistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)