keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pikku Kakkonen, halihetki sohvalla sekä makkaranpaistoa Seurasaaressa

Bloggaan kännykällä sohvannurkasta. Vähän tekee mieli kirjoitella, mutten saa itsestäni mennäkseni koneelle. Maha täynnä herkkulämppäreitä, kahdeksan tuntia töitä,20 kilometriä pyöräilyä, Pikku Kakkonen sylikkäin sohvalla, pientä siivoamista. Siinä tämä päivä pähkinänkuoressa.

Yllätin itsenikin ja pitkästä aikaa taitoin työmatkat pyörällä! Tuomarinkartanon peltojen kohdalla tuuli niin, että hyvä kun pääsin eteenpäin. Hiki valui ja reisiä hapotti ja mietin sapekkaasti miten ihmisen täytyy olla hullu, hullu!, kun puskee polkupyörällä vastatuuleen aamulla kello kuusi sen sijaan että hörppisi vielä rauhassa kahvia ja istuisi sitten lämpimään autoonsa.

Töihin päästyäni oli tietysti hyvä mieli. Veri kohisi suonissa ja posket punoittivat. Meikkasin ja ehdin ennen vuoron alkua viettää pienen rattoisan tuokion kahvin, puuron ja Hesarin kanssa.

Töissä oli kiva päivä. Kiireinen ja monipuolinen, juuri sellainen mistä tykkään. Tein ruoan ja pidin palaverin. Siihen kyllä osallistui lisäkseni vain yksi, mutta pidinpä kuitenkin.

Illalla kotona uusi lempijuttuni, Nakke-tyttöseni kanssa sohvalla nujuaminen ja Pikku Kakkosen katsominen. Ihana hellyydentäyteinen rento tunteroinen. Hyvä äiti tietysti käyttäisi pikkukakkosajan hyödyksi ja kesyttäisi hetkeksi kaaosta. Tai ei, hyvä äiti olisi perillä vastuullisesta mediakasvatuksesta eikä todellakaan antaisi yksi-vuotiaan katsoa tellevisiota.

Eilen tehtiin perheen kanssa retki Seurasaareen makkaraa paistamaan. Nuotiopaikalle sattui samaan aikaan mukava eläkeläispariskunta, jotka ihanasti juhlistivat arkeaan ja kattoivat pöytään kaikkea punaviinistä oliiveihin ja makkarasta jälkiruokapullaan. Nakke konttasi kerta toisensa perään heidän luokseen ja tuli tästä reippaudestaan palkituksi pariskunnan itsetehdyllä rahkalla ja omenaviinerillä. Lähtiessämme toivottelimme sydämelliset hyvät jatkot.

Pariskunta kehotti Nakkea muistamaan, että elämä on lyhyt ja muistutti meitä, aika menee nopeammin kuin uskottekaan, 18 vuotta hujahtaa. Pelottavaa ja uskon sen kyllä, hilloan epätoivoisesti ihania hetkiä ja silti suurin osa menee ohi.

Nakke on nyt jo kolmena iltana jäänyt ilman mitään itkuja nukkumaan. On niin mahtavia nämä meidän uudet illat!




2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta kaikki. Just luin Suomen Kuvalehdestä juttua pikkukakkosen nykyisyydestä ja ehkä historiastakin (olin hieman tokkurainen, joten tarkkaan en muista :D): jännä, että yksi ohjelma voi vaan säilyttää suosionsa noin kauan. Ainut juttu, mikä jäi artikkelista selvästi mieleen oli, että pikkukakkosen tunnari on alkuperäinen. Jos kiinnostaa =D.

    Mä en oo jaksanut pyöräillä enää viikkoihin. Usein kyllä kävelen töihin, matkaan menee noin puoli tuntia. Mutta kouluun hurautan suosiolla bussilla, koska tuo tuuli... Eli reipas sinä!

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista pikkukakkos-infoa! Oikeesti :D Se on kyllä hyvä ohjelma, tykkään itekin sen kattomisesta :D

      Välillä kyllä tuulee niin ettei taho eteenpäin päästä. Mut mahtava fiilis kun on saanu pyöräiltyä! Mulla jää muuten välillä niiiin vähiin liikunnat.

      Poista

Mitäs mietit?