keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Arkeni pikku piristäjät...

... Aamukahvi. Huonoinkin kooma-aamu on pikkuisen parempi kahvin jälkeen.


... WhatsApp-sovellus. Vaihdan päivittäin kuulumisia ja valokuvia sen kautta muutamien ystävien kanssa. Samoin Villen kanssa laitetaan päivittäin wazup-viestejä ja -kuvia. Aina tulee kiva fiilis kun huomaa että WhatsAppiin on tullut uusi viesti.


... Meikkaaminen. Todella palkitsevaa, lopputulos on aina parempi kuin lähtökohta, hehe.


... Puhtaanrapsakat lakanat. Niin suurta arkiluksusta! Eilen juuri vaihdoin.


... Leikkokukat. Meillä on melkein aina. Aiemmin ostin aina valkoisia, nyt milloin mitäkin. Ihan joka päivä saan kuukasistani iloa. Nyt sain naistenpäivänä Villeltä aivan ihanan kimpun ja monta kertaa päivässä sen katsominen saa sisäisesti hymyämään.


... Aikakauslehdet irtonumeroina. Siihen vielä karkkipussi kaveriksi niin oijoi.


... Tuoksukynttilät kauniissa tuikkukupeissa vessassa.


...Valkoiset saappani, joissa tunnen itseni jopa melko naiselliseksi ja huolitelluksi.


... The Body Shopin suihkugeelit. Nyt on hunajantuoksuinen kierroksessa, sain sen ystävältäni joululahjaksi.


... Silitetty pyykki. Ennen lapsukaista silitin kaiken, nykyään vain tyynyliinat, keittiöpyyhkeet ja Naken petivaatteet.


... Porkkanatikut ja dippi. Terveellinen herkkuni jonka mussuttamisesta ei tule tunkkainen olo.


... Korvikset. Aina korvissa.


... Lakatut varpaankynnet. Aina!







sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Äititesti

Nappasin kivan haasteen Under my skin -blogista näin yövuoron ratoksi täytettäväksi.


Minkälainen äiti olet? 

- Lepsu ja lempeä. Olen tyytyväinen siihen, että olen usein aidosti läsnä, esimerkiksi päivittäin istua napotan lattialla ja vain seurailen Naken puuhia ollen tarvittaessa käytettävissä, turvallisesti lähellä. Halailen ja pussailen paljon ja olen kannustava ja todellakin tuon usein esiin sen, etten vieläkään ymmärrä miten mulle on siunattu noin ihana pieni tytär. Toisaalta olen huono pitämään kuria ja järjestystä ja juuri yksi päivä tajusin, että huudon/ mielipahan välttääkseni taidan antaa oikeastaan kaikessa periksi.

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
 - Ehkä olin ajatellut olevani johdonmukaisempi ja joissain asioissa tiukempi, ja nyt kyllä aion tuossa tsempatakin.

Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
- Hmmm. No varmaan jos joku ylipäätään mua äitinä ajattelee niin uskon että kyllä se rakkaus ja oman lapsen fanittaminen välittyy.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
- No tosiaan nyt kun Nakelle on jo tullut ikää ja ymmärrystä huiman puolentoista vuoden verran niin voisin alkaa vetää jotain rajoja ja sääntöjä. En kyllä oikein tiedä mitä ne olisi. :-D Meillä koti on sillä tavalla lapsiystävällinen että periaatteessa joka paikkaan voi mennä, vaikka ohjaankin aina pois esim. omalta sukkalaatikoltani tai muusta mitä en jaksaisi siivota perästä. Tuntuisi kuitenkin oudolta kieltää noihin meneminen, kun eihän lapsi millään pahalla... Ehkä kuitenkin sen voisin yrittää luvata, että kun olen kieltänyt jotain niin sitten kanssa pysyn siinä, koska sellainen periksi antaminen vain sekoittaa pientä päätä.

Mitä teet mielestäsi oikein?
- Olen turvallinen, rakastava, hyväksyvä. Ja tietysti tarjoan hyvän perushoidon: ruoan, puhtauden, lämmön, hyvän turvallisen kasvuympäristön.

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
- En mielestäni ole varovainen. Usein jos näen että Nakke vaikka meinaa kaatua niin en tee mitään estääkseni onnettomuutta - hän kaatuilee niin paljon että saisin olla koko ajan sydän syrjällään. Putoamisia varon, esim. sohvalla touhutessa tai rappusia kiivetessä olen lähietäisyydellä estämässä pahimmat kolhut. Uskon kuitenkin että tekemällä oppii, ja toisaalta vanhempana ei vain voi ehkäistä kaikkia muksaisuja. Naken pahin kuhmu on tähän mennessä tullut kotona kontatessa, kun hän laittoi liikaa painoa kädessä olleeseen villasukkaan ja lensi täydellä painolla otsalleen. Tuollaisia onnettomuuksia jos yrittäisin ennaltaehkäistä tulisin varmasti sekopäiseksi hössöksi.

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista? 
-Ah ihana mielikuva... Luulen että välittäisin kyllä katseista, mutten todellakaan antaisi olla enkä ainakaan ostaisi sitä lapsen ulvomaa juttua. Luultavasti nappaisin lapsen kärryyn ja tehtäisiin ostokset loppuun ulvonnan säestyksellä, ja autossa/ kotona kumpikin rauhoituttuamme puhuttaisiin tilanne läpi.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
-Silloin tällöin herkutellaan. Tai siis minä herkuttelen varmaan päivittäin mutta Nakelta salaa. Nakke saa herkkuja esim. silloin kun on vieraita ja kahvipöydässä on jotain hyvää mitä kaikki muutkin syövät. En ole mikään hurjan tarkka, mutta toisaalta tuntuisi oudolta antaa pienisyömäiselle lapselle usein herkkuja viemään jo ennestään vähäistä ruokatilaa vatsasta. Nakke ei myöskään osaa vielä itse pyytää herkkuja esim. kaapista.

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
- On kohtalaisen tarkat, uni ja ruokailu rytmittää. En tajua miten voisi olla olematta, kun aina se nälkä tulee suunnilleen samoihin aikoihin, samoin unen tarve. Mutta ei siis mitenkään minuutilleen vaan enemmän ehkä lähemmäs tunnin tarkkuudella.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi?
- Pitäisi aloittaa se kasvatus ensin! :-D Mutta toivon, että hän kokee mun antaneen ns. hyvät eväät elämään, esimerkiksi vahvan ja luontevan ymmärryksen miten missäkin tilanteessa käyttäydytään.

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
- Vanhempani olivat aika tiukkoja ja todellakin johdonmukaisia ja sellaisia säännöllisiä, joten en tiedä olenko kopioinut paljoakaan. Ainakin se on samaa että minulla oli tosi turvallinen ja sellainen hyvä lapsuus, ja niin on Nakellakin. 

Ulkoiletteko päivittäin?
- Ainakin lähes. Vesisateella ei viitsitä lähteä mutta siinäpä ne (teko-) syyt olikin.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
- No hän ei vielä jaksa yksin katsoa kuin maks. jonkun viisi minuuttia, mutta usein iltaisin katsotaan yhdessä Pikku Kakkonen ja samalla halitaan ja nujutaan sylikkäin sohvalla.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
- Positiiviset: Halailen, pussaan, olen läsnä syliintuloa varten, hymyilen, kehun. Negatiiviset: Tiuskin, valitan miltä joku juttu minusta tuntuu. esim. Äiti ei nyt jaksa tuota ulinaa, siihen ei ole mitään syytä! :-D


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kiukkupussi tuomitsee vänisevät velliperseet


Olin melkein koko työpäivän kiukkuinen, 95% eleettömästi pään sisällä ja 5% hieman ulospäin tuiskahdellen. Hieman vain, ja aiheesta, vaikka pyrinkin kyllä aina säilyttämään malttini ja tavallaan olemaan tilanteiden yläpuolella. Jotkut ihmiset vaan ovat niin hiton ärsyttäviä! Olen itse ratkaisukeskeinen ja "hommat kyllä selviää" -asenteinen enkä voi yhtään sietää päinvastaista ongelmakeskeisyyttä ja sellaista raivostuttavaa vänisevää velliperse -meininkiä, jossa suurennuslasin kanssa nypitään asioista huonot puolet ilman että yritetään tehdä niille mitään rakentavaa. Aaaargh! Inhoan myös besserwisseröintiä, neuvojen tuputtamista, toisten asioihin puuttumista, ylimielisyyttä, kyräilyä, nirppanokkaisuutta, hienoperseilyä, saivartelua. Omalla ajalla onneksi ei juurikaan tarvitse olla epämieluisten voimavarasyöppöjen kanssa tekemisissä mutta töissä ei ihan aina voi välttää.


Nakke on sopeutunut hoitoon. Sen huomaa sekä hoitajien kertomasta, kotiinhakutilanteista jolloin Nakke touhukkaana tepastelee ympäriinsä sen sijaan että istuisi itkuisen näköisenä hoitajan sylissä odottamassa että myös koti-illoista, jolloin Nakke on itkuisen huomionhakuisuuden sijaan oma iloinen itsensä. Kuukausi siihen meni. Hoitajat ovat aivan superihania tuolla. Mua itkettää joka päivä Naken haettuani kun olen niin kiitollinen. Ehkä raskaushormoneillakin on vähän osuutta tähän syvään liikutukseen...


Olen kyllästynyt lihavaan olemukseeni ja siihen että koko ajan vain lihon lisää. Kahmin kiloja kuin sametti pölyä, paaaaaljon. Yritän fiilistellä että tämä on todennäköisesti elämäni viimeinen raskaus, mutta se tuntuu vain helpottavalta. Ainut mitä saattaa tulla ikävä on vauvan ihanien liikkeiden tunteminen.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Happy Friday


Kiva päivä tänään! Nakella oli heti aamusta Lastenklinikalla kontrolli huonojen hemoglobiiniarvojen takia ja jouduttiin laittamaan kello soimaan. Meillä on tällä viikolla ollut hyviä perheaamuja, sellaisia että aikaisesta lähdöstä huolimatta kaikki on hyvällä tuulella, kerrotaan Villen kanssa unia toisillemme, N syö reippaasti ja tepastelee sitten onnellisena ympäriinsä, kahvi maistuu aivan erityisen hyvältä, aikataulut pitävät. Vähän kyllä sitten Lastenklinikalle päästyämme meinasi pinnaa kiristää kun vapaita parkkipaikkoja ei tietenkään ollut ja kello nakutti eteenpäin. Ihan hyvin ehdittiin kuitenkin.


Pari tuntia siellä meni odottelun, labrojen sekä lääkärin ja hoitajan tapaamisen merkeissä. N oli superreipas, hienosti käveli isin kädestä kiinni pitäen pitkiä käytäviä kengät jalassa. Lääkäri oli mukava ja hemoglobiini hyvin nousussa. Seuraava kontrolli on kuukauden päästä.


Kotimatkalla käytiin kaupassa ja haettiin Mäkkäristä ravitsevaa lounasta. Sitten Villen pitikin jo lähteä töihin ja minä jäin maksamaan laskuja ja naputtelemaan viestejä, toisin sanoen viettämään Naken päikkäriajan tuomaa lepohetkeä. Naken herättyä kokkasin meille spagettia ja jauhelihakastiketta, nammm! Tosi hyvää pitkästä aikaa. Nakkekin tykkäsi, vaikka puolet ruoasta olikin rinnuksilla/ sylissä/ tukassa/ lattialla, kun äiti ei saanut auttaa.


Illalla leikittiin hyvä tovi lattialla. Kyllä se vaan on kivaa touhua kun ei ole kiire tai muuta hommaa kesken. Puistossakin käytiin, vaikkei kyllä olisi yhtään huvittanut. Nakke heittäytyy pukiessa kiemurtelevaksi madonlötköksi ja pitää ärsyttävää ulinaa, ja samoin ulisee pihalla heti kun hänet laskee maahan. Paitsi - eipäs tällä kertaa! Olin tikahtua ylpeyteen kun minun pieni tyttöni kävellä touhotti ensin puistossa ja sitten vielä hienosti käveli koko matkan kotiin (200-300m). Ei ollut mun ylisanoista tulla loppua! Ensimmäinen kerta kun N suostui kävelemään ulkona.


Reipas ulkoilija sai iltapalaksi lettuja (no, olisi kyllä saanut muutenkin. Reippaan ulkoilijan äidillä ei ole oma lehmä ojassa, reippaan ulkoilijan äiti on itse lehmä.). Mmmmm! Sitten olikin tytön aika käydä unille ja sinne hän ilman itkuja jäi ja taisi samantien nukahtaa. Pitää iloita tuosta, koska sairastelujen myötä jäi päälle se että hän tulee viimeistään puoliltaöin Villen ja mun viereen. Pidän taas unikoulun kunhan jaksan. Välillä tuntuu että mikäs siinä kun nukkuu vieressä, ja sitten taas välillä käy kuten viime yönä ja luulen nenäni murtuvan, kun Nakke kumahtaa takaraivo edellä täydellä painolla naamani päälle kesken makoisimpien unien.


Pitäisi myös aloittaa tuttivieroitus ja pottatreenit. Mä en jaksa!! Yleensä tykkään projekteista ja haasteista mutta nää lapsiin liittyvät jutut ei nappaa. Ei tässä nyt sillä tavalla kiire ole, kunhan ennen pikkusiskon syntymää saisi hommat hyvälle alulle. Siihen asti vedän vähän happea (/lonkkaa).

torstai 26. helmikuuta 2015

musiikkimuistoja ja vapaapäivien juttuja

Vapaapäivä. Koti on siisti ja hiljainen, olen yksin kotona. Zen Cafe soi ja täällä on tilaa hengittää. Zen Cafen musiikki tuo mieleen muistoja ajalta jolloin en ollut äiti, jolloin mietin pitkään ennen kuin puhuin, olin epävarma, olin onnellinen, olin levoton, olin onneton, join joka viikko punaviiniä, söin monta päivää voileipiä päivälliseksi, en sanonut mitä ajattelin, sanoin heti mitä ajattelin, olin muutaman vuoden nuorempi ja muutamaa kokemusta köyhempi. Ihanaa että on tuo sama musiikki nyt, tässä varsin eri tilanteessa.


On ikävä Nakkea, mikä on kyllä pöhköä. Ja virkistävää kaiken tukehdun läheisyyteesi -vaiheilun jälkeen.


Viime vapaat olivat juuri niin kivat kuin olin ajatellutkin! Sunnuntaina käytiin siskon kanssa kiinalaisessa syömässä ja mentiin siitä teatteriin. Ilta ilman velvotteita, ilta kepeää keskustelua ja vapautunutta naurua. Se maistui hyvältä.


Maanantaina istua napotettiin Naken kanssa jo aamuyhdeksältä autossa ja hurautettiin Jyväskylään toisen siskon luo. Mitä parhainta laatuaikaa! Käytiin syömässä ja tapasin siskon poikaystävän ensimmäistä kertaa, ja parituntinen hujahti herkutellessa ja tutustuessa. Illaksi olin varannut jättipussin karkkia ja vielä sipsejäkin, mutta nukahdin yhtaikaa Naken kanssa ennen kuin pääsin aarteisiini käsiksi. Vedin sitten sipsit seuraavana päivänä ajaessani ja sipsit illalla töistä tultuani. Röyh.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vapaapäivien kuulumiset

Tänään on ollut ihanan leppoisa sunnuntaipävä kahdestaan tyttöseni kanssa. Nukuttiin myöhään (=8.30). Olin kirjoittamassa että kiireetön aamupala, mutta niin meillä kyllä aina on. Päiväkotiaamuina N ei syö ollenkaan aamupalaa kotona ja muutoin sitä aikaa kyllä on. Onneksi, koska meillä harrastetaan monen ruokalajin aamiaisia puuroineen ja marjoineen, leipineen, hedelmineen. 

Aamupalan jälkeen leikittiin. Huomasin, että huolimatta melkoisesta juonettomuudesta taaperonkin kanssa on oikeasti kivaa leikkiä, kun on vain aikaa siihen. Usein arjen askareet painavat päälle ja leikin puolihuolimattomasti samalla toisella kädellä siivoten/ meikaten/ laittaen wazup-viestiä/ kokaten, mikä tyydyttää Naken seurankaipuun vain välttävästi ja tekee itselle ärtyneen olon, kun mihinkään ei voi kunnolla keskittyä. Nyt sen sijaan keskityin ja oikeasti varmaan kaksi tuntia napotin lattialla ja niin me leikittiin. Suureksi osaksi ihan hiljaa vieläpä, ihan kuin jonkun flow-tilan vallassa kumpikin. Oli yllättävän rentouttavaa antaa käsien touhuta legojen, palikoiden ja keittiövälineiden  parissa, mielen liihotellessa omia latujaan... Nakke tykkäsi kun äiti oli läsnä, sain välillä spontaaneja halauksia ja muuten hänestä välittyi ihana tasapainoinen rauha ja tyytyväisyys.

Vapaat ovat menneet nopeasti mutta aivan harvinaisen kivojen juttujen parissa. Perjantaina kävin elokuvissa katsomassa Viikossa aikuiseksi, ja vaikkei ollutkaan niin hyvä kuin olin odottanut (rima oli melkoisen korkealla) niin oikein suositeltava  kuitenkin (siis jos tykkää kotimaisesta hömpästä). Kontista tultiin hakemaan muutamia huonekalujamme ja tuotiin tilalle klahvikirjoituspötä ja vitriinikaappi ja ne on iiiihaanaat, ja kuten eilen Villelle sanoin mulla oikein sielu lepää kun täällä on nyt niin siistiä ja avaraa. Sieluni hiljentyy usein lepäämään kivojen asioiden äärelle, se on siitä kiitollista sorttia.

Eilen käytiin Naken kanssa aamupäivästä Lidlissä. Jonottaessamme joku mies ohitti meidät niin, että otti ensin tukea rattaistamme ja sitten NAKEN PÄÄSTÄ! Mulla oikein raivo leimahti sisälläni ja riuhtaisin vaunut pois, ja ennen kuin edes tajusin yritin huitaista miestä! En osunut (onneksi?), mutta kyllä jäi pitkäksi aikaa jotenkin järkyttynyt ja pöyristynyt olo. Kotona kävin vessassa ja noustessani pöntöltä jäin taas haukkomaan henkeäni epäuskosta: olin pissannut kenkään! Siinä vaiheessa oli kylllä pakko jo nauraa, samalla kun kuurasin kenkää puhtaaksi. Nakke oli löytänyt hyvän jemman jalkineelleen. 

Loppupäivä sujuikin kommelluksitta. Villen täti tuli kylään, söimme aamulla leipomiani juustosämpylöitä ja salaattia ja vaihdoimme kuulumisia pitkälle iltaan. Nakke oli onnellinen kun oli tupa täynnä ihailevia aikuisia (hoidossakaan hän ei kuulemma tykkää toisista lapsista, aikuisista vain, öhm) ja tepasteli touhukkaana ikiliikkujana koko kolmituntisen vierailun ajan. Perjantaina meillä kävi Naken kummisetä ja toi upeita Kiinan tuliaisia, mm. leopardikuvioiset converset ja suloisen pöllölaukun. Nakke taisi kuitenkin olla eniten innoissaan kummin kanssa leikkimisestä. Leikkikeittiön hellassa paistui apinapaisti ja erilaisia liemiä ja keitoksia maisteltiin ahkerasti.

Torstaina oli rakenneultra ja arvatkaa mitä: tyttö siellä mahassani majailee! Täytyy myöntää että olin ehkä vuorokauden jotenkin pettyneellä, surullisella mielellä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Olin ollut niin sataprosenttisen varma että saadaan poika, että tuntui jotenkin tyhjältä ja huomasin miettiväni, minne se X X X (pojan nimi) on kadonnut? Missä minun poikani... Sitten kuitenkin mieli tottui ja nyt on tietysti aivan ihanaa saada pikkuinen tyttö, Nakelle sisko. Ja ultran tärkein anti eli vauvan rakenteet olivat juuri niin kuin tässä vaiheessa kuuluukin. Pikkuisella on nyt painoa 380 grammaa ja hän on edelleen kovin rauhallinen, vaikka liikkuukin paljon (kuulostiko ristiriitaiselta? Hän siis liikkuessaan potkii pitkän aikaa samaan kohtaan, ei myllää ja melskaa niin kuin vertailukohteensa Nakke, josta ei koskaan tiennyt minne hän seuraavaksi potkii ja miten päin hän milloinkin sattui olemaan).

Kunhan Ville tulee töistä hyppään autonrattiin ja hurautan siskoni luokse. Käymme syömässä tai vietämme muuten aikaa ja menemme illalla teatteriin! Huomenna sitten pakkaan itseni, Naken, rattaat ja satamiljoonaa nyssäkkää ja lähdemme toisen siskoni luokse yökylään. Tiistaina onkin sitten hyvä mennä vähän töihin hengähtämään.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Anemia, taaperon ruokailua ja puolisoiden lempeä

Viime viikolla Naken sairastelun yhteydessä hänestä otettiin verenkuva, josta paljastui kohonneiden cerpien (<-korvatulehdus) lisäksi aneemisen huono hemoglobini. Aneemisen huono! Täytyy myöntää että aivan kauhistuin lääkärin sanoja. Tuli sellainen hetkellinen järjetön syyllisyys ja heti perään epäusko, että miten voi olla mahdollista. Olen ollut salaa mielessäni suorastaan pikkuisen ylpeä ruokailutottumuksistamme: monipuolista kotiruokaa, melko harvoin eineksiä, paljon hedelmiä ja marjoja, ei juurikaan sokeria, säännölliset ateriavälit (nuo siis tytöllä. Äidillä: paljon hiilareita, epäsännölliset ateriavälit, kamalasti sokeria ;-) ). Lääkäri kysyi heti juoko N paljon maitoa ja juohan hän, ja niin juttu alkoi selviämään.

Kuulemma on yleinen virhe, että pienisyömäisille muksuille annetaan suhteessa muuhun ravintoon liikaa maitoa tavallaan paikkaamaan ruoasta jäävää energiavajetta. Nopealla laskulla tulimme tulokseen että Nakke juo hyvinkin litran maitoa päivässä ja siihen päälle vielä teemme aamu- ja iltapuurot maitoon. Maitotuotteet estävät raudan imeytymistä ja nyt saimmekin rautakuurin lisäksi ohjeen tarjota missä muodossa tahansa maksimissaan kuusi desiä maitoa päivässä. Lääkäri myös sanoi että voisimme olla yhteydessä neuvolaan ja saada ajan ravitsemusterapeutille, mikä kuulostaa kyllä hyvältä. Muistan kun pähkäilin jo yksi-vuotisneuvolassa miten Nakke-neiti on kovin pienisyömäinen ja joinain päivinä tuntuu että hän elää pelkällä maidolla, mutta jostain syystä terveydenhoitajamme ei ottanut asiaan mitään kantaa, totesi vain että hienosti tyttö kasvaa omalla miinuskäyrällään.

Ei ole ensimmäinen kerta mutta taas jälleen saan olla ihmeissäni, miten hyvää hoitoa Suomessa lapset ihan julkisellakin puolella saavat. Ensi viikolle on jo sovittu kontrollilabrat, mikä kyllä tuntuu aika pikaiselta mutta kuulemma silloin jo pitäisi näkyä muutoksia hemoglobinissa. Tuskin Nakelle koskaan mitään superarvoja tulee, kun minunkin lapsuudenperheessäni 4/5 on aina heilunut anemian partaalla, mutta jos ainakin yli sadan päästään, mielellään tietysti enemmänkin. Ihmiset aina päivittelevät miten Nakke on väsyneen näköinen, mutta itse olen jotenkin niin tottunut etten ole osannut ajatella että taustalla voisi olla muutakin kuin ahtaista kyynelkanavista johtuvat punoittavat silmät. Toivottavasti väsymysasiaan nyt tulee muutos!

Ravitsemusterapeutin tapaamiselta toivon tervettä maalaisjärkeä ja käytännön neuvoja siihen, mitkä ovat taaperon ruokailussa a ja o ja mistä puolestaan ei tarvitse murehtia. Oma ohjenuorani ruokailuihin on ollut se, että ruokailun tulisi olla iloinen, mutkaton tilanne, ei tuputtamista eikä pakottamista, ei sirkustemppuja joilla huijataan lasta syömään. Pikkuhiljaa myös pöytätapoja kun N jo varsin hyvin ymmärtää kieltoja, esimerkiksi että ruokaa ei saa heittää lattialle. Sen sijaan siitä en todellakaan jaksa vielä komentaa kun pylly nousee vähän väliä penkistä, yksi-vuotias kun on sellainen pyryharakka että en mitenkään ajattele että täytyisi jo osata istua aloillaan aterian ajan. N syö vieläkin sormin, mistä varmaan saadaan taas seuraavassa neuvolassa noottia, mutta en ole tuohonkaan jaksanut puuttua. Eiköhän hän vielä innostu ruokailuvälineistä? Kovasti kyllä aina kehutaan jos Nakke tarttuu vaikka lusikkaan ja yrittää sillä kauhoa ruokaa, ja aina katetaan hänellekin ruokailuvälineet vaikka 9/10 kerroista näpit vievät voiton.

Välillä en millään malttaisi odottaa että Nakke vähän kasvaa. Olisi ihanaa käydä yhdessä leffassa ja eväsretkellä ja vaikka kahvilassa herkuttelemassa. Toisaalta tämä yksi vuotta on kyllä aivan vastustamattoman suloinen ikä. Hän ottaa ihanasti kontaktia ja hakee leikkeihinsä ja "kertoo" aivan liikuttavan ihastuttavia vitsejä, esimerkiksi aivastettuaan katsoo ilahtuneen ylpeänä ja odottaa naurua vitsikkyydelleen. Hän on parasta, mitä tietysti jokainen äiti lapsestaan sanoisi.

Olen yövuorossa 2/4. Kotona väsytti kamalasti, nukuin huonosti. Käytiin porukalla kaupassa ja kirjastossa, oli Naken ensimmäinen ulkoilu herra ties miten pitkään aikaan ja hän kitisi koko matkan. Kotona söimme ja löhösimme sohvalla ja minä vähän siivosin ja olin aivan tokkurassa väsymyksestä. Nukuinkin tunnin verran vielä juuri ennen lähtöä mikä onneksi auttoikin. Eiköhän tämäkin yö tästä suju ja sitten koittaakin neöjän päivän vapaat täynnä kivaa tekemistä: torstaina rakenneultra, perjantaina uudet huonekalut, lauantaina Villen tädin vierailu, sunnuntaina teatteriesitys siskoni kanssa, maanantaina mahdollisesti päiväreissu Jyväskylään toista siskoa moikkaamaan.

Mietin silloin tällöin syyllisenä, miten huonosti omaa rakasta puolisoa tulee arjessa huomioitua nimenomaan (kuumana) miehenä, ei vain isinä ja vastuunjakajana. Viimeksi tänään mietin että pitäisi tehdä jotain villiä ja viettelevää, mutta sitten kuorsasinkin räkä poskella sohvannurkassa. Arvostan Villen ja minun suhteessa älyttömästi sitä, miten hyvä tiimi olemme, miten arki rullaa vahvana eteenpäin muuttuvista tilanteista huolimatta ja miten meidän on hyvä olla toistemme kanssa. Ihana armollinen tuttuus. Silti välillä kaipaan sitä mies-nais-aspektia enemmän, kaipaan etten olisi niin väsynyt, kaipaan että kaipaisin toisen kainaloon vaikka oikeasti tiivisti taaperon sylittelytäyteisen päivän päälle läheisyyskiintiö on niin täynnä, ettei kaipaa iholleen enää yhtään ketään. Mutta kaipaan että kaipaisin ja yritänkin vähän tehdä asialle jotain, ettei käy niin kuin Mariska laulaa, "liekki on sammunut, se joskus/ paloi roihuten... Kuinka niin polttavasta, tulee vain / kädenlämpöinen"...