Karppausta ja vankilapoika

Karppaus on mahtavaa! Pömpöttävä mahani on muuttunut sieväksi pikku pömpöksi, aamuisin suorastaan litteäksi. Ruokailun jälkeen ei tule väsynyttä, turvonnutta oloa. Ja, toisin kuin olin luullut, ei karppaaminen ole hankalaa jatkuvaa hiilareiden laskemista ja omien omituisten ruokien vaivalloista väsäämistä, vaan simppeliä ja arkijärkistä. Helppoa kuin heinänteko, meinasin kirjoittaa (kesästä villiintyneenä), mutta sitten mietin itseäni heinäntekopuuhissa, löisin varmaan sirpillä jalkani reidestä poikki, ja heinäpaalin sijaan seivästäisin itseni. Joten unohdetaan nuo mielikuvat...

Karpatessani olen syönyt paljon salaatteja, kanaa, tonnikalaa, hedelmiä, kasviksia. Olen juonut kahvia ja vettä. Herkutellessani olen syönyt tummaa suklaata ja viikon karppauksen jälkeen se maistuu ihanan makealta, paremmalta kuin maitosuklaa koskaan. Olen syönyt kaalikääryleitä, vaikka niissä on riisiä, ja lihapullia, vaikka niissä on korppujauhoja. Sen sijaan en ole syönyt leipää enkä riisiä, pastaa, perunaa lisukkeena. Eilen ostin cappucino-"annospusseja" ja äsken kiehautin itselleni yhden ihanan, kuohkean, sokerisen cappucinon, ja vaikka siinä on hiilareita ja sokeria niin juon sen, koska on vapaapäivä ja haluan lelliä itseäni. 

Ehkä parasta karppaamisessa on se, ettei tarvitse laskea kaloreita. Juustolla, voilla ja kermalla saisi läträtä mielin määrin, mutta ilokseni olen huomannut, ettei huvita. Laitan salaattiin fetaa, karppileipiini vähän juustoraastetta, mutta voissa ja kermassa muhitetut ja rasvaisella juustolla kuorrutetut ruoat lähinnä yököttävät.

Toivottavasti tämä hyvinalkanut homma kestää, ja kestää, ja kestää. Ohi voileipäkakkujen ja sämpylöiden, vohvelit ja muurinpohjaletut kiertäen, syksyn tuulissakin hiilaripitoista lämmittävää lohturuokaa kavahtaen.

Silitysrauta hajosi toissapäivänä. Luulen, että joku näppärä onnistuisi sen korjaamaan, mutta sen sortin näppärää ei tästä taloudesta taida löytyä... Raudan takaosa repsottaa irti enkä saa sitä painettua paikalleen. Katselin pankkitiliäni ja mietin, että voin ehkä investoida uuteen rautaan, menen maanantaina katselemaan. Sittenhän torstaina tuleekin jo palkka.

Menen tänään illalla yhdelle ystävättärelle kylään, ja sitä ennen aion käydä Ateneumissa. Siellä on joku sellainen näyttely kuin Lapin lumo, tai Lapin taikaa tai sellaista. Lappi. <3 Haluaisin ehkä joskus asua Lapissa.

Muuten, ihottuma on taas poissa. Hyvä etten varannut kallista aikaa lääkäriltä.

Parturoin eilen Villen hiukset. Meillä oli illalla yksi kaveri kylässä, ja hänen lähdettyään keksin voimani tunnossa (ja punaviiniä päässäni), että nyt kyllä pitää päästä tuosta sun tukasta eroon. Seuraavassa hetkessä Ville istui vessanpöntön päällä ja minä leikkasin keittiösaksilla tukkaa sydämeni kyllyydestä. Se oli niin kivaa hommaa, että näin jo itseni luomutilallisena omia lampaitani kerimässä, naps naps sakset vaan viuhuvat ja suuria villatuppoja putoilee maahan, ja taisin sanoa ajatukseni ääneenkin, josta Ville sitten pudotti minut maanpinnalle muutamalla realistisella toteamuksella. Kerintävaiheen leikkaamisen jälkeen oli vuorossa höyläys, ja siinä vaiheessa muistin taas, miten kamalaa hommaa se on. Nitkutin ja jyystin höylällä ja Ville-urhea, joksi voimme häntä tuon koettelemuksen jälkeen kutsua, vakuutti että ei satu, ja noin tunnin nitkutuksen ja jyystämisen jälkeen hänen päänsä kiilsi kuin vankilapojalla ja tuntui miellyttävän nahkealta ja näytti hyvältä.