Kissani mun

Mietin tänään, miten rakastankaan tuota meidän Winstonia. Kirppuhan sulatti sydämeni heti meille tultuaan, ja miten kukaan voisikaan vastustaa sitä isosilmäistä pikku pulleroa, jonka mielestä ihmiset on ihaninta mitä maailmassa on. Ihmiset, ihmiset, oi rakkaat ihmiset, te ylväs rotu, miettii pikku Kirppu joka päivä ja haluaa olla sylissä. Tai kun nukutaan niin jalkojen päällä. Aina kun vaihdetaan asentoa se hyppää pois, vain hypätäkseen kohta uudestaan. Heti kun joku istuu sohvalle Kirppu pomppaa viereen. Ihanaa, ihmisseuraa! Winstonhan on ollut ihan eri maata, ensimmäisen vuotensa se hyppi yöt mouruten ovenkahvoihin, raapi ja oli kaikin puolin inhottava. Sitten jossain vaiheessa se lopetti nuo temppunsa mutta en minä siitä silloinkaan oikein pitänyt. Olin ehkä jollain tapaa kiintynyt, annoin ruokaa tietenkin, raikasta vettä, puhtaan hiekkalaatikon. Mutta ei mun ikinä tehnyt mieli silittää tai paijata sitä. Oli vähän sellainen tilanne, että siedimme toisiamme mutta siinä se.

Tammikuisen Barcelonan matkamme jälkeen Winston on ollut ihan mahdoton pehmo. Hyppää sänkyyn viereen ja asettuu tyynylle kehräämään. Tai onhan se varmaan aiemminkin ollut tuollainen, mutta minua ei vain ole kiinnostanut. Se ensivaikutelma jonka hänestä sain oli niiin huono. Tänään havahduin yllättyneenä siihen miten lässytin ja lepertelin Winstonille, makoilin sängyssä ja se kehräsi onnellisena silmät kiinni vieressä, hyr, hyr. Annoin sille käteni puskettavaksi ja se puski sitä onnellisena hassulla lyttynaamallaan, voi miten kostea sen nenä oli, ja karhea kieli. Ihana kisunen.

Kaikki olisi ollut liiankin autuasta hullun kissatädin talossa, ellen olisi yhtäkkiä muistanut, miten vain pari tuntia aiemmin karjuin aamukäheällä äänelläni Winston turpa kiinni, turpa kiinni, HILJAA, nyt annat mun nukkua, mulla on yövuoro!. Ilmeisesti perustelut olivat niin hyvät että Winston antoi nopeasti anteeksi tylyyteni. Toivottavasti naapuritkin.

Unipaavo, siivoussirpa

Mulla on varmaankin joku kevätväsymys, koska olen nukkunut viime aikoina ihan hulluja määriä. Sellaiset 12, 13 tuntia per yö. Sunnuntaina kun käännettiin kelloja meinasin myöhästyä iltavuorosta, kun nousin vasta 12:15 ja sitten muistin, ei helvetti, tunti eteenpäin!!, ja jouduin suoriutumaan aamutoimistani vartista. Ehdin, kun en laittanut tukkaa ja meikinkin sutaisin niin vähäisesti, etten ollut tuntea itseäni peilistä.

(Muuten, aina jos mietin itseäni ulkonäöllisesti näen meikatun nassuni. Silloin kun en ole meikannut, eli lähinnä kipeänä tai kuntoilupuuhiin, en oikein edes tunne itseäni. En ajattele itsestäni negatiivisesti, se peilistä tuijottava meikitön minä vaan on ihan samanlainen nobody kuin kuka tahansa vastaantuleva kadunmies - nobody, siis. Ennen ajattelin myös kroppaani sellaisena laiheliinina, mikä aiheutti ongelmia sovituskopissa yrittäessäni ängetä liian pieniin vaatteisiin. Nykyään en ajattele kroppaani juurikaan, mikä kertoo ehkä siitä että tunnen vihdoin olevani oikean kokoinen? Paitsi nyt siis, kun tunnen itseni turvonneeksi jättiläiseksi, mutta se ehkä johtuu siitä ajasta kuukaudessa.)

Mutta niin, uniin vielä. Nukun siis paljon ja pitkään. Herään joka aamu kiukkuisena siitä, että puoli päivää on mennyt makoomiseen. Varsinainen uni-paavo. Näen myös kauhean värikkäitä ja todentuntuisia unia. Tekisi mieli selostaa niitä kaikille, kun tunnen ne niin elävästi että aivan kuin olisin, noh, elänyt ne, mutta sitten aina muistan että ai niin se oli unta ja että eihän ketään kenenkään unet kiinnosta. Olen mm. sukellellut sata-vuotta vanhassa uponneessa laivassa (hylkyssä? hylyssä? Ei varmaan ainakaan hylsyssä, kuten päivällä lipsautin), jossa myydään 19-vuotiaana traagisesti kuolleen tytön omaisuutta. Onneksi oli palkkapäivä juuri kun löysin tuon hylyn (?) niin sain ostettua vaikka mitä! Sitten olen päätynyt kaveeraamaan jonkun moottoripyöräjengin kanssa ja tajunnut jossain vaiheessa että ei hitto, mitä mä näiden tyyppien kanssa teen. Olen joutunut todistamaan miten aseistautunut jengi ottaa panttivangiksi ohikulkijan ja ryömimään heitä pakoon rakenteilla olevassa talossa. Sain soitettua hätänumeroon mutten tiennyt osoitetta ja menin paniikkiin, jalat ja kädet menivät ihan raskaiksi ja sydän hakkasi hulluna. Enkä saanut selvää mitä hätäkeskuksessa sanottiin. Olen ärtynyt siskooni joka juhli vappua monta numeroa liian pienessä balettihametta muistuttavassa kirkkaanpunaisessa hörsylässä ja onnistui silti näyttämään hyvältä. Sovitin sitä samaa hörsylää siskoni mieliksi enkä saanut sitä kuin vyötärölle, ja ärsyynnyin lisää kun siskoni sanoi että vappuna voi olla rinnat paljaana. Katsoin rintojani ja niissä oli huulipunalla piirrettyjä jälkiä.

No niin, kerroinpa ne unet sitten kuitenkin.

Olen välillä vähän säälittävä siivoushullu. Nytkin odotan (!), että pääsisin jo kotiin (olen siis yövuorossa) pesemään pyykkiä. No huh huh. Ja silittämään silityskoppani tyhjäksi. Sitten taas ikkunoiden pesu ei kiinnostaisi yhtään. Täällä töissä olen kyllä ihan innoissani pessyt ikkunoita, mutta täällä ei olekaan niin paljon verhoja ja huonekaluja, jotka pitäisi ensin raijata tieltä. Inhoan myös sitä sälekaihtimien pyyhkimistä. Yksi kaunis vapaapäivä pitää vain ottaa härkää sarvista ja rueta hommiin. Välillä aloittaminen on vaikeinta, tai no, aika usein. Aloittamistakin vaikeampaa on kuitenkin elää sotkussa ja siinä tiedossa, että edessä ne hommelit kuitenkin on. Siksi yleensä teen mieluummin tänään sen minkä voin kuin että jättäisin huomiselle. Jos tänään ei huvita niin huomenna huvittaa vähemmän, kajahtaa sisälläni tiukasti, ja niin sitä taas mennään.

Aina kun kerron jollekulle siivousmieltymyksestäni, saan kuulla sen sataa kertaan miten heille ja heille saa kyllä tulla ihan vapaasti siivoamaan. Sitten sitä tuntee itsensä itsekkääksi paskaksi kun yrittää vitsikkäästi kieltäytyä. Tykkään siivota itselleni. Muilla saa olla millaista on, ei hetkauta. Onneksi siivoojanurani vuonna 2005 ei kestänyt kuin neljä kuukautta...

Vapaapäivän aamu

 

Sain aamupalan vuoteeseen. Välillä elämä vaan on niin kovin, kovin suloista.

meikkejä, tulppaaneja ym. kivoja arkihöpinöitä

Kiva päivä! Yövuoro meni leppoisasti ja aamulla pidin tämän rupeaman viimoisen raportin ja lampsin vapaille. Lamps, lamps. :-) Päätin hyödyntää virkeän aamuhetken ja kävin kaupassa, ostin ruokajuttujen lisäksi tulppaaneja. Mulla on ollut tässä kuussa koko ajan tulppaaneja kotona. 

Kotiin päästyäni ajattelin, että pitäisi soittaa niiden Kelan pyytämien palkkakuittien perään. Ei huvittanut ja onnistuin nopeasti kehittämään tuosta soittamisesta kauhean ongelman itselleni. Soittamista lykätäkseni laitoin pyykit pyörimään. Sitten tein lihapullataikinan, laitoin siihen kaikkia jämiä mitä jääkaapista löysin, juuston loppuja, tuorejuustoa, pekonia. Jätin taikinan muhittelemaan ja tein ison kulhollisen banaani-ananas-rahkaa. Pyörittelin taikinan pulliksi ja laitoin uuniin. Tiskasin. Levitin pyykit. Sitten en keksinyt enää mitään miten lykätä ja alkoi jo vähän väsyttääkin, joten tartuin kapulaan ja soitin. Puhelu kesti noin kaksi minuuttia ja palkkakuittini lähtevät postiin tänään... No niin, olipas taas vaikeaa.

Otin täkin sohvalle ja katsoin puolen jaksoa Klikkaa mua!, ja sitten nukuin neljään, jolloin Ville tuli kotiin. Söimme ja lähdimme "asioita hoitamaan", eli postiin hakemaan Strawberrynetistä tilaamani mineraalimeikkivoiteen ja laittamaan samalla Villen kummipojalle kortti, kirjastoon ja Kamppiin. Ville kävi tietokonekaupassa jotain nettiasioita hoitelemassa (ei olla päästy koko viikolla nettiin, mutta nyt on taas kaikki hyvin ja uusi modeemi) ja minä pyörin kaupoissa ja ostin ystävälleni synttärilahjan.

Kotona Salkkarit, pari jaksoa Klikkaa mua!, kulmien värjäys ja kasvonaamio, herkuttelua, uuden meikkivoiteen testailua. Kohta voin jo ihan hyvin mennä nukkumaan, rytmi on taas onnistuneesti käännetty yövuorojen jälkeen. Hyvä minä! :-) Ja voi että mä kuulkaa tykkään kolmivuorotyöstä, se on mun juttu se.

Ja nyt mooi!

Järjen juoksu

Sain kuukausi sitten Kelalta kirjeen, jonka mukaan olen valmistusvuotenani 2010 tienannut liikaa saamaani opintotukeen ja asumislisään nähden. Tulostin tuon ajan palkkatietoni täältä töistä, done. Valmistumiskuukauteni jälkeen olin saanut kesä- ja heinäkuussa palkan kaupasta, jossa siis opiskellessani työskentelin. En löytänyt enää niitä palkkakuitteja, itseasiassa on vahva epäilys että heitin ne onnellisena roskiin työsuhteen päätyttyä... Tulostin verkkopankistani kesä- ja heinäkuulta ne sivut, joilla näkyy tililleni maksettu palkka, done. Laskin tunnollisesti yhteensä ja noista opiskeluajan jälkeisistä tienesteistäni tuli noin 7000 euroa vähemmän, mitä olisin saanut tienata.

Tänään sain uuden kirjeen Kelalta. Verkkopankki-tulosteet eivät käy, koska niistä näkyy vain paljonko sain nettona. Asia on herättänyt, hmm, ajatuksia. Vähän tekoja, myös:

Klo 16:30. Herään. Ville on tuonut sängyn viereen postini, kaksi naistelehteä ja Kela-kirjeen. Revin kirjeen auki. Luen sen kahteen kertaan. Kiroan. Sitten luen kirjeen vielä kerran ja kun sen sisältämä asia on niin from ass etteivät vastaheränneet aivona pysty pyörittämään sitä, päätän kirota Villeä. Että pitikö tuoda tuollainen kirje sängyn viereen. Kuka haluaa ensimmäisenä herätessään nähdä kirjeen Kelata?? Kiroilen ääneen ja mielessäni ja meinaan lähettää kiukkuisen tekstiviestin.

Klo 16:50. Kyllästyn kiroilemiseen ja kaivan lipaston laatikosta "kodin kansioni", jossa säilytän "asiapapereitani": Käyn taas kansion läpi ja ihmettelen taas, miksi siellä on niin paljon kirjeitä ja kaiken maailman esitteitä ja miksi niin vähän sitä mitä etsin, eli kesän 2010 palkkakuitteja.

Klo 17:20. Kömmin sängystä. Menen suihkuun. Olen yhä vihainen Villelle.

Klo 19:00. Olen meikannut itseni nätiksi, laittanut hiukset, pessyt pyykit, syönyt pari hapankorppua. Juonut pullon virolaista energiaa juomaa joka haisee, anteeksi vain, ripulille. Melkein jo rauhoittunut ja ainakin päättänyt, ettei ole syytä olla vihainen Villelle. Lähetän mielessäni rakkautta ja anteeksipyyntöjä ja kiitän hillittyä mieltäni, etten suotta lähettänyt tylyä tekstaria. Lähetän kivan tekstarin.

Klo 19:10. Heitän vahingossa Kelan kirjeen roskiin. Hihittelen levottomana ääneen.

Klo 19:15. Muistan mitä kirjeessä sanotaan ja hermostun taas. Alan raivokkaana hinkata "taikasienellä" pesukonetta ja vessanpönttöä.

Klo 19:25. Ihailen kätteni jälkeä.

Klo 19:30. Katson Salkkarit ja mietin katkerana ja kateellisena, miten helppoa noilla on. Hemmotellut kermaperseet (ja vielä keksittyjä hahmoja kaiken huipuksi).

Klo 20:00. Ajattelen syvästi vittuuntuneena, miten voi Kela olla niin  T Y H M Ä, ettei pysty sen verran päättelemään, etteivät kahden hikisen kuun veroni nyt varmaan 7000 euroa ole. Suunnittelen mielessäni oikaisupyyntöä joka alkaa Hyvät Kelan lehmät, ihmettelen suuresti ETTEKÖ OSAA PÄÄTELLÄ ETTÄ JOS PUOLEN VUODEN TULONI OVAT SEN JA SEN VERRAN EIVÄT VEROT KAHDELTA KUULTA VARMAAN VOI OLLA SEITSEMÄNTUHATTA EUROA!!!! Haloo! Järki käteen. Kehtaattekin vaivata ihmistä tällaisellä asialla.

Klo 21:30. Saavun töihin. Juoruilen työkaverin kanssa puoli tuntia pidämme raportin.

Klo 22:00-24:00. Teen töitä kuin hullu heikkopää. Tuuletan ajatuksiani niin sanotusti.

Klo 00:05. Väsyneenä ja hikisenä. Istun koneella ja kerron itselleni mitä tehdä: etsi taloustoimiston yhteystiedot ja pyydä sieltä palkkakuitit. Lähetä ne Kelalle viimeistään tiistaina.

Klo 00:10. Taloustoimiston yhteystietoja ei löydy, tietenkään.

Klo 00:15. Laitan sähköpostia asiakaspalveluun, selitän tilanteen ja yritän olla hokematta koko ajan, miten asialla on kiire.

Klo 00:20. Etsin Kelan yhteystiedot. Päätän soittaa sinne huomenna aamulla ennen kuin menen nukkumaan ja pyytää, saisinko lisäaikaa palkkakuittien lähettämiseen.

Klo 01:00. Mietin, että rahastahan tässä vain on kysymys. Ja että eipä tämä minua niin hirveästi kuormita kuitenkaan. Ja etten voi aina vaikuttaa tilanteisiin mutta voin vaikuttaa omaan asenteeseeni. Pidän pienen hiljaisen mietiskelyhetken, sädekehäni valaisee koko Helsingin.

Klo 01:10. Luen keskustelupalstoilta kohtalotovereideni kirjoituksia. Tykästyn jonkun kirjoittajan ajatukseen, miten Kela nyt lähtökohtaisesti olettaa pahinta. Ajattelen että niinhän sen pitääkin olla ja että ilmaista ateriaa ei tässä maailmassa ole.

Klo 01:30. Mietin Iholla - sarjan kampaajanaisen ajatusta siitä, miten hänen pitää olla kiitollinen vaikeuksista, ottaa ne niin että vau, universumi ajattelee minun selviävän näistä, minua pidetään niin vahvana että harteilleni voidaan laskea tällaisia asioita. Ettei ole vaikeuksia, saati mahdottomia tilanteita, vaan on haasteita joissa asuu kasvun mahdollisuus.

Klo 01:45. Ajattelen että on se silti perkele, että näin väännetään kahden vuoden takaisia asioita. Että eipä olisi pitänyt olla töissä niin olisi säästynyt tältäkin. Että kyllä, KYLLÄ, yrittänyttä kyllä laitetaan ja kunnolla.

Klo 02:30. Väsymyskooma. Ajattelen taas, etten voi muuttaa tilanteita mutta voin muuttaa itseäni. Ja että tässä on kyse vain rahasta, joka sitäpaisti on aikoinaan ollut ilmaista rahaa minulle. Että raha on lopulta vain paperia, tai numeroita paperilla, tai koneen ruudulla - ykkösiä ja nollia joissa ei ole mitään järkeä (mutta jotka nyt vain sattuvat pyörittämään tätä maailmaa). Että jos huonosti käy niin joka tapauksessa takaisinperittävä summa on kuitenkin sellainen, että saan sen yhden kuun palkallani maksettua.

Klo 02:45. Mutta kun sillä rahalla saisi lennot ja hotellin Barcelonaan...

Klo 03:00. Pidän itselleni puhuttelun: nyt loppui tämän asian miettiminen. Teet mitä olet suunnitellut ja laita nyt herran tähden asiat mittasuhteisiinsa!

Nyt. Menen syömään karkkia ja lukemaan lehteä.

Himokasta

Voi kirottua, toinen yövuoro. Kirottu, kirottu toinen yövuoro! Ensimmäinen menee reippaasti, kolmannesta eteenpäin ei ongelmaa, mutta tämä toinen... En jostain syystä osaa nukkua ensimmäisen yön jälkeen, vaikka silloinhan sitä unta juuri tarvitsisi kun on valvonut melkein vuorokauden putkeen.

Onneksi tämäkin yö tästä joskus loppuu (sanoi hän yrittäen olla positiivinen).

Ennen töiden alkua pyörimme siskoni kanssa kaupungilla. Kävimme syömässä samassa paikassa missä Ville ja minä viime torstaina ja voin kertoa, ettei enää (ikinä??) tee sushia mieli. Söin niin paljon!! Äsken maistui ihan tosi hyvältä makkarasoppa, tai lähinnä se liemi kun pelkäsin riittääkö aamuvuorolle tarpeeksi, ja hedelmärahka jota kiltit työkaverit olivat mulle jättäneet.

Syöpöttelyn jälkeen pyörimme kaupoilla. En ilokseni ostanut mitään. Olisi ollut monia kivoja juttuja kaiken maailman tarjouksissakin, mutta ei vain huvittanut saada niitä omakseni. Olen iloinen ja ylpeä etten ole enää niin hullu himoshoppaaja kuin aiemmin. Tämän kertaiseen ostokieltäymykseen ehkä auttoi sekin, kun siivoilin lauantaina vaatekaappiani ja huomasin että mullahan on paljon vaatteita, takkeja, kenkiä ja asusteita. En tarvitse mitään enkä ehdi käyttää kaikkia nykyisiäkään, joten hyvä ollakin ostamatta. Tosin uudet salikengät ja lenkkarit haluaisin, ja ne ehkä olisikin ihan asiallista hommata kun olen ollut samoilla niin monta vuotta.

Sunnuntaina pidin oikein kunnon touhupäivän enne yötyöhön lähtöä. Tein suursiivouksen, pyyhin kaikki pölyt ja sitten pyyhin vielä seinät, ovet ja katonrajat (hullun hommaa, mutten vaan voinut jättää kesken, kun pyyhityn ja ei pyyhityn pinnan raja näytti niin törkeältä; tuli sellainen dominoefekti), imuroin, tuuletin mattoja, pesin lattiat. Sitten lähdin salille ja tein niin tehokkaan käsitreenin (/ olen niin huonossa kunnossa;-)) että meinasin pyörtyä. Tai ehkä se johtui myös siitä, etten ollut syönyt kuin aamupalan ja siitä oli tuolloin jo seitsemän tuntia... Aina kun mulla on kivaa tekemistä unohdan syödä, vapaapäivätkin menevät monesti niin että syön aamupalaksi esim. pari hapankorppua, kahvia ja jonkun hedelmän ja sitten tajuan illalla että on heikko olo, kas en ole syönyt koko päivänä. Sitten toisaalta tykkään kyllä herkuttelusta ja etenkin kun on tylsää mutustan koko ajan jotain... Eli ei kovin terveellistä.

Perjantaina siellä ystävien tykönä käydessämme ihastuin ystäväni neulomaan paitaan. Mallailimme sitä minulle ja ihastuin lisää, ja ideoimme että siitähän saisi kivan mekon paksujen sukkisten/ leggareiden kanssa pidettäväksi, kun tekisi vähän pidemmän. Tai siis... ystäväni tekisi. :-D Vannon käsi sydämellä etten mankunut tai painostanut vaan sulassa sovussa päädyimme kannaltani onnelliseen diiliin, jonka mukaisesti hankin langat ja ystävä sitten tekee mekon minulle. Olen nyt miettinyt mikä väri olisi kiva. Himoitsisin kauheasti sellaista lämmintä keltaista, mutta en tiedä sopiiko se väri minulle ja näytänkö sitten jättiläistipulta/ hipiltä... Luulen että kuitenkin pääsyn siihen. Toinen vaihtoehto olisi turkoosi, oikein sellainen kuulas kirkas turkoosi, mutta jostain syystä tuo keltainen himottaa nyt kauheasti. Olkoon se se, jos vielä lankahyllyllä himottaa.

Näissä himokkaissa tunnelmissa taidan nyt mennä katsomaan Kill Billiä.

Lovee

Löysin tällaisen rakkaushommelin yhdestä bloguista ja vastaanpa siihen nyt aikani kuluksi. Elikkä:

Mistä lähtien yhdessä?
♥ 7.6.2006.

Onko hän sinun ensimmäinen seurustelukumppanisi?
♥ Ei, mutta ensimmäinen sellainen vakavasti otettava. Tai otin mä ne aiemmatkin vakavasti, mutta, no joo.

Oletteko kihloissa?
♥ Ollaan.

Asutteko yhdessä?
♥ Kyllä.

Kumpi "löysi" kumman?
♥ No minähän olin katellu Villeä jo aiemmin kylillä, mutta ei oltu juteltu tai mitään, eikä Ville kuulemma edes muistanu mua (eli se niistä lemmekkäistä silmäyksistä joita koin meidän vaihtaneen kylänraitilla!). Sitten ensimmäisen kerran alettiin juttelemaan baarissa, kun Ville tuli moikkaamaan ja juttelemaan. Sitten lähdin taas takaisin Tukholmaan ja sen kuukauden kun olin siellä kirjoiteltiin sähköpostia.

Hänen paras puolensa?
♥ Rauhallisuus, kiltteys, se että hän näkee minut kauniina ja hyvänä, maanläheisyys, samat perusarvot (esim. suvaitsevaisuushommelit ym.), pilke silmäkulmassa, hyvä kroppa ja hyvät kasvot, eli nätit silmät, hienot "pusuhuulet" ja hieno nenä :-D

Huonoin?
♥ Ajoittainen itsepäisyys ja toisaalta ajoittainen hällä väliä - asenne, inhoan sellaista! Toisaalta samalla tykkään siitä, ettei aina tarvitse vääntää jokaisesta pikkuasiasta (niin kuin esim. töissä tulee välillä väännettyä, tai ehkä naisten kanssa yleensäkin, että joka juttuun liittyy jotain säpinää. Mulla ainakin). Mutta silti se on kyllä inhottavaakin. Huono rahankäyttö ja se, etten saa Villeä mukaan lenkille tai salille!

Riitelettekö usein?
♥ Oon huomannu, että kun ollaan enemmän yhdessä niin kinastellaan kyllä melko lailla :-D Silleen että molemmat naputtaa ja naljailee joistain pikkujutuista. Mutta sellaisia isoja riitoja on kyllä tosi harvoin, joitakin kertoja vuodessa. Eikä oikeastaan ikinä mennä vihoissa nukkumaan, mikä on tosi kiva juttu. :)

Oletteko samanlaisia?
♥ Toisaalta ollaan, molemmat ehkä vähän erakoita ja ollaan rauhallisia ja itsenäisiä ja sydämeltämme maalaisia (:-D). Ja kyllästytään molemmat nopeasti, mutta toisaalta kyllä viihdytään paljon kotonakin. Ja molemmat tykätään "nyhrätä" kaikkea, esim. piirtää, maalata, Ville tekee nyt tietokoneella jotain animaatioita, minä tykkään askarrella ja korjata vaatteitani yms. Toisaalta ollaan kyllä erilaisiakin, tietysti, minä olen meistä valoisampi ja sovinnaisempi ja kovempi huolehtimaan.

Millainen suhteenne on?
♥ Voisin sanoa että tasainen. Ei mitään suurta draamaa vaan enemmän toveruutta ja yhteisen arjen jakamista. Pieniä vitsejä ja yhteisä juttuja. Ja paljon paljon läheisyyttä, luulen että suhteemme yksi perusta on sellainen fyysinen läheisyys.

Uskotko yhteiseen tulevaisuuteen?
♥ Kyllä.

Uskooko hän?
♥ Kyllä.

Paljonko teillä on ikäeroa?
♥ 3,5 vuotta, Ville on vanhempi.

Luotatteko toisiinne?
♥ Luotamme, sellainen perusluottamus on vahva, tosin aina en luota jos Ville vaikka lupaa tiskata, että niin todella tulee tapahtumaan. Ja se on ärsyttävää! Mulle ehkä tärkein asia näin niin kuin ihmisenä on olla sanojeni mittainen ja en kestä huolimattomasti lausuttuja lupauksia. Tai no kestän mutta tosi paljon ne suututtaa!

Mikä hänen lempivärinsä on?
♥ Musta, ja luulisin että myös punainen.

Entä mitä hän harrasti nuorena?
♥ Itsepuolustusta ja tietokonepelejä. :-D

Mikä on teille mieluisinta?
♥ Ai niin kuin yhdessä tekemistä, no varmaan sellainen leppoisa kiireetön yhteinen aika, esim. löhötä vaan sylikkäin sohvalla ja katsoa leffaa, sitten pelaaminen (esim. keilaaminen tai biljardi tai lautapelit), syöminen...

Häiritsevätkö jotkin ystävät suhdettanne?
♥ Ei.

Kaipaatko ikinä sinkkuelämää?
♥ En nykyään ikinä.

Ovatko muut ystävyyssuhteet kärsineet suhteenne aikana?
♥ En usko että ovat.

Kumpi on tossun alla?
♥ En tiiä. :-D Kyllähän mä useammin organisoin kaikkea ja järkkäilen monet menot ja ideoin mitä tehdään ja miten, mutta sitten kun Villellä on joku juttu mitä haluaa ja miten niin mielestäni (<-huom!) menen sitten siihen mukaan.

Vaihtaisitko kultasi Vin Dieseliin?
♥ En.

Asia, joka yhdistää teitä (mikä pitää teidät yhdessä)?
♥ Rakkaus :-)

Minkälaisia lahjoja olet saanut häneltä?
♥ Kissanpennun, runokirjan, kiloittain suklaata, kirjoja, kuoharia, kukkia...

Hän sinulta?
♥ Jotain paitoja, kirjoja, partakoneen...

Tunnetteko hyvin toistenne vanhempia, isovanhempia?
♥ Kyllä.

Unelmalomanne?
♥ Ollaan niin tylsiä että haluttais taas sinne Barcelonaan :D Kattelinkin tänään jo lentoja ja ainakin tällä hetkellä ois suht edullisia. Elokuussa mentäis ja tällä kertaa varmaan vain neljäks päiväks. Toivotaan, toivotaan!

Oletteko puhuneet lapsista, avioliitosta, kihloista?
♥ Ollaan noista kaikista. Kihloissahan jo olemmekin, mutta halutaan myös lapsia ja naimisiin.

Kunkkuarkea

Eilen oli kiva ilta ystävien seurassa. Syötiin ihanaa ihanaa ihanaa herkkuruokaa, en nyt muista mikä se hieno nimi oli mutta niin kuin tortilloja, joissa oli sisällä maukasta jauhelikastiketta ja papuja ja en tiedä mitä kaikkea, ja ne meni uuniin yllään ihana juusto- ja kastikekuorrutus. Ja nyt mun pitää ihan totta opetella muitakin sanoja kuin tuo ihana... Mulla on ihan hyvä sanavarasto, mutta silti käytän kaikista hyvistä asioista sanaa ihana ja huonoista inhottava tai ikävä. Diakissa englannin opettajani sanoi suullisen kokeen jälkeen, että puhun ihan hyvin mutta käytän koko ajan samaa n. viittä sanaa. En viitsinyt sanoa, että sama juttu on suomenkielen kanssa...

No mutta, ruokaan ja eiliseen. Pitkin iltaa pupellettiin myös sipsua ja pähkinöitä ja juotiin kuka mitäkin, minä lonkeroa, punaviiniä ja pari paukkua. Olin sen verran hiprakassa, että kun mentiin yhteen lähiräkälään innostuin tanssimaan siinä käytävällä... Pelattiin myös biljardia, Ville ja minä hävittiin molemmat pelit. Minähän olen yleensä maailmankaikkeuden huonoin häviäjä (esim. kun mentiin keilaamaan Ville varoitti etukäteen, etten sitten ala itkemään siellä) mutta eilen se humala pehmensi niin, että kaikki vaan nauratti. Sitten mentiin vielä toiseen baariin ja siellä esiintyi Jani Wickholm. Mua säälitti kamalasti se Jani, kun se on kuitenkin lahjakas ja pätevän oloinen ihminen ja nyt päätynyt tekemään tuollaisia lähiökeikkoja. Siinä säälini vellomuksessa raahasin Villen monta kertaa tanssilattialle ja yritin näyttää oikein musiikista nauttivalta.

Meinattiin mennä vielä illan päälle Zetoriin tanssimaan, mutta bussissa iskikin niin kauhea väsymys että ei auttanut kun ottaa keskustasta taksi kotiin. Tänään nukuin sitten puolille päivin, tai heräsin kyllä jossain välissä kun Ville tuli herättämään laulamalla ärsyttävällä äänellä Jaakko-kultaa. Kysyin oikein jäisen hyisellä äänellä että Arvaa onko kiva herätä johonkin joululauluun, katotaan seuraavalla kerralla kun haluat nukkua miten ilahtunu oot... :-D Nyt päivä on mennyt sohvalla vetkuillessa ja Eläinten pelastustiimiä katsellessa. :-D Äsken saatiin vähän puhtia ja Ville teki ruoan sillä aikaa kun minä lontustin kauppaan. Ostin vichyä, limua, suklaata, sipsiä, dippiä, naistenlehden, mehujäätä, eli kunnon krapulapäivän eväät... Sitten ostin Winstonille kissojen tonnikalaa, kun sillä ukkelilla on tänään 11-vuotis-synttärit. Ville teki sille aamulla sukan jonka täytti kissanmintulla ja synttärisankari on viettänyt tänään "elämänsä onnellisinta päivää" (kuten Ville sanoi:-D) vuoroin nukkuen, vuoroin sukkaansa imeskellen ja nyt vielä tonnikalalla herkutellen.

Kunhan saan vähän virtaa itseeni järjestelen nuo talvivaatteet, pesen vessan ja käyn ehkä salilla. Jos jaksan. Aion kyllä ottaa ihan rennosti jos siltä tuntuu, mutta yleensä en malta vain olla, siksi on hyvä että on tekemistä odottamassa. Ihanaa (!) kun on vapaata, huomenna vasta menen yövuoroon. Kivaa viikonloppua kaikille!

* tuli tuosta otsikosta mieleen, kun yksi ilta ratikkaa odottaessamme joku humalainen tuli lässyttämään. Minulla on nykyään kauhean lyhyt pinna vieraiden kanssa, mikä johtuu varmaan sosiaalisesta ylikuormituksesta töissä. Tuonkin miehen kanssa ajauduin heti väittelyyn... No kuitenkin, hän sitten alkoi lässyttämään että Villen pitää pitää huolta "tuosta kauniista naisesta", eli minusta, ja sitten että minun pitää pitää huolta "tuosta miehestä... Joka on komea... Kuin kuningas!". Melkoinen loppuhuipennus :-D

Tarinoita tissivaosta

Pakko kertoa kun on naurattanut tämä juttu kamalasti viime päivinä:

Siskoni on tulossa parin viikon päästä toisen siskoni luokse tänne Helsinkiin viettämään aikaa ja lukemaan yliopiston valintakokeisiin (sniiiiiiiisk! Mun pikkuinen sisko!!). Minä olin jotenkin käsittänyt, ettei hän ehdi nähdä minua kuin kerran hätäisesti ja näin siitä oikein painajaistakin, että kumpikaan siskoistani ei halua nähdä minua. Heräsin tuosta kamalasta painajaisesta hädissäni ynisten ja yritin kaivautua Villen kainaloon lohtua hakemaan. Ville piti minua kädellä kaukana itsestään ja ynisten yritin kuopia itseäni hänen luokseen, näytin varmaan sokealta vastasyntyneeltä myyrältä. Sitten Ville kysyi "Näitkö unia?". Minä (luullen luonnollisesti että Ville on hereillä): "Näin. Painajaisia." Ville: "Mmm... Tissivako..." Hmm, taisi Villekin nähdä unia! :-D

Mitäs muuta. Noh, huomenna mennään illalla yksien ystävien luo kylään, jee! Kivaa saada välillä maisemanvaihdosta. Kivaa olla myös aamupäivä kotona kun sain ylimääräisen vapaan ahkeruuteni ansiosta (ja myös siksi, että viime viikolla tekemäni työmäärä "ei oo enää laillista", hih). Yritän saada siivottua vessan ja pestyä pyykkiä ja sitten käytyä salilla PITKÄSTÄ aikaa. Olen lihonut viisisataa kiloa viime viikkoina, mutta se asia muuttuu nyt. Oikein sinetoin päätökseni syömällä äsken puolikkaan suklaalevyn...

Illalla käytiin Villen kanssa Kampissa yhdessä ravintolassa, jossa on buffetin omaisesti thaikkua, kiinalaista ja sushia. Se sushi oli parasta mitä olen ikinä maistanut (kolmas kerta toden sanoo) ja söinkin varmaan viisitoista sellaista pötkylää (?)...Ja nytkin tekee kauheasti mieli kun vain ajattelinkin.

Ennen herkuttelua käytiin vähän shoppailemassa. Ostin kaksi itseruskettavaa voidetta, Kill Bill 1:n ja 2:n, naamanputsarin, viiniä, ananaksen ja sen suklaan, josta jo puolet on hävinnyt. 

Olen ollut tänään ihan ylikierroksilla ja pölöttänyt kaikkia sekojuttuja ja nauranut ihan levottomana. Älkää huolestuko, kunnon yöunien jälkeen olen taas oma tasainen ja vakavamielinen itseni. ;-)

Vapaapäivä

Olen tänään viettänyt ansaittua vapaata (viime viikolla oli hullut 60 tuntia töitä). Olen nukkunut myöhään, syönyt pitkän kaavan kautta aamupalaa, silittänyt silityskoppani tyhjäksi, tiskannut, katsonut kuusi jaksoa Klikkaa mua! - sarjaa dvd:ltä, käynyt postissa postittamassa kortit kummipojilleni ja kirjeen Diakiin, käynyt kirjastossa, käynyt hakemassa ison pussin karkkia ja pizzan. Olen lakannut kynteni karkkiväreillä. Olen potenut vähän flunssaa ja ollut veto pois. Olen miettinyt apila-tatuointiani, olen inhonnut sitä siitä asti kun otin sen eli vuodesta 2009 ja nyt ostin itselleni lahjakortin erääseen tatuointiliikkeeseen, ajattelin että muokkaan apilani mieleisemmäksi - ja heti lahjakortin ostettuani tuli kauhea haikeus ja mietin etten minä taidakaan raaskia siitä luopua. Vaikka se onkin ihan typerä. Ehkä otan siihen pienen varren ja sitten loppulahjakortillani otan alaselkään/ jalkapöydälle /lapaan/ kaulaan pienen sydämen. Kortti on voimassa kolme kuukautta että on tässä aikaa miettiä. 

Treffit

Olen ollut tällä viikolla töissä jo 38 tuntia, eli normi viikon, ja vielä on 17-24 tuntia jäljellä ennen maanantain vapaata. Olen ihan zen asian suhteen, mikäs siellä töissä ollessa kun ottaa sen asenteen, että oma elämä (parisuhde, ystävät, kuntosali, kotityöt, lenkkeily, leffat, "kotoilu") on hyllyllä sen aikaa. Ja saahan ne tunnit sitten takaisin. Eikä mene rahaa kun ei ehdi käymään missään.

Tänään kuitenkin nostin elämäni hetkeksi hyllyltä ja lähdin treffeille. Oman rakkaan Villeni kanssa, kenenkäs muunkaan. Tänään olisi ollut vapaapäivä mutta lupauduin lyhyeen aamuun, ja kun yhdeltä kipitin kotiin järjestimme pikasiivouksen. Ville tiskasi, minä pesin vessan ja pyyhin olkkarin lasipöydän. Ostin matkalla punaisia tulppaaneja, heitin kuivuneet roskiin, nyt on taas feng shuit kohdillaan.

Sitten alkoi se treffi-osuus (ensin työ sitten huvi, kuten pikkuvanhasti lausahdin). Menimme keilaamaan. Voi että oli kivaa, viime kerrasta onkin noin neljä vuotta. Olin jopa puoleen väliin asti johdossa, sitten Ville kiri niukkaan johtoasemaan. Keilaradalta matkattiin Kamppiin ja käytiin ostamassa mulle dödö, vessaan (miten monta kertaa voi mainita deittejä käsittelevässä postauksessa niinkin maallisen asian kuin  v e s s a?!) loisteputken ja huikopalaksi Pätkis-suklaapatukat (hih). Sitten Ville meni silmälasikauppaan ostamaan silmälasit ja minä apteekkiin ostamaan laastaria (viilsin eilen töissä hernekeittopurkin kannella ilkeän haavan etusormeeni ja se tihkuttaa vieläkin verta!). Tapasimme apteekin edessä ja jatkoimme syömään - Villen sanojen mukaan - "ihan vain juntisti Rossoon". Ruoka oli hyvää ja oli kiva jutella ja nauraa,ja lähtiessämme tunsin itseni niin naiseksi kun Ville auttoi takin päälleni. 

Menimme kotiin kaupan kautta, Ville osti pienen ja minä ison pussin karkkia. Sitten ei kun saunaan ja siinä oli ne treffit. Nyt levittämään pyykit ja unten maille. Ihanaa päästä nukkumaan!

8.3.

Naistenpäivän kunniaksi päätin, etten tee tänään mitään naisten töitä.

Noo, vitsi-vitsi. Olen pessyt n. kymmenen koneellista pyykkiä, vaihtanut yhtä monta vaippaa, tehnyt pannukakun, halannut ja silittänyt hiuksia, lepertänyt ja ollut vähän tiukkana, ollut juuri niin hauska kuin nainen vain voi olla, möksähtänyt vähän tyhjästä (tule puhe savolaisten päättämättömyydestä ja lupausten pitämisestä, PAH!), värjännyt hiukseni ja kulmani, ollut 14 tuntia matalapalkkaisessa (naisten) työssäni, kikattanut, hihittänyt, opastanut, neuvonut, auttanut, venynyt vähän yli rajojeni, sanonut kivoja sanoja, ajatellut ikäviä asioita, tyhjentänyt miljoona kertaa astianpesukoneen, täyttänyt sen yhtä monta kertaa, viikannut pyykkiä, nuuhkinut salaa puhtaan pyykin ihanaa tuoksua, kironnut kissoille, hymyillyt komealle miehelle, ihaillut moneen kertaan ääneen valoisaa maaliskuun iltaa, kuunnellut, keskustellut, soittanut kymmeniä puheluita, kulkenut naistenlehti laukussa ehtimättä lukea sitä.

Eilen minua odotti töistä tultuani ruusuinen lahjakassi. Siellä oli minun naistenpäivän lahjani, kolme kynttilää, muki jossa lukee Olet ihana, pullo vaaleanpunaista skumppaa ja rasiallinen sydänkonvehteja.

Sinä tarjosit salmiakkia...

Elämäni elementit: luottamus, tasapaino, hyväksyntä

Luotettavuus on yksi eniten arvostamistani ominaisuuksista ihmisissä. Luottamukseen sisältyvät rehellisyys, oikeamielisyys, sanojensa mittaisuus, rohkeus. Sellaisetkin ihmiset, joista en muuten pidä tai joita jopa inhoan, saavat helposti arvostukseni, jos he ovat rehellisiä, luotettavia ja oikeudenmukaisia. 

Haluan olla luotettava niin pienissä kuin isoissakin asioissa. Haluan suhtautua vakavuudella lupauksiini, koskivat ne sitten tiskaamista, sovittua tapaamista tai salaisuuden säilyttämistä. Haluan olla sanojeni suuruinen. Haluan kunnioittaa muita ihmisiä tulemalla ajoissa tapaamisiin tai vaikka töihin ja haluan että minuun voidaan luottaa niin, etten ilkeile tai vedä muuten mattoa jalkojen alta vaan olen reilu ja ystävällinen. Että se ei ole tuulesta kiinni vaan se on. Luottamus ja luotettavana oleminen on välillä omien mukavuusrajojen ylittämistä ja venymistä jaksamisen rajoille.

Minulla on onnekseni elämässäni joitakin ystäviä, ihmisiä, rakkaita rakkaita ihmisiä, joihin saan luottaa. Tiedän että he ovat minulle ja että minä saan olla heille. Sitten on joitain ihmisiä, ei ydinpiirissä (joka on ikään kuin valiojoukko kaikkein rakkaimpiani, heitä joihin lopulta tahdon pitää yhteyttä ja joiden puolesta olen valmis venyttämään itseäni, jotka toivottavasti ovat aina) vaan satunnaisempia kavereita, työkavereita, hyvänpäivän tuttavia, joista saatan pitää paljonkin mutta joihin en kovin syvällisellä tasolla luota. En työkaverissa siihen että hän tekisi hommansa, en kaverissa siihen että hän vastaisi viestiini. Silti nämäkin ihmiset ovat tärkeitä, kuuluvathan he elämääni.

Luottamusta on myös vakaa usko siihen, että elämä kantaa, asiat järjestyvät aina lopulta, asioilla on tarkoituksensa, kaikesta voi oppia, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja kaikesta selviää.

Välillä ajattelen, että koko elämässä on lopulta kyse tasapainon hakemisesta. Tasapaino ystävien ja oman ajan välillä, tasapaino antamisessa ja saamisessa, rahan säästämisessä ja käyttämisessä, työssä ja vapaa-ajassa, naurussa ja surussa, lempeydessä ja itsekkyydessä. Tasapaino on hyvä, silloin olen onnellinen. Kun olen liikaa töissä tai muuten ihmisten kanssa haluan omaa aikaa. Oltuani päivän tai puoli yksin kurotan pois. Onnellista on, kun asiat loksahtavat ilman järjestelyä, säätämistä.

Opettelen jatkuvasti hyväksyntää. Hyväksyntää itseäni ja muita kohtaan ja lisäksi hyväksyntää ajan ja eri resurssien rajallisuutta kohtaan. Sitä että maailma ei ole leikkikenttäni vaan oikeastaan aika säännelty paketti jonka koossa pitävä palikka on työ, mutta että sitä on elämä, useimpien - minulle hyvä elämä. On haaste hyväksyä ihminen muttei määrätynlaista käytöstä ja on haaste hyväksyä ilkeys ja negatiivisuus itsessään. 

Hyväksyntä ei tarkoita alistumista ja hanskojen lyömistä tiskiin, voi ei, ei. Hyväksyntä on minulle pikemminkin sitä, että voin tehdä paljon ja useimmissa asioissa pystyn samaan kuin muut, mutta esimerkiksi kilpaurheilijaa, laulajaa tai mallia minusta ei tule. Minulle ehkä haastavinta on ollut hyväksyä itsessäni tavallisuus - ja toisaalta se, että kaikessa tässä keskiluokkaisessa, keskinkertaisessa tavallisuudessani olen kuitenkin ihmeellinen, ainutlaatuinen, tahtoisin kirjoittaa luomakunnan ihme mutta onko se nyt vähän liian jotain?. Ja hyväksyä se, että koska minä olen - ihme, ainutlaatuinen, ainutkertainen - ovat kaikki muutkin. Ainutkertaisuus ja ihmeellisyys tarvitsevat peilikseen muita ihmisiä, luulen, kaikki ne rakkaat joille minä olen Jotain. 

Ja minä niin sydämestäni toivon kaikille rakkaita, rakkautta, hyviä ihmisiä joihin voi luottaa. Onhan kaikilla ainakin yksi, oma itse, jos uskaltaa antaa tälle elämänpituiselle suhteelle sen mitä se tarvitsee: hyväksyntää, rohkeutta, vähän hellyyttä ja hyvänä pitämistä. Paljon kaunista puhetta ja yhtä paljon ystävällistä kritiikkiä.

Oliko tässä järkeä?

Kevättalven fiiliksiä

Lauantai-ilta. Kävin suihkussa, tuoksun hyvältä, pyyhe on turbaanina päässä. Juon punaviiniä, kahden kulauksen jälkeen jo väsyttää. Ihailen tulppaaneja, pinkkejä, ostin ne tänään kevään kunniaksi. Olen riemuissani valoisista illoista ja lämpimistä, aurinkoisista päivistä, asvaltista lumen seassa. 

Vapaapäivinäni olin rakkaan ystäväni luona Tampereella, käveltiin kaupunkia ristiin rastiin ja lämmintä oli kahdeksan astetta. Se tuntui melkein kesältä, ja siitä innostuneena kai ostaa paukautin viidet kesäkengät. "Ostaa paukautin" myös korkeavyötäröisiä hameita ja mekon, korun jossa on vaaleanpunaisesti pleksistä leikattu keiju. Olen nyt käyttänyt onnellisena hameita ja ihmetellyt miksen ole keksinyt moista "sihteerikkö-lookia" aiemmin. Ei haittaa että maha on iso, kun korkean vyötärön kanssa se kurvistuukin vyötäröksi. 

Tänään kävin kesken työpäivän Kiasmassa, siellä oli näyttely Thank you for the music. Tykkäsin, vaikken työkeikkaluonteisuuden vuoksi ihan täysin voinutkaan keskittyä. Töiden jälkeen ostin tulppaanien lisäksi kissoille harjan. Kotiin tultuani sulkeuduin niiden kanssa yksi kerrallaan vessaan. Jännitti kamalasti olla Winstonin kanssa yksin pienessä suljetussa tilassa, mutta se raapaisikin vain kerran ja muun ajan nautti niin että koko huussi tärisi kehräyksen voimasta. Kirppu meni jonkinlaiseen ekstaattista hurmiota muistuttavaan transsiin ja meni hassuun asentoon makaamaan, hangaten autuaana päätään lattiaan. Karvaa irtosi nyrkeittäin ja olisi irronnut niin kauan kun vain olisin jaksanut harjata. 

Maanantaina minulla alkoi töissä kamalasti särkeä päätä. Otin särkylääkkeen ja puoli kuppia vahvaa mustaa kahvia ja kotimatkalla melkein oksensin, päätä särki niin että humisi. Silmissä siritti. Kotona otin toisen särkylääkkeen ja nukahdin ja se oli sen päänsäryn tarina, se. Tiistaina ihmettelin korvasärkyä, joka tuntuu olevan pikemminkin korvan ulkoisissa osissa kuin hermossa. Tänään on koskenut jo melko lailla, mutta pelkään että minulla on vaikka joku inhottava finni korvassa eikä mitään oikeaa vaivaa enkä suin surminkaan viitsisi mennä lääkäriin. Pitää katsella tilanteen kehittymistä.

Nyt levitän pyykit, otan jotain syömistä ja käperryn sohvalle viltin alle rakkaan, rakkaan Ally McBealini kanssa. Kohta on kolmos-boksikin katsottu. Näin kuluvat päivät ja tätä on elämä, totesi hän kaiken kattavasti ja painoi julkaise -.