Eesti Eesti Eesti

No nyt niitä reissu- ja sairaalakuulumisia!

Viron reissumme alkoi tosiaan toissaviikon lauantaina. Kampesimme itsemme aikaisin ylös ja vietimme laivamatkan mukavasti hytissä, jonka Ville suuressa viisaudessaan meille ekstemporee otti. Paljon kivempi tapa matkustaa kuin nuhjuta väsyneenä jossain kuppilan nurkassa! Tallinnassa taksilla bussiasemalle ja siitä vajaan parin tunnin matka bussilla Pärnuun. Olin suunnitellut nauttivani matkalla kauniista tasaisista maisemista ja virolaisesta maasedusta, mutta tietysti nukuinkin sitten koko matkan kuola poskella.

Perillä otimme taas taksin (joka muuten maksoi viisi euroa!) ja ajoimme hotellille. Se oli hieno! Ollaan aika väsän kahdestaan reissattu ja aina on sattunut joku vähän kämäinen hotelli, joten tämä löi aiemmat kokemukset kirkkaasti laudalta. Ei kuitenkaan kauaa maltettu pällistellä ympäriinsä vaan lähdettiin taapertamaan kohti keskustaa ruokapaikkaa etsien. Sellainen löytyi ja kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsinkin, söimme siellä  r a a k a a  kanaa, jolla oli sellaiset seuraukset että päädyin neljäksi yöksi sairaalaan. Mutta siitä lisää myöhemmin, nyt ollaan vasta kaiken hauskan alussa.

 

 

Paluumatkalla hotellille kävimme kaupassa ja sitten minulla olikin jalkahoito, joka tosin supistui varpaankynsien lakkaukseen aikataulusähläysten vuoksi. Loppuilta meni kylpylässä lilluessa, varmaan pari tuntia lojuttiin milloin poreissa, milloin hierovassa vesiputouksessa, välillä höyrysaunassa käyden ja sellaisilla jännillä kuumilla kivituoleilla maaten. Niihin meinasi nukahtaa.

Sunnuntaina heräsimme aikaisin ja kävimme aamupalan jälkeen vähän lähikaduilla kävelemässä. Säätiedotus oli luvannut puolipilvistä ja sadetta, mutta iloksemme päivä valkenikin kauniina ja aurinkoisena. Hiekkarannat kutsuvat! Sitä ennen oli kuitenkin ohjelmassa kaikkia hoitoja hotellin Wellness-keskuksessa, ja kävimmeköhän taas kylpylässäkin ennen hoitojen alkamista. Ville oli hierottavana samaan aikaan kun minä makasin kasvohoidossa, ja jälkeenpäin melkein törmäsimme käytävälle, molemmat raukean pökertyneinä. "Nukahitko?", "Melkein.", "Niin mäkin."

Spassa joku mies kertoi, miten rannat ovat upeat, "puolitoista kilometriä ja siellä on kuulkaa kauppoja ja ravintoloita", ja minä kuvittelin että tuo puolitoista kilometriä on täynnä kaiken maailman kojuja kuin etelässä ikään. Niinhän ei toki ollut vaan muutamat ravintolat, tai pikemminkin ruokakojut, olivat keskittyneet yhden toisen hotellin läheisyyteen. Me satuimme rantaan toiselta, ei turistien puolelta, ja kahlasimme koko pitkän rantaviivan meriveden huljutellessa varpaita. Se oli ihanaa. Söimme rannalla hampurilaiset ja istuimme muurilla jalkoja heilutellen, ja minä tottakai poltin jo ennestään palaneet olkani.

 

 

Emme taas malttaneet olla kauan hotellilla vaan lähdimme taapertamaan kohti keskustaa. Pärnu on ihana kaupunki, neuvostoliittomaisella tavalla ränsistynyt, samaan aikaan vanhanaikaninen, idyllinen, mielenkiintoinen, kaunis. Paljon upeita taloja, joiden on vain annettu mennä rappiolle, maalien lohkeilla, nurkkien ja kattojen repsottaa. Ja samalla hyvinkin uusia ja hienoja omakotitaloja ja keskustassa kauniisti entisöityjä vanhoja rakennuksia. Kierreltiin vähän, istuttiin terasseilla, päädyttiin sattumalta syömään samaan ravintolaan kuin viimeksi neljä vuotta sitten Pärnussa käydessämme. Silloin oli syksy ja koko kaupunki näytti tyhjältä ja kolealta, nyt siellä oli värejä, ihmisiä ja elämää.

 

 

Illalla tultiin vielä spa-lilluttelun jälkeen uudestaan kaupungille, käytiin muutamalla terassilla ja syötiin pizzat. Olin pakahtua ylpeyteen että minä, paksuna oleva nainen, jaksoin noin hyvin olla menossa mukana! Samalla tunsin pientä haikeutta ja mietin, pääsenkö enää ikinä nauttimaan valoisista kesäilloista ja kepeästä humalasta, siitä kun aurinko ei laske, suusta pulppuaa juttuja ja humala surisee mukavasti päässä, vai vaihdanko lopun ikääni vaippoja ja huolehdin lapseni puolesta. Huolettomat päivät taitavat olla ohi, mutta tuona iltana sain vielä aavistuksen niistä.

Maanantaina olikin lähtöpäivä. Aamupalan ja kylpylän jälkeen valuttiin kaupungille ja bussi lähti taas sopivasti samantien. Nukuin tietysti taas koko matkan; ihan nämä tutut kuviot. Perillä päätimme mennä hotelliin, jossa kolme vuotta sitten Ville kysyi "Menisitkö sä mun kanssa kihloihin" ja minä kiljaisin jotain epämääräistä, ja huone oli tismalleen samanlainen kuin silloin! Oi muistoja. 

Kolme vuotta kihlauksesta ;-)

Ilta meni vanhassa kaupungissa istuskellen ja yhdessä ei-kovin-maukkaassa turkkilaisessa (?) ravintolassa ruokaillen, kunnes Ville keksi että mennään käymään tv-tornissa. Sinne siis! Oli hurjaa olla 174 metrin korkeudessa ja ei enää vain hurjaa vaan suorastaan pelottavaa, kun huomasin että tuolla kamalassa korkeudessa on lattiassa ikkunoita. Kiersin ne visusti. 

 

 

Olisi voitu olla kauemminkin infotauluihin tutustuen, ellen olisi huomannut että pankkikorttini on hävinnyt! Sen on ollut pakko jäädä Pärnussa pankkiautomaattiin kiinni, muuta selitystä en keksi. Ei kun soittamaan pankkiin ja säätämään rahaa toiselle kortilleni. Voin kertoa että kyllä ärräpäät lensivät ja taisin muun muassa solvata itseäni maailman tyhmimmäksi ja huonoimmaksi ihmiseksi... Kun se kuppi kääntyy nurin niin se siten kanssa kääntyy. Ärsyttävää säätöä.

Illalla käytiin kauppareissun jälkeen hotellin casinolla ja kuulkaa, se oli ihan kuin jostain 20-luvulta! Kimaltavia pintoja, paljon valkeutta ja tyylikkyyttä, komeita miehiä puvuissa ja kauniita naisia punaisissa "pikkumustissa" hiukset sormikiharoilla... En ollut tiennyt että tuollaista onkaan. Ville voitti kuusikymmentä euroa, mikä ei ole pöllömpää viiden euron panoksella. Kävimme kaupungilla kivassa ja trendikkäässä (muttei pintaliito-tavalla) baarissa, jossa join - tarvitseeko sanoakaan - alkoholittoman mojiton. Oli hyvää, parempaa kuin oikea.

Illan päälle Ville lähti vielä casinolle ja hävisi voittonsa. Tottakai, koska niin siinä vain käy. Salama ei iske kahdesti samaan puuhun ja muita meikä-mummon varoituksen sanoja.

 

Tiistaina koitti sitten kotiinlähtöpäivä. Kävimme vielä aamulla kaupassa ja kahvilla ja sitten kello olikin sen verran että minulla alkoi yhdessä kauneushoitolassa ripsihuolto ennen kotimatkaa. Tuli taas nätit räpsyt, taidan olla koukussa... Nukahdin siinä taas ja heräsin ihan henkeäni haukkoen tukehtumisen tunteeseen, kun kosmetologi leuhytti viuhkaa kasvoilleni. Hävetti haukkoa siinä kuin kala kuivalla maalla.

 

Laivaterminaalissa osoitin taas ensiluokkaista sähläysmestaruutta ja paukautin vessan oven kiinni niin, että keskisormi jäi väliin. Rakennekynsi lohkesi ja vuoti verta ja Ville joutui metsästämään laastaria verta vuotavalle vaimolle... Tyylikästä taas. Matka meni nopeasti erään rouvan kanssa jutellessa. Hän epäili saaneensa tarjoilijalta väärin rahasta takaisin ja kävi haukkumassa tämän lyttyyn, mutta kysyi sitten minulta olinko nähnyt miten tilanne oikeasti meni. Sanoin että oli hän minusta saanut oikein ja niin löytyikin mytätty kymppi rouvan lompakosta, ja sitten hän osoitti mielestäni melkoista kanttia käydessään pyytämässä tarjoilijalta anteeksi. Sen jälkeen oli helppo heittäytyä jutulle.

 

Jätän sairaalajutun toiseen kertaan, tästäkin tuli jo näin maraton-epistola. Taidan kömpiä pienille aamupäiväunille ja sitten ei kun siivouspäivä here I come.