Hullu nainen hedelmäosastolla ja muita viime päivien juttuja

Viikko Savossa meni nopeasti ja nyt: tässä taas, omassa kotona pirtinpöydän ääressä. Mutteripannukahvi porisee ja kohta vaahdotan siihen maidon, tai oikeastaan nyt, hetki vain.

No niin. Herkkusumppia. Tapani mukaan sähläsin, tällä kertaa maidon kanssa. Vaahdotusastia on likaisena tiskialtaassa, joten otin tilalle lasin. Tajusin, etteihän siinä mahdu vaahdottamaan ja kaadoin maidon lasista korkeaan mukiin. Tajusin, että muki on liian korkea mikroon ja vaihdoin tilalle jälkiruokakipon. Maidon lämmettyä vaihdoin takaisin korkeaan mukiin ja siitä sitten esprsson joukkoon toiseen korkeaan mukiin. Näppärää ja tyylikästä, taas. Mutta kuten sanottu, nyt on herkkusumppia.

Viime viikko oli mukava, väsyttävä, ohjelman- ja ihmistentäyteinen, rankka ja täynnä iloisia kohtaamisia. On vähän sellainen olo, ettei ihan heti uusiksi. Olimme kuusi päivää ja joka päivä jossain kyläpaikassa, useana päivänä kahdessa. Voisi ajatella, että mitäs rankkaa se nyt on mennä valmiisiin pöytiin kivojen ihmisten luokse, mutta - kokeilkaa. Positiivista on se, että kerrankin nalkuttava omatuntoni on hiljaa, yleensä poden aina syyllisyyttä siitä miten siellä ja siellä olisi pitänyt käydä. Kotiseudusta kaukana asuminen on tehnyt minulle kroonistuneen huonon omatunnon vaikka nyt kun mietin niin ihan turhaan. Saisihan meillekin tulla. 

Kaikesta väsymyksestä huolimatta, oli kiva viikko. Hyvää ruokaa, grillaamista melkein joka ilta, saunomista ja uimista. Paljon hyvää aikaa siskoni kanssa. Yhtenä iltana jäimme Villen kanssa kahdestaan ja saunoimme ja grillasimme jonkun kolme tuntia. Oli ihana kupeksia kahdestaan kauniissa kesäillassa, ihan rauhassa. Öisin heräilin taas parin tunnin välein vessaan, mikä varmasti osaltaan edesauttoi väsymystä päivisin. Maha on kova ja kulmikas, joka yö supistelee, vauvan kantapäät ovat niin kovat että melkein sattuu. Luonto huolehtii, että mieli kypsyy siihen että voisihan tämän naperon uloskin punkea, eikä jää mahaa ikävä. Välillä öisin toivon että vauva syntyisi jo, mutta sitten olen taas tyytyväinen että pysyy vielä mahassa ja saan rauhassa levätä ja laittaa kaikki jutut valmiiksi. Ja onhan se tietysti kovin pikkuinenkin vielä. 

Winstonin eks-omistaja sekä ystävämme huolehtivat kahteen naiseen kissoista lomaviikkomme ajan. Apua saa kun sitä pyytää, se on siunattua.

Reilun tunnin päästä lähdetään Kätilöopistolle tutustumiskierrokselle. Käytiin eilen testimielessä ajelemassa sinnepäin - parin kilometrin päässä määränpäästä käännyin väärästä risteyksestä ja puuskahdin v-u tarpeeksi lähellä, ja menimme Käpylän Old Sophie - ravintolaan syömään. Vauva oli niin ylhäällä etten pystynyt kumartumaan lautaseni ylle vaan istua tojotin suorana kuin mikäkin lapio, ja tunsin samanaikaisesti ärtymystä ja hellyyttä. Voi pieni ihana tyttäreni, kyllä sinä väsytät minut vielä monet kerrat...

Mahat täynnä käytiin vielä kaupassa. Jotain hormonijuttuja varmaan, kun meinasin totaalisesti polttaa päreeni. Se alkoi jo parkkipaikalla, joka on niin pieni ettei siinä tietysti taaskaan ollut tilaa, ja kun lopulta oli peruutin ihan miten sattuu enkä vain saanut korjattua suoraan. Tuossa olikin hyvä sappi kerättynä kauppaa varten ja puhisin mielessäni, miten onkin niin helvetin paljon ihmisiä (, kaikki tietysti minun kiusallani). Vesimelonit olivat pehmenneitä ja kiljuin mielessäni veetä ja peetä ja heitin vahingossa omenan yhden miehen jalkoihin. Lopulta löysin sopivan melonipalan ja laannuin vähän, ja sitten keskellä käytävää pönötti pikkutyttö prinsessamekossa ja kaikki raivo suli hymyyn. Kauhean tasapainoista, taas.

Illalla koottiin pinnasänky, jonka rakas ystäväni antoi lainaan. Huomenna pesen pyykkiä ja järjestelen vauvakamoja. Laskettu aika on kuukauden päästä ohi.