keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Hermoromahdus, kuntoilujuttuja ja ankkajää

Long time no see! Nytpä siis pitkät selostukset viime päivien meiningeistä.

Viime viikolla pääsin piiiiiitkästä aikaa muutaman kerran kuntosalille. Mun nykyinen salikortti on sellainen, jolla saa käydä arkipäivisin klo 15:30 saakka ja viikonloppuisin koko päivän, eikä ole yhtään natsannut Villen työvuorojen kanssa. Olikin superkivaa nyt treenata! Juoksin juoksumatolla täydet kaksikymmentä minuuttia ja tuntuu, että kunto alkaa nyt olla sama kuin ennen raskautta. Vielä kuukausi sitten katsoin itseäni peilistä matolla juostessani ja ajattelin ilkeästi, suossa kahlaava lehmä, mutta nyt näytin ihan reippaalta lievästi ylipainoiselta naikkoselta (Ville kiitti mua loistavasta itseanalyysista tämän kerrottuani). Vuosi sitten juoksin kyllä lujempaa ja pidin sitä mattoa kaltevana niin, että juoksin tavallaan ylämäkeen koko ajan, mutta nytkin painelin ihan reipasta hölkkää ja onhan painoakin 10 ylimääräistä kiloa vuoden takaiseen verrattuna eli aika hienoa sellaisen lisämassan kanssa jaksaa pinkoa. Sunnuntaina punnitessani itseni treenin päälle painoin 86,90 kg eli enää kuusi kiloa raskauden alun painoon. Siitä sitten vielä viisi, kuusi kiloa normaalipainoon. Matkaa on, mutta kyllä tässä kuitenkin voiton puolella jo ollaan! 

Lauantaina oli siskoni tupaantuliasjuhlat, joihin saavuimme koko perheen voimin. Nakke nukkui repussa melkein koko ajan, uskalsin juoda lasillisen niin kauan himoitsemaani punaviiniä, tarjoilut olivat hyviä ja siskoni ystävät mukavia. Pieni asunto täyttyi nopeasti ihmisistä ja puheensorinasta ja parin tunnin olemisen jälkeen päätimme lähteä Naken ollessa vielä rauhallinen ja hyväntuulinen. Kiva oli käydä, ja pitkästä aikaa laittautua vähän enemmän. Lookki oli vissiin ihan onnistunut, ainakin facebookiin saamieni kehujen perusteella. Naamakirja, tuo siunattu itsetunnon kohottaja.

Sunnuntaina sain hirveän romahduksen, jonka seurauksena minusta purkautui sellaisia sanoja, syytöksiä ja itkun ulinaa että terve... Saatiin kuitenkin hyvin juteltua Villen kanssa enkä ollutkaan tajunnut miten stressaantunut ja täynnä kaunaa ja sappea olin ollut. Nyt tuntuu että henki taas kulkee eikä joka toinen ajatus ole myrkyllinen. Niin ihanaa kuin tämä kotona olo onkin, niin samalla se kiristää pipoani välillä vähän liikaakin. Nämä elämän pienet ympyrät, hyödyttömyyden tunne ja se, että oma puoliso voi olla vaikka viikkoon ainoa aikuinen ihminen jionka kanssa kohtaa. Vähänkö siihen sitten tulee ladattua kaikki odotukset, toiveet ja pettymykset.

Eilen siskoni tuli ekstemporee meille ja ekstemporee päätettiin myös lähteä Jumboon pyörimään. Vauva nukkui repussa kun luuhasimme kauppoja, juttelimme, teimme pieniä ostoksia. Lihaksiani kolotteli jotenkin oudosti ja jouduin välillä istumaan, mutta en ajatellut sitä sen kummemmin kunnes illalla kotona aloin palella ihan hulluna. Kuume nousi nopeasti ja vietin ikävän yön pitkähihainen ja -lahkeinen yöpaita, villapaita ja reiteen ulottuvat villasukat ylläni, kolmen peiton alla aivan horkkajäässä täristen. Vauva ei tahtonut nukahtaa ja otin hänet väliimme, ja hän nukkui siinä niin ihanan tyytyväisenä ja rauhallisena. Itse sen sijaan en nukkunut koko yönä varmaan kahta tuntiakaan, se palelu oli ihan järkyttävää, ja se kun kuume alkoi laskea ja olin yhtä aikaa hiessä ja jäässä. Varoin myös vauvaa ja vietin koko yön samassa asennossa niska mutkalla ja käsi puutuneena, ja vauvan vieressä nukkuminen sai maidon herumaan niin että jouduin käydä keskellä yötä lypsämässä viemäriin ja vaihtamassa maidosta märän paitani.

Aamulla oli vielä kuumetta ja lihaskipua mutta nyt taitaa olla tauti takana, kop kop. Olen viettänyt hidasta toipilaspäivää kotona, ottanut ihania naurukuvia vauvasta, juonut vaaleaa glögiä ja syönyt kaikkea lohturuokaa, riisipiirakoita ja näkkäriä, katsonut sata miljoonaa jaksoa Lostia. Kantanut vauvaa repussa niin että tuntuu taas kuin olisimme vieläkin yhtä, ja niinhän me tavallaan olemmekin.

4 kommenttia:

  1. Paljon olisi kommentoitavaa, mutta nyt kouluun lähdön kynnyksellä keskityn vaan olennaisimpiin.

    Olipas inhottavaa, että tauti teki tuloaan jo Jumboreissulla eikä yhtään tajuttu. Ei, vaikka oireet oli samat kuin mulla silloin K-Rauta ja Ikea -reissulla. Itsehän luulin, että mulla olis darra (niin, kahdesta viinilasista koko päivän kestävä krapula...). Onneksi voit kuitenkin jo nyt paremmin.

    Edelleen tosi kiva, kun tulitte juhliimme. Kiitos myös lahjoista, tulivat tarpeeseen ja himoon. Heh.

    Ja onnittelut treenauksen tuottamasta tuloksesta! Varmasti kiva huomata, että paino on laskenut nopeasti ja jaksaa taas samalla tavalla kuin ennen treenatessa. Mua ihan kylmää alkaa taas liikkua, kun tiedän, että kunto on romahtanut ihan täysin..

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on jo niin vanjhoja juttuja (paitsi treennaaus tietty jatkuu) etten millään jaksais kommentoida :D mutta kiva kun kommentoit!

      Poista
  2. Mitä kissoille kuuluu? Kunka ovat sopeutuneet olemaan vauvan kanssa? Mukavaa joulunodotusaikaa:)

    VastaaPoista
  3. Kissoille kuuluu entisenlaista :) eivät ole lainkaan kiinnostuneita vauvasta, hyvä niin! Samoin sinulle oikein mukavaa joulunalusaikaa :)

    VastaaPoista

Mitäs mietit?