Tonttuilemassa

Aikainen lintu madon nappaa, ja tänään tämä kananen heräsikin jo kuudelta. Heräsin omaan pinkeyteeni ja pakottaviin rintoihini, kun vauva ei ollut herännyt koko yönä syömään. Vihdoin hänen herättyään kuuden jälkeen (saatoin ehkä vähän silitellä käsiä ja poskia ja näin jouduttaa heräämistä...) piti vielä imetyksen jälkeen nousta aamulypsylle, ja siitäpä tämä päivä sitten alkoi. On se vaan hyvä tunne, kun rintoja vaivaava pinkeys ja kiristys valuu maidon mukana pois. Ja onpahan nyt tämän päivän meijerituotanto saatu hyvälle alulle jo heti aamutuimaan.

Tällä viikolla olen päässyt oikein kaksiin pikkujouluihin! Tiistaina menimme Naken kanssa illaksi ystäväni ja hänen puolitoista-vuotiaansa luokse vaihtamaan lahjat ja kuulumiset sekä herkuttelemaan. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa! Istua keittiön pöydän ääressä lasten kiljahdellessa (!)  ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Mistä sitä juttua aina riittääkin! Minullakin, maan hiljaisella. On hauskaa, miten olemme tämän ystäväni kanssa tunteneet melkein 25 vuotta ja olemme yhä ystäviä, ja nyt meillä kummallakin on omat pienet tyttäret joista ehkä tulee myös jonain päivänä ystäviä.

Keskiviikkona olimme koko perheen voimin Lastenklinikalla Nakke-tytön varpaita näyttämässä. Häneltähän puuttuu oikeasta jalasta varpaita ja sen tiimoilta oli nyt ensimmäinen lääkärikäynti. Ei tullut juurikaan uutta infoa synnytyssairaalassa saamiimme arvioihin: jalka ei ole kipeä, varpaattomuus ei tule haittaamaan kävelyä ym. liikkumista ja kuten mukava lääkäri sanoi, "tässä puhutaan nyt sillä asteella, että mitkä kengät tulee sopimaan". Hän arvioi, että kolmen vuoden iässä jalkapöytää voitaisiin leikata kapeammaksi, jos haluamme, juurikin tuon kenkäprobleeman vuoksi (jalkapöytä josta puuttuu varpaita on leveämpi). Uusia varpaita ei ole tarvetta rakennella, koska haitta on vain esteettinen - jos sen niin haluaa nähdä. Uskon, että tuo erilaisuus voi Nakkea jonkin verran herkässä kasvuiässä vaivata, mutta minusta höperöstä äidistä hänen persoonallinen pikku jalkansa on tietysti maailman suloisin, ja jos se minusta on kiinni hänen ei ikinä tarvitse ajatella, että siinä olisi jotain vikaa. 

Olemme Villen kanssa aika hyvä tiimi kaupunkiajossa - Ville ajaa ja minä komppaan navigaattoria - mutta silti oli vähällä hermo mennä, kun eihän sieltä ruuhkaisesta Töölöstä ollut löytyä parkkipaikkaa. Lopulta jätimme auton mäihällä sakkopaikalle ja onni oli matkassamme, kun tuulilasista ei löytynyt mitään ylimääräisiä koristuksia poislähtiessämme. Nakke keräili miljoona hymyä Lastenklinikan odotushuoneessa pönöttäessään Villen sylissä tomerana mutta hieman unisena, ja minä tunsin syvää onnea ja kiitollisuutta terveestä pikku tyttärestäni. Toivon paljon voimaa ja rakkautta kaikkien sairaiden lasten vanhemmille, joita tuollakin näimme.

Lääkärireissun jälkeen päivä jatkui arkisissa askareissa pyykkiä pesten, joululahjoja paketoiden ja ruokaa laittaen. Innostuin vielä veivaamaan iltapalaksi pizzaa ja sitten olikin hyvä kellahtaa maha täynnä vetämään unta kuuppaan. Nakke-neiti itki ennen nukkumaanmenoa niin vimmatusti, että Villekin tuli kesken uniensa kysymään onko tyttö kipeä, ja haluanko hänen hyssyttävän välillä. Ei kyllä minä... Olen huomannut jotain pientä muutosta itsessäni suhteessa vauvaan, jotain pienen pientä hajuraon ottamista. En enää kanna häntä ihan niiiin paljon repussa ja etenkin iltaisin näen mieluummin nukuttamisen vaivan kuin että antaisin hänen vain torkahtaa reppuun omia aikojaan, vaikka jälkimmäisessä helpommalla pääsisinkin. En tiedä milloin muutos on tullut mutta illan pari viimeistä tuntia, kun vauva nukkuu omassa sitterissään eikä ole koko ajan iholla ja Villekin on monesti jo mennyt nukkumaan, ovat muodostuneet minulle tärkeiksi. 

Ja vastapainona edelliselle kappaleelle: eilen työnsin taas vauvan reppuun heti herättyämme ja aamuhommien jälkeen pykäsin pystyyn siivouspäivän. Lakanatkin vaihdoin, kyllä kelpasi illalla käydä puhtaisiin vällyihin. Sitä ennen olin kuitenkin ehtinyt viettää työporukan pikkujouluja! Alkoi jo  lähdön hetkellä vähän kuumottaa, kun lenkillä vaunuihin nukuttamani vauva heräsi juuri kun minun olisi oikeastaan jo pitänyt olla menossa ja vauvan syötettyäni Villeä ei vieläkään kuulunut. Olin juuri soittamassa kun hän saapui, autuaasti pikkujouluni unohtaneena. Myöhästyin kymmenen minuuttia mutta ei se iltaa pilannut, ja voi miten olikaan kiva nähdä kaikkia! Söimme Viikinkiravintola Haraldissa ja en tiedä miten kävi niin, mutta jossain vaiheessa napotimme kaikki Viikinkikypärät päässämme kuin lauma pöljiä, ja kyllä nauratti. Olin kuulemma kuin ilmetty viikinki vaaleine kiharoineni, mikä on ehkä vähän kyseenalainen kehu... Juttu luisti ja vasta ihan lähdön hetkellä esittelin ujona pari Nakke-tytön valokuvaa, mikä on minusta the höperöstä äidistä aika hyvin hillitty.

 

On aamuyhdeksän, Villen vapaapäivä, päivä alussa. Koti nukkuu kissoja myöten ja minusta tuntuu että aikaa on vaikka miten mällätä. Jouluun on 11 yötä.