sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Muutamia arkisia ajatuksia


Oletteko huomanneet, että elämässä asiat tapahtuvat rykäyksissä? Välillä sitä elää niin onnellisten tähtien alla että, ja sitten saa sen kaiken hyvän päälle vielä lottovoiton tai palkankorotuksen. Vaikka ilmankin olisi ollut hyvä. Ja sitten kun hommat niin sanotusti kusevat, on täysin esimerkin omaisesti vaikka työ- ja terveyshuolia taloudellisilla murheilla kuorrutettuna, niin sitten sitä vielä rikkoo miehensä upouuden tietokoneen kaatamalla kahvia päälle. Siis aivan esimerkinomaisesti tietenkin.


Illalla hanat aukesivat ja itkin varmaan kaksi tuntia. Mietin siinä yksin sohvannurkassa pää räästä turvonneena tyrskiessäni, että voisipa olla mukavaa itkeä turvallisessa, läsnäolevassa halauksessa. Tai ainakin se voisi olla vähän vähemmän kurjaa. Jossain vaiheessa luulin etten enää ikinä lopeta itkemistä, mutta lopetin kuitenkin ja nukuin ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen heräämättä kertaakaan koko yönä! Aamulla olikin sitten suloista herätä siihen, kun Nakke kumautti puisella tuttinauhallaan suoraan päähän.


Kävin eilen illalla metsässä kävelemässä. Olisi ollut ihana raikas sateenjälkeinen metsätuoksu, ellei viemäri olisi haissut pistävästi. Fiilistelin sitten metsää visusti suun kautta hengittäen.


Naapurin suloinen poika kävi äsken virpomassa. Pahoittelin ettei mulla ole herkkuja ja annoin kaksieurosen, ja poika kiljui niin että piha raikasi: "Äiti äiti mä sain rahaa!" Pienestä sitä jo tietää mikä tätä maailmaa liikuttaa.


Sijaistan ensi viikon töissä esimiestäni. Kolmen kotonaolopäivän jälkeen ajatus huomisesta työhön menosta tuntuu ihan hyvältä, vaikka eilen vasta Villelle julistin miten oikein odotan äitiyslomaa ja miten tällä kierroksella aion viihtyä kotona. Katsotaan... Huomenna mennään Villen kanssa treffeille Viikinkiravintolaan syömään ja jos jaksetaan niin vielä leffaan. Ihana saada vähän yhteistä kodin ulkopuolista aikaa!

1 kommentti:

  1. Tosi ihana postaus ja puhut asiaa! :)
    Käythän vilkaisemassa/kommentoimassa blogiani?
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Mitäs mietit?