Odottavan aika

Synnytyshimo jatkuu. Tämä loppuraskauden kärsimättömyyteni, joka on tuttua molemmista raskauksista, on niin sekopäistä että sen on pakko johtua hormoneista. Tiedän että synnytys on lähellä, tiedän ettei elämämme vauvan synnyttyä ainakaan helpotu, tiedän että synnytys alkaa kun aika on kypsä vaikken sitä miettisikään. Ja sitten mietin ihan koko ajan, vahdin oireita, luen kaikki keskustelut netistä, olen hajamielinen ja kärsimätön, en saa taottua itselleni järkeä koska hormonit ovat esteenä kuin paksu huopa joka estää järjenvalon.


Tänään vietin viisi tuntia päivästäni Kättärillä ja pääsin raskauden viidennen kerran ultraan. On ollut keskiviikosta asti kirkasta verivuotoa melkein joka vessakäynnillä ja tänään asiasta soitellessani sain kehotuksen tulla näytille. Kuulemma ei syytä huoleen, verenvuoto liittyy kohdunkaulan kypsymiseen. Viikossa se on lyhentynyt ja synnytyskanava avautunut eli jotain ovat naurettavat harjoitussupistukseni saaneet aikaan. Nyt vain jatkan odottamista ja veren vuodatusta, uh.

Synnytyshimo

Haluan synnyttää!! Olen koko illan painellut akupisteitä ja toivonut tuntevani paineen ja ah, sinne menivät lapsivedet. Ihan hyvät supistukset niitä pisteitä hieromalla saakin, mutta samantien sitten laantuvat. Kohtahan minulla joka tapauksessa on pikkuinen tyttöni sylissä, mutta ei jumankauta jaksaisi tätä odottamista... Mikähän siinäkin on. Ei ainakaan jännitä synnytys kun niin malttamattomana sitä odottaa. Tänään pakkssin sairaalakassinkin, ostin oikein uudet shampoot ja hoitsikat ynnä muut tykötarpeet. Eilen kokosin hoitopöydän (Nakke osoittelee sitä nyt koko ajan ja kertoo miten vauva nukkuu - korkea ja laidaton peti olisi pienellä!), tänään pesin kaikki pinnasängyn petivaatteet ja siivosin lasten vaatekaapit.


Eilen oltiin Naken kanssa ensin aamulla melkein pari tuntia kauppareissulla (N sai kävellä niin paljon kuin jaksoi ja menikin melkein kilometrin yhteensä, mutta vauhtihan nyt ei päätä huimaa) ja päikkäreiden jälkeen vaihdettiin leiriä Sörnäiseen sinne kolme-vee kemuihin. Tänään Villen täti oli meillä kylässä ja huomiseksi olisi suunnitteilla Lintsi-reissua rakkaan kummipojan ja tämän äidin kanssa. Siis jos en ole kiljumassa Kättärillä ja puristamassa Villen kättä mustelmille, mikä olisi kaikkein mieluisin vaihtoehto.

Kesähuumassa

Poikki poikki poikki. Vedin äsken terveellisenä pikku iltapalana lämpimiä voileipiä ja tunnen joka solullani miten verensokerit hujahtivat pilviin. Todella tympeä vaiva tämä raskausdiabetes. Enkä edes silti malta olla herkuttelematta, vaikka tunnen seuraukset itsessäni ja tiedän miten oma mässäilyni voi vaikuttaa vauvaan (ja että minä olen se joka sen sokerivauvan pungertaa sisuksistaan ulos... Tänään ultrattiin ja vauva oli 3,3 kiloa, mutta jos hän nyt oikein innostuu mahassa viihtymään niin huonossa lykyssä tässä on vielä kuukausi aikaa kasvaa... Glunk...).


Tiistaina oltiin Villen kanssa kahdestaan Tallinnassa! Oli liioittelematta aivan ihana päivä. Hoen aina, ettei se parisuhdeaika nyt niin tärkeää ole, pääasia että on perheaikaa. Mutta hitto että oli mahtavaa nyt nimenomaan kahdestaan! En muistanutkaan että Ville on niin hyvää seuraa. Naurua riitti ja keskustelu kävi leppoisana eikä edes tullut kinan kinaa mistään (saavutus). Pötköteltiin hytissä halauksessa ja vietettiin koko kahdeksan tuntinen maissaoloaika kävellen ja kierrellen, Kalamajan kaupunginosaan tutustuen, vähän shoppaillen, kahvilla ja baarissa, kahdella eri piknikillä. Paluumatkalla matkan kruunauksena syötiin seisovassa pöydässä (nam se jälkkäripöytä!!). Pitkästä aikaa tuntui, ettei oltu arkiset ja kotinuhjuiset äiti ja isi vaan me, Ville ja minä.


Keskiviikkona olin tolkuttoman väsynyt fyysisesti mutta henkisesti akut olivat täyteen ladatut ja mieli kepeä. Heti Naken kajautettua herätyksensä lähdettiin - osa sata - verikokeisiin, paastolabrat tällä kertaa vuorossa. Oli vähän katastrofin ainekset kasassa, kun kesätyöntekijä tuli kymmenen minuutin, vapisevien käsien yhden hutipiston siihen tulokseen ettei hänen kokemuksensa riitä lapselta näytteen ottamiseen, ja kokenut kollega oli veemäinen sählätyyppi, joka puhui kesätyöntekijälle ikävään sävyyn ja sai itsekin käytettyä pistämiseen ainakin viisi minuuttia. Verta valui Naken pikkuista valkoista käsivartta pitkin kesätyöntekijän hanskattomaan käteen ja siitä isoiksi läikiksi tyynyyn, ja minä kiljuin mielessäni voi jumalautaaaaaaa. Eilen kuitenkin koitti palkinto koettelemuksesta lääkärin yhteydenoton muodossa: Hb noussut normaalitasolle, rautavarastot hyvät, lääkitys lopetetaan. Hurraa!


Labran jälkeen äkkiä kotiin aamupalalle ja siitä äkkiä neuvolaan, ja siitä taas äkkiä lounaalle ja pyykinpesuun ja Naken päikkäreille. Imuroinkin ja luuttusin ja olin oikea tehomuija. Kelpasikin siivota kun torstaina sain rakkaan pitkäaikaisen ystäväni meille kylään! Ajeltiin heti aamusta naapurikaupunkiin yhteisen ystävämme luo ja siellä kolme tuntia hujahti kuulumisia vaihdellessa. Olisi mennyt kauemminkin ellei Villen iltavuoro ja Nakke-vastuunvaihto olisi painanut päälle. Syötiin tekemääni kanasalaattia ja painuttiin nauttimaan kesäisestä Helsingistä: Jäätelöä Espalla, hampurilaiset ravintola Kiilassa ja vielä pikainen pyörähdys Ateneumissa. Nakke jaksoi ihmeen hyvin ottaen huomioon että päikkäreitä oli takana puoli tuntia ja päivä sisälsi paljon rattaissa istumista ja paikallaanoloa.


Huomenna kaverin prinsessan kolme-vee synttäreille. Mahtavaa tämä kesä!

Kuulumisia syntymäpäivistä äidin ylpeyteen ja parisuhteesta kusipää-kissaan

Pitkästä aikaa hetki blogin parissa! On olleet vauhdikkaat pari viikkoa. Ensin sairastin sitä viheliästä funssaa ja siitä nippa nappa parannuttuani hypättiin Naken kanssa autoon ja ajaa posotettiin 3,5 tuntia vanhempieni luokse. Siellä Naken tauti jatkui ja hän saikin kotipaikkakuntani päivystyksestä kuurin korvatulehdukseen. 

Oltiin maaseudun rauhassa reilu viikko, mikä tuntui aivan minimiajalta että ehdittiin tehdä kaikki suunnittelemani ja myös viettää rentoa aikaa. Joka päivä käytiin jossain kylässä mutta kivasti jäi aikaa myös ihan vain olla. Äiti oli varannut minulle raskauslahjaksi (!) kosmetologikäynnin ja aivan ihana oli vain maata hoideltavana (öhhöhö). Naken hoitoapua ei tarvinnut kahdesti pyytää (tai itseasiassa ollenkaan) äitini touhutessa lapsenlapsensa kanssa niin aktiivisesti, että Nakke aamulla ensimmäisenä nappasi puhelimen korvalleen ja sanoi "mummo". Olen varmaan sanonut ennenkin mutta minulle tyttärenä on kyllä eheyttävää nähdä miten vanhempani palvovat Nakkea, saan siitä jotain omalle sisäiselle lapsellenikin.

Täytin loman aikana vuosia, olen nyt helvetin vanha 29-vuotias. No ei vaan, ihanhan tässä vielä jalka nousee ja muisti pelaa... Kun vaan saan vauvan turvallisesti maailmaan ja oman räjähtäneen alapääni ja niin kutsutut vatsalihakseni kohtalaiseen kondikseen niin hölkkäpolut, kahvakuula ja kuntosali kutsuu! Tuntuu että viimeiset kuusi kuukautta olen mennyt jossain sumussa, ensin väsymyksestä, sitten stressistä ja huolesta johtuen; nyt näköala kasvaa, ajatukset tulevat ja menevät, olen jo lähellä omaa innostunutta, energistä itseäni. Well hello there, sinua oli ikävä!

Nakke on oppinut ihan älyttömästi asioita muutaman viime viikon aikana. Sanoja tulee paljon, mm. mitu (=kisu), koia, peitto, maja, mai (=maito), kukka, kakka, mummo, pyä-ä (=pyörä), toisen siskoni nimi, pupu, pullo, pallo, pilli, äiti, iti... Hän oppi juomaan lasista ja pillistä. Meinasin pökertyä eilen innostukseen kun minun lapseni joi pillimehua. Tuosta noin vain pillillä esanssista sokerilitkua eikä mistään vauvojen mukista iänikuista maitoaan! On helppo päästää Naken terveyteen liittyvät huolet valumaan taka-alalle, antaa niiden seilata takertumatta niihin, kun nyt on kaikki niin hyvin ja joka päivä saan tuntea iloa ja ihmetystä pienestä tyttärestäni.

Villen kanssa meillä oli eilen seurustelun alkamisen yhdeksän-vuotispäivä. Voi hyvä luoja että silloin oltiin nuoria, hölmöjä ja rakastuneita! Nukuttiin lusikassa ja oltiin koko ajan yhdessä. Puhuttiin kirjoista ja rrunoista ja saunottiin pihasaunassa, istuttiin terassilla ja juotiin aitan rappusilla halpaa punaviiniä. Käärittiin itse tupakkaa, hahahahahaha minäkin, nyt ihan naurattaa kun muistan miten en koskaan oppinut sitä vaan niistä tuli aina löysiä ja lähmäisiä. Pelattiin korttia ja tapettiin aikaa, sitä tuntui olevan loputtomiin, aurinko paistoi ihan varmasti joka päivä - sitten yhtäkkiä tuli "vakava syksy ja toinenkin", minä istuin Varkauden kotimme parvekkeella ilman töitä ja opiskelupaikkaa enkä tuntenut kuuluvani sinne, minnekään. Ja nyt tuon kesän jälkeen on tullut jo kahdeksan lisää, ja meillä on lapsi, herranen aika, en olisi tuona kesänä 2006 arvannut..

Käytiin eilen ekstemporee perheen kanssa Hangossa kesäisellä ajelulla. Ville ajoi, minä puhuin, Nakke nukkui, roolit selvät. Perillä tuuli niin että tukka hulmusi eikä ulkona olosta tullut oikein mitään. Käytiin syömässä, tutustuttiin kaupunkiin, ajettiin puutarhakaupan kauttta kotiin. Lähdettiin aamulla ennen yhtätoista ja oltiin vasta lähemmäs kuutta kotona. 

Raskauden suhteen on seesteisempi vaihe. Viime viikolla heräsin joka yö vastaanottamaan kipeitä supistuksia. Vatkasin pyllyä sänkyyn nojaillen ja puuskutin hiljaa, ettei Nakke heräisi. Vatsa oli sekaisin ja supistukset viilsivät syväältä ja joka yö olin varrma että nyt se syntyy. Sitten supistuket taas menivät ohi ja nyt on ollut niin rauhallinen ja norsumaisen hyvinvoiva olo että koko synnytys tuntuu niin kovin kaukaiselta. Yritän tietoisesti keskittää ajatukset vauvaan, mietin minkä näköinen hän on, mitenkähän synnytys menee, millaista on saada pikkuruinen vauva ensimmäistä kertaa syliin. Oma vauva. Hänen mahassaoloaikansa on mennyt valitettavan muiden juttujen sivussa mutta nyt kuron aikaa kiinni, haluan keskittyä tähänkin pikkuiseen tyttäreeni, haluan rakastaa häntä jo ennen kuin hän on tässä maailmassa.

Aloitettiiin Nakelle toissapäivänä unikoulu. Hän on jo niin iso ja fiksu, ymmärtää yöllä kun sanon nyt pää tyynyyn, Nakke nukkuu omassa sängyssä. Vituttaahan se silti ja minä piilotan hymyni kun noukin pinnasängystä vihapäissä heitettyjä pehmoleluja aamuyöllä kello kolme. Silti - hän ymmmärtää, hän luottaa, lopulta hän nukahtaa. Kissamme Winston (tai kuten öisin häntä nimitän: vitun kusipää-kissa uniterroristi Winston) tekee parhaansa pilatakseen unikoulun ja viime yönäkin kävi kahdesti herättämässä Naken. Ei löydy sanoja sille millaista kiukkua silloin mr.. mulkkukattia kohtaan tunnen!

Vali vali

Epätoivoinen yritys blogata tabletilla... Tässä on päällä helvetin ärsyttävä tekstinsyöttö enkä saa sitä pois päältä. Joten pikainen päivitys kiukkuiselta bloggaajalta. Tulinpa itsekin kipeäksi ja on kyllä olleet melkoiset nämä kaksi päivää. Kun nyt muistelen sairastamista aikana ennen Nakkea tuntuu se kuin ihanalta lepolomalta. Sitä vain pötkötteli koko päivän huovan alla, katsoi leffoja, nukkui kun nukutti. Toisin kuin nyt, kun hoidettavana on omasta olosta riippumatta taaperoinen,  onneksi vielä melkoisen toipilas sellainen. Itsellä 39 astetta kuumetta, flunssa, yskä joka saa supistukset napakoitumaan ja aivastelu joka aiheuttaa haaveita tena-suojista... Illan valitukset,  olkaatte hyvät.

Sairauslomalta äitiyslomalle

Äitiysloma alkoi varaslähdöllä jo eilen, kun jäin kotiin sairaan Naken kanssa. Raasulla on kova kuume ja yskä, ja jatkuvasti räkävallit nenän alla. Nyt tuntuu omassakin keuhkoputkessa vähän siltä, että näinköhän pääsen itsekin sairastamaan...  Eipä kyllä eroaisi kahden viime päivän touhuilta: kotona nuhjailua, netflixiä, pyjama päälle jo kello 17.

Kaiken räkäilyn keskellä Nakke-muru oppi yhtäkkiä juomaan lasista ilman apua! Tähän asti ollaan juotettu niin ettei hän ole päässyt edes treenaamaan. On huomattu että Naken tyyli oppia ja tehdä on juuri tuo: pitkä kypsyttely, ei todellakaan kärsivällistä treenaamista eikä oikein mielenkiintoakaan ko. asiaa kohtaan, ja sitten yhtäkkiä hän vain alkaa tehdä. Nytpä sitten toivon samaa ahaa-elämystä itsenäisen syömisen suhteen.

Kävin tänään töissä ja päiväkodissa lokerot tyhjentämässä ja heipat sanomassa. En yhtään tajua että tässä sitä ollaan ainakin seuraava vuosi kotona! Outoa mutta ihanaa. En myöskään  tajua että ihan kohta meidän perhe on nelihenkinen! Kohta minä synnytän pienen tytön, kohta pääsen mahasta ja tukalasta olosta eroon, kohta hormonit ryöpsähtävät ja minä ihmettelen pieniä tyttöjämme, miten herran jumala meille tuollaiset annettiin, noin täydelliset, noin omat itsensä... Vielä ennen vauuvaan syntymää pitää hommata rattaat, rintareppu ja sänky. Lomarahat tulkaa jo!

Raskausvaivoja, shoppailua, terapiakeskustelua ja reippaan tytön ihastelua

Hui kun pelästyin äsken! Kumarruin nostamaan lattialta roskan ja yhtäkkiä vasemmalla alavatsalla tuntui kamala terävä vihlaisu. Pudottauduin hitaasti polvilleni ja vaikersin ja varmaan ihan parissa sekunnissa kipu oli ohi, jättäen jälkeensä huimaavan olon ja pelästyksen. Olisiko ollut liitoskipua, etenkin aamuisin sukkien pukeminenkin vihloo ikävästi kun paino on toisella jalalla. 

Note to self: Älä poimi roskia lattialta.

Muuten tänään on ollut mitä mukavin päivä. Lähdettiin heti aamutoimien jälkeen Naken kanssa Jumboon ja siellä menikin melkein kolme tuntia kauppoja kiertäen, leikkipaikalla touhuten ja lounastaen. Nakke oli mitä parhainta shoppailuseuraa, mitä nyt kerran meinasi pudota rattaista pää edellä. Jäi onneksi jotenkin jalastaan kiinni ja ehdin syöksyä pelastamaan. Myyjää antoi viisi euroa alennusta ostamastani verkkatakista; sääli varmaan maha pystyssää ja siilmäpussit polvissa säätävää pienen taaperon äitiä. Verkkatakin lisäksi ostin Nakelle lippalakin ja hänen itse bongaamansa Pupu! -t-paidan, ja hetken mielijohteesta nukkevauvan. Nakke, joka on ollut pääsiäisestä asti ilman tuttia, nappasi tottuneesti vauvan tutin suuhunsa heti kun sai nuken käsiinsä... Itselleni ostiin kosteusvoiteen ja suihkugeelin ja sitten lompakko huutelikin että nyt painapas jarrua!

Päiväunien jälkeen lähdettiin Naken kanssa kirjastoon. Luettiin kirjoja lastennurkkauksessa ja lainattiin kummallekin uusia, ja oli kyllä todellinen ilo olla Naken kanssa. Hänestä on tullut niin reipas iso pieni tyttö - kirjaston jälkeen käytiin vielä apteekissa ja kaupassa eikä Nakkea kertaakaan tarvinnut kantaa. Hienosti hän totteli ja pysytteli lähellä, mikä oli kivaa vaihtelua niille kauppareissuille kun hän sääntäilee ympäriinsä ja komennettaessa kellahtaa ketarat ojossa maahan ja aloittaa kitinän.

Kotiin tultua Ville oli tehnyt ruoan ja sen jälkeen sainkin käyttää koko tunnin saunavuoromme yksin, kun Ville ei flunssansa takia halunnut tulla ja en viitsinyt Nakkeakaan ottaa. Saunoin oikein pitkän kaavan kautta ja saunomisen jälkeen hemmottelin ihoani ja kynnetkin lakkasin. Oikein oli lellitty olo saunomisen jälkeen!

Kävin eilen keskustelemassa neuvolassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Jännitti kamalasti mutta siitä keskustelu lähti soljumaan, ja teki kyllä jo tuo yksikin kerta hyvää. Oli - noh - terapeuttista puhua vieraalle hyväksyvälle ihmiselle ilman pelkoa tuomitsemisesta, pitkästymisestä tai vähättelevän tuntuisista vinkkivitosista. Mikään jees jees -lässyttäjä hän ei ollut vaan teki suoria, asiaan meneviä kysymyksiä, mutta jokainen vastaukseni sai aikaan joko lempeän hiljaisuuden, joka kannusti puhumaan lisää tai tarkentavan kysymyksen joka myöskin rohkaisi puhumaan. Kerroin suureksi osaksi muusta kuin Naken tämän hetkisistä terveysasioista. Suurin oivallukseni oli se, että tällekään tilanteelle en voi mitäään, mutta olennaista on miksi koen näin voimakasta ahdistusta ja tietysti miten voisin entisestään olla hetkessä, olla olematta niin tukahduttavasti huolissaan tulevasta. Menen vielä ainakin pari kertaa.