torstai 18. heinäkuuta 2013

Kahvia, eläinystäviä ja hemmottelua

Viimeinen lomapäivä, yhhyy. Toisaalta, nyt kun olen niin märehtinyt töihin paluuta niin aamulla heräsin ajatukseen: kivahan sinne on mennä. No niin. Kelkka on siis kääntynyt, koska eilisen Korkeasaari-reissun jälkeen olin valmis soittamaan esimiehelleni samantien, että ei kuule tule työnteosta enää mitään. Nivusia vihloo, alaselkää ja jalkoja kolottaa, supistukset tuntuvat kuukautiskivuilta, käyn viiden minuutin välein pissalla. En jaksa kumartua, kun maha ottaa vastaan. Ja sitten nukuinkin hyvät pitkät yöunet vain kahdella vessareissulla ja jo on kuulkaa eri ääni kellossa. Menen ainakin huomenna ja katson sitten, mikä on vointi ja jaksu lauantaita ja sunnuntaita ajatellen. Kyllä tässä vaiheessa raskautta saa jo höllätä, mutta ainakaan huominen työpäivä ei enää ahdista

Korkeasaaressa oli kivaa! Ystäväni tytär on aina vain syötävän suloinen. Viimeksi nähdessämme vappuna hän vasta harjoitteli kävelemistä, seisoi tukea vasten varpaisillaan kun ballerina mutta varsinainen liikkuminen tapahtui vielä konttaamalla. Nyt hän käveli kuin vanha tekijä, jalat leveässä haara-asennossa ja kasvoilla keskittynyt ilme. Hän ei ole enää vauva ja minä mietin, ensi kesänä minunkin tyttöni on jo noin iso. Ja kuitenkin niin pieni, nukahti bussissa poski äitinsä kättä vasten pehmeänä ja luottavaisena kuin pieni kissanpoikanen, kehräys vain puuttui.

Kaupunkiin palattuamme jäin vielä kaupoille pyörimään. En ole käynyt Helsingin keskustassa yli kuukauteen ja tuntui pitkästä aikaa kivalta olla siellä. Kaupunki näytti eloisalta ja mielenkiintoiselta, virkeältä, myyjät olivat ystävällisiä ja puheliata, vastaantulijat kauniita ja persoonallisia. Pitkästä aikaa shoppailin ihan vain itselleni ja ihan shoppailun ilosta, en kotiin, en vauvalle, en tarpeeseen, en edes juurikaan eurojani laskien. Koska en viitsi tämän jättimahan takia mennä vaatekauppoihin, hemmottelin itseäni sen sijaan The Body Shopin hamppukäsivoiteella, huulirasvalla (minulla oli sama 18-vuotiaana ja siitä tuoksusta muistan niin elävästi silloisen minäni ja hölmöt ajatukseni, sen hurjan vimman joka kohdistui milloin mihinkin), kahdella tarra-arkilla, kameraa esittävillä korvakoruilla, puuterilla, kynsilakalla ja hiusten tehohoitoaineella. Ostinhan kotiinkin jotain, huonetuoksut Villen ja minun kummankin vessoihin, Villelle liljan ja minulle kirsikankukan tuoksuisen. Villen ilo tuliaisesta oli ylitsevuotava... Tai ainakin hän murahti, että haiseepa vessassa nyt hyvältä.

Kävin vielä syömässä ja nappasin iiison cappucinon mukaan. Bussi kulki Töölön kautta oopperaan, siitä Linnanmäen ja Diakin ohi Alppilan kautta Vallilaan, ja minä tunsin ihanaa riemua koko olemisestani. Cappucino maistui hyvältä, päivä oli ollut hyvä, ystävän jutut tuoreina mielessä, yhteinen nauru, kassi täynnä hemmottelua. Rakas ihana Helsinki ympärillä. Olen asunut täällä jo viisi vuotta!

Kotona lepuutin itseäni sohvalla ja uhosin, miten en kyllä mene töihin ja kyllä raskauden tässä vaiheessa ja aivan älytön jo ideanakin ja pälä, pälä, pälä, ja Ville vastaili harvakseltaan rauhalliseen tapaansa ja teki meille ruokaa. Italianpataa Ville-tyyliin tuunattuna, kuten hän tuunaa kaikki perusruoat. Tällä kertaa mukana oli ainakin aurajuustoa ja oliiveja ja oli hyvää. Tykkään kaikista tuunauksista paitsi ylenalttisesta valkosipuli-iloittelusta. 

Ruoan jälkeen tutkin ihan innoissani netistä erilaisia mutteripannuja ja maidonvaahdotussysteemejä. Haluan hyvää kahvia! Johtuu varmaan tilastani, kuten isä arveli, mutta suodatinkahvi ei enää maistu. Juon sitä kylässä käydessäni eikä se nyt pahaa ole, mutta en enää tavoita siihen samaa rakkautta kuin ennen... Olen itseasiassa vähän surrutkin asiaa - eikö enää kahvia! Cappucino maistuu kuitenkin aina vain ja luulen, ettei jutun juju ole niinkään kahvin laadussa vaan siinä himskatin maitovaahdossa. Nytkin juon vahvaa suodatinkahvia, johon vaahdotin vajaan desin verran maitoa, ja hyvin maistuu. Mutta kun ei nuo mutteripannutkaan mitään kovin kalliita ole niin taidan kotiuttaa sellaisen. Voihan se olla, että kun vauva syntyy ja arki kaikkineen pyörähtää käyntiin olen niin väsynyt että juon vaikka päivän termarissa seissyttä sakkaa, mutta ainakin nyt jaksan ajatella että hyvä kahvi on juuri sellainen ihana pikku ylellisyys, joka nostaa päivän kuin päivän pikkuisen sen nimenomaisen arjen yläpuolelle. Jos muuten tiedätte jotain näistä mutteripannuista ja maidonvaahdotushommista niin antakaa kuulua vinkkejä kommenttiboksiin!

Ei olla nähty Villen kanssa kunnolla moneen päivään, joten ilta meni pöydän ääressä vastapäätä nakottaen, tornipeliä pelaten ja tyttäremme nimen tatuointia suunnitellen. Oli kiva ilta, menin onnellisena nukkumaan, kiva päivä, kaikki kivaa, elämä.

Aamulla Kirppu hyppäsi taas viereen, niin kuin nyt joka aamu. Meille on tullut ihana rutiini, jossa koppaan sen kainaloon ja se asettuu siihen kehrärä hyristen. Unenlötkeä ihana kissa. Rakastan sitä. Rakastan Winstoniakin, vaikka se onkin outo ja rasittava eikä aina tee pitämistä helpoksi. Nyt sille on viimeiset pari viikkoa hirttänyt pahemman kerran kiinni kiintymys Villeen ja se on koko ajan katse-etäisyyden päässä Villestä hakien jatkuvasti huomiota. Kaikki huomio kelpaa ja jos Ville esimerkiksi pukkaa sen jalallaan kauemmaksi äkäisen kehotuksen saattelemana alkaa Winston kehrätä onnellisena. Eilen kun Ville oli terassilla tupakalla Winston meni terassin yläpuolelle ranskalaiselle parvekkeelle tuijottamaan ja maukumaan sydäntä (ja hermoja) raastavaa serenadia samalla tiukasti tuijottaen. Kun söimme Winston asettui parin metrin päähän makaamaan ja tuijottamaan ja kohta kun katsoimme uudestaan se oli samassa asennossa, samalla lailla tuijottaen, mutta metrin lähempänä. Hulluksi on hän tullut... 

Tänään on ohjelmassa pyykkitupa ja illalla Heurekaan Body World - näyttelyyn. Yritän saada nyt vauvanvaatteetkin pestyä. Kyllä on kuulkaa pikkuisella kaapin täydeltä hepeniä! Minä en taida olla sitten vähääkään sellainen sukupuolineutraalivanhempi, minun vauvastani tulee pinkki ja suloinen.

11 kommenttia:

  1. Creepy kissa Winston.. Hui hui hui. Mä oon kyllä ihan huomannut joskus kaipaavani Winiä noiden pelottavie koirien "yllättäessä". Winston ei kuitenkaan melkein koskaan tee mitään, vaikka paljon uhkailee. Viimeksi lauantai iltana kuitenkin näin kun kaksi koiraa hyökkäsi kadulla ihan normaalisti kävelevän naisen hameen helman kimppuun. Niin en koirien takia uskaltanut mennä 200m matkaa tasaista tietä kaverilta kotiin, vaan kiersin niin, että eka 200m hillitöntä ylämäkeä, 200m tasaista ja 200m hillitöntä alamäkeä. En oikein enää edes haaveile koirasta itselleni, en edes koiranpennusta.

    Kiva, että sun vauvasta tulee söpö. Mutta odotappa vaan ekaa joulua, milloin voi hyvällä omalla tunnolla antaa lahjoja =D.

    Kivalta kuulostaa keskustassa pyöriminen. Minäkin haluan, haluan haluan haluan. Itsekkin muistan, kun välillä perjantaina lähtikin vaan luentojen jälkeen kaupungille kirjaston sijaan. Ah, ihanaa. Ja ps. osta se kahvipannu, jos susta tuntuu, että se edes vähän nostais sun arkielämänlaatua. Koska pianhan päivät on varmaan jonkin aikaa noh, arkisia. Mutta mä en sitten osaa käyttää sitä pannua (hah, ihan niin kuin olisin koskaan tähänkään asti sulle kahvia teillä tai missään muuallakaan keittöänyt =D).

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt erikseen näihin kommentteihin niin osaan paremmin tarttua pointteihin.

      Hyi kamala noita koiria! Pelottaa pelkkä ajatuskin. :( Onko ne yhtään tottunu suhun? Kamalaa... Mä pelkään jo lenkillä jos ihmiset pitää koiriaan pitkässä hihnassa, niin että ne pääsee haistelemaan.

      Ois kiva sellanen "tyylikäs vauva", siis valkoista, kermanväristä, ehkä jotain raikasta sinistä ja punaista... Sellaisia miniatyyrikokoisia näpsäköitä vaatteita. Mutta kun nuo söpöt kuosit on niin söpöjä! :D Sain myös tosi paljon meiän vanhoja vauvavaatteita.

      Mua ei oo aikoihin napannu Helsingin keskusta mutta nyt oli kyllä kiva. Uskon kyllä että tuo laadukkaampi kahvi olis the thing... :) Pitää vähän vielä perehtyä. Toisaalta oon jo nyt ollu ihan happy siitä maitovaahdosta. Juon kahvini nykyän sellasesta korkeesta lasista. :) Ja joo, ei sun jatkossakaan tartte keittää mulle kahvia :D

      Poista
  2. Jotenkin sivuutin ihan kokonaan tuon jatkuva vessahätä-jutun. Siis hui kamala. Musta tuntuu, että mä käyn muutenkin ihan hirveesti vessassa: tuntuu uskomattomalta, että olisi tarve käydä vielä enemmän.
    Raskaus olis varmaan ihan todella shokeraavaa ja hankalaa, jos se ei alkaisi silleen pikkuhiljaa, prosessin lailla. Mutta niin kuin sanoit, loppuajat on käsillä ja kohtahan siellä "tärähtää" =).
    Tsemppiä töihin. Jos et jaksa, niin kerro heti ja liioittele mieluummin kuin vähättele: nyt se on hyvin sallittua.

    Kuullaan!
    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessahätä on kyllä paha! :D Vauva painaa rakkoa niin, ettei saa tikistettyä kuin jonkun lusikallisen kerralla - tietää ettei sieltä enempää tule, mutta hirvee hätä niin pakko rampata vessassa... Aika paha kyllä. :D

      Tavallaan siinä alkuraskaudessa kyll alkaa ne oireet tosi nopeesti, mutta se on hyväkin sen asian hahmottamisen kannalta. Mutta muuten etenee mukavan prosessinomaisesti. Tosiaankin loppuajat on käsillä!!

      Kohta töihin, hohhoi... Kaikki on sanonu, etten varmasti enää jaksa, niin sekin ehkä vähän vaikuttaa motivaatioon. ;)

      Poista
  3. Ai siis mitä, onko sulla ollut koko ajan yhtä paha vessahätä? =O Ihana kamalaa! Mä varmaan ostaisin vaippoja ja pissisin housuuni ja vaihtaisin sit sen vaipan kerran tunnissa tai jotain =). Ja kyllä, olen tosissani.
    Ja en siis mitenkään epäile, että et voisi jaksaa töitä, mutta sitä vaan, että nyt ei kyllä tarvii enää jaksaa.
    Tsemppiä!

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun ei vessahätä oo vaivannu kuin tässä loppuraskaudessa (onneks! :D), mutta tarkoitin kun alussa alkaa pahoinvointi ym. niin äkkiä. Muistan välillä miettineeni, oonko kipeenä ja mikähän mulla on, ja sitten muistin että oon raskaana ;)

      A sanoi mummolle, että käytän vaippoja, ja mummo suhtautui lempeän ymmärtäväisesti ja kun ihan nolona vakuutin että en käytä niin se vaikutti vaan tosi epäuskottavalta, ja mummo taitaa edelleen uskoa että käytän vaippoja... Kiva :D Toissayönä tuli kyllä vessaenkka, kuus kertaa! Ehkä se valmentaa kun vauvan kanssa saa herätä.

      Poista
    2. Ihana mummo!
      Mutta toistan nyt, että mä ainakin käyttäisin vaippoja tai ainakin vähintään kokeilisin niiden käyttöä. Kaikki keinot on sulle nyt sallittu helpottamaan omaa oloa, muista se.

      Jaksoitko olla töissä?

      Ja tosiaan kamalaa, jos tuo vessahätä olis ollut koko ajan. Muistan kyllä, että alussa on aina puklua, mutta eikös se sitten rauhotu ja siitä sitten pikkuhiljaa alkaa jalkojen turpoamiset ym. kuviot. Mullakin on muuten jalat turvonneet tänä kesänä: varmaan kaukoempatiaa sun tilanteelle. Keväällä yhet kengät oli hyvät ja napakat, nyt ne reunat jättää painaumat jalkapöytään ja varpaat ja kantapää hankaa. Great. Ensin pilasin parhaat kenkäni siellä muistopäivässä, kun satoi kaatamalla ja oli pakko käyttää vähät muovipussit kameroiden suojaamiseen ja nyt sitten toiset ei mene jalkaan. Sisaruusempatian keinot.

      K

      Poista
    3. Mummo on kyllä niin lempeä!

      Mistähän vaippoja edes sais ostettua..? Ja en tosiaan niitä harkitse kun toistaiseks oon saanu pidätettyä. :D ehkä se ei pidemmän päälle olis lantionpohjalihaksille hyväksi, jos ei edes yrittäis pidättää.

      Muulla ei siis jalat oo turvonnu vaan pelkästään leventyny. Niistä ei huomais että mikään on vialla, kunnes yrittää laittaa vanhoja kenkiä jalkaan. Mutta kiitos empatiasta!! ;)

      Poista
  4. Hahahahahhahha, se juttu lähti kuin itsestään xD Kun mummo usko xD Vieläkin naurattaa :D
    Zazu

    VastaaPoista

Mitäs mietit?