Väsynyt

Huh, olen puhkipoikki. Viikko äitiyslomaan. Olen itkuinen ja pinna on kireä, tiuskin jopa Nakelle mikä entisestään lisää pahaa mieltäni. Tunnen olevani ahtaalla, ihan kuin en saisi vedettyä henkeä kunnolla. Herään joka helvetin aamu kuudelta. Olen koko ajan läsnä, niin töissä kuin kotona. Olen kiukkuinen ja tunnun itsellenikin vieraalta. Viikko äitiyslomaan.

Viikonlopun teemana oli turistina Helsingissä: lauantaina Naken kummin ja tämän tyttären kanssa Lintsillä, eilen Villen ja Villen tädin kanssa Korkeasaaressa. Ja nyt alkaa mun treffit sohvan kanssa joten moi.

Pari ilkeää havaintoa

Tänään oli vähän erilainen työpäivä, kun pidettiin työryhmäpäivää eräässä hurmaavassa vanhassa kartanossa. Päivä oli kivaa vaihtelua arkiseen aherrukseen, joskin istumatyöhön tottumaton kroppa kolotteli jo parin tunnin jälkeen. Taivaalle kiitos työstä jossa saa käyttää kroppaansa monipuolisesti! Kyllä ei ihmistä ole luotu istumaan. Tuntuu että olen vieläki jotenkin tukossa.

On aina yhtä harvinaista herkkua vaihtaa työkavereiden kanssa ajatuksia niin, että ollaan kerrankin koko porukka yhtaikaa koolla eikä ole työpaikalle tuttua hälinää. Kuitenkin, kun paikalla on luokkahuoneellinen erilaisia ihmisiä niin väistämättä sitä alkaa ihmetellä, kuten:

- Miten se yksi ei sanonut mitään koko yhteisen päivän aikana? Eikö sillä ole mitään mielipidettä mihinkään yhteiseen asiaamme? Millaista olisi olla noin passiivinen ja välinpitämätön? En kyllä kehtaisi katsoa itseäni peiliin jos olisin.

- Miten jotkut, suurin osa, ovat sellaisia laumasieluisia jees jees-kerholaisia? 

- Miten suurista kokonaisuuksista puhuttaessa aina joku tulee ja takertuu lillukanvarsiin, ja miksi jotkut lähteävät siihen mukaan?

- Miksi tyhjät tynnyrit kolisevat eniten?????

Ynnä muita ilkeitä huomioita. 

Ville ihmetteli viime blogikirjoitukseni luettuaan, ovatko oikeasti huoleni Nakkea kohtaan noin suuria - ettei oppisi puhumaan, ettäkö kehitys taantuisi, etteikö koskaan pois vaipoista. Minä ihmettelen, pitääkö hän yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen minua naisena, joka kokee tarvitsevansa terapiaa kuultuaan että omalla lapsella tulee olemaaan joitakin pieniä viiveitä kehityksessä.

Mietin omaa lapsuuttani. Se oli hyvä ja turvallinen, mutta voi jumalauta - en minä todella olisi ylpistynyt jos olisin välillä saanut kehusanoja tai hellyyttä. 

Ei mentykään eilen töideni jälkeen siihen kirsikankukkajuhlaan, kun tuuli niin ikävästi ja taisi vähän sataakin. Mentiin Jumboon ja Ville lupasi viedä meidät naiset ulos syömään, mutta päätettiinkin siitten vain ostaa kaupasta kaikkia herkkuja. Kuten kamppeet fetasalaattia varten, savumakrillia, valkosipulipatonkia, chiligoudaa ja suolakeksejä. Mmmmmmm. Pitääkin mennä koluamaan rääppeitä.

Kuulumismaraton: Anopista äitienpäiväään ja äidin ylpeydestä huolen kautta kotitöihin (ja se mahassa kasvava vauva..!)

Nukuin tänään päikkärit ja olen ollut niistä asti ihan pöhnässä. Elämän suuria kysymyksiä: miksi unien jälkeen nukuttaa enemmän kuin ennen unta? Yksi teoriani on se, että sitten siinä pääsee vähän univelkojen maksun makuun ja kroppa tajuaa miten väsynyt onkaan, mutta nyt ei pitäisi ainakaan pahempia univelkoja olla. Peruskatkonaiset yöt ja perusaikaiset herätykset, mutta aina jokunen hyvä unipätkä per yö. Näillä mennään, ja kohtahan sitä voikin rueta taas nukkumaan. (t. Murmeli)

Viikonloppuna saimme anoppini meille yökylään. En pysty yhtään samaistumaan kaiken maailman miniä-anoppi -vitseihin ja anoppi-kauhutarinoihin, sillä meillä on anoppini kanssa hyvät ja läheiset välit ja varmasti molemminpuolisesti viihdymme toistemme seurassa. Juttua riittää ja esimerkiksi lauantaina kävimme kahdestaan Jumbossa pyörimässä, tai luuhaamassa niin kuin Naken kanssa kotimieheksi jääneelle Villelle reissun perustelimme. Ainoat tilanteet jolloin saan vähän kiristellä hampaitani ovat anopin ikuiset huolehdinnat siitä miten Ville missäkin tilanteessa pärjää. Jumankauta, kun on itse hoitanut koko päivän kotia ja lasta ei hirveästi sympatiaa heru huolelle siitä, osaako aikuinen mies pestä pyykkiä. Tai maistuuko aikuiselle miehelle illaksi suunnittelemamme ruoka - jumankauta part two, jos mua varten käytäisiin kaupassa ja tehtäisiin ruoka söisin onnellisena vaikka höyrytettyjä pikkukiviä ja havunneulasia. Samalla olen kuitenkin jollain tapaa liikuttunut että Villellä on noin suloinen, huolehtiva äiti.

Sunnuntainen äitienpäivä oli kaikin puolin mukavamapi kuin ensin vaikuttikaan. Anopin lähdettyä siivosin tappi otsasta kasvaen ja paapoin samalla kipeää, kiukkuista Nakkea. Heitin lisää vettä kiukkumyllyyni miettimällä, miten en varmasti saa mitäään äitienpäivämuistamisia (vaikka olin jo saanut upean kukkakimpun Villeltä, himoitsemani kukkapinnit anopilta Jumbo-reissullamme, postikortin ystävältäni jaa vielä muutamia tekstiviestejä...) ja on tämäkin elämää, yhtä kotitöiden tekemistä ja toisten palvelemista. Hah hah hah, osaan kyllä olla dramaattinen päänsisäisissä monologeissani... Kotiiin tultuaan Ville sitten ohjasi halauksessa käteni takataskulleen ja sieltä löytyi jalokiviarpa ja suklaata, ja vähän ajan päästä sitä jo istuttiinkin autossa matkalla äitienpäiväsapuskoille. Ruoan jälkeen käytiin vielä ajelemassa ja kun vielä iltapalaksi paistoin vohveleita, niin kyllä kelpasi kiitollisna mielin kääydä unille. 

Huoleni Nakkea kohtaan aaltoilee. On niin helppo olla hänestä onnellinen ja ylpeä: hän osaa niin paljon, hän oppii koko ajan! Tänään esimerkiksii päikkäreiltä herättyämme hän liukui pois parisängystä, toi unien ajaksi riisumani sukkani ja sanoi "sukka", ja meni sitten portille ja sanoi "avaa". Hän on innostunut käsienpesusta ja kurottelee monta kertaa päivässä lavuaariin sanoen "käi". Nostan hänet usein pesulle vaikkei ole tarvettakaan, toisaalta koska haluan vahvistaa hänen ymmärretyksi tulemisen kokemustaan, toisaalta koska naama messingillä ah niin tyytyväisenä käsiään pesevä pikkutaapero on liikuttava. Toisaalta huoli on koko ajan olemassa, mietin milloin kehitys hidastuu, alkaako hän taantua, unohtaako jo opitun. Oppiiko puhumaan, oppiiko pois vaipoista, unohtaako kävelytaidon. Saan itseni kiinni tarkkailemasta häntä, kaatuileeko hän enemmän kuin muut lapset, ymmärtääkö hän mitä sanon, pitäisikö hänen ymmärtää enemmän. Hidastuuko kasvu koko ajan - voi hyvä luoja, millainen pikkukirppu hänestä tulee? Onko mahassa kasvavalla vauvalla edessään samat asiat?

Maanantaina olimme porukalla Naken puheterapiassa nyt jo tutuksi käyneessä Lastenlinnassa. Terapeutti arvioi Naken suun motoriikkaa ja oli sitä mieltä, että jonkin verran viivettä suun motorisissa taidoissa on. Samoin suu on kuulemma herkkä ja että olemme tehneet juuri oikein, kun olemme antaneet Naken syödä pääosin sormiruokaa ja asettaneet etusijalle ruokailujen leppoisuuden ja mutkattomuuden, ei esimerkiksi sen paljonko Nakke syö tai miten hän syö. Ihana oli kuulla tuo! Puolen vuoden päästä on seuraava käynti. Nakke oli taas hurjan reipas, syödä mussutti lounaansa terapeutin katsoessa ja bongasi sitten lelukorin pöyydän alta ja viipotti tutkimaan sitä. Yritän muistuttaa itselleni, että vaikka itseäni vituttaa ja huolettaa (tasainen coctail molempia tunteita!) jatkuvat tutkimukset, niin Nakelle ne ovat hänen aivan tavallista elämää eikä hän suhtaudu niihin muutoin kuin hyväntuulisella uteliaisuudella. Tai vähemmän hyväntuulisella esim. verikokeisiin mutta kukapa ei (t. henkilö joka tulevassa synnytyksessä jännittää eniten sitä, joudutaanko käteen laittamaan kanyyli tippaa varten).

Eiilisaamuna herättiin kaikki taas varhain ja kuten Ville totesi, pitkästä aikaa edessä oli yhteistä aikaa ilman että on mitään lääkärikäyntejä. Nakke oli edelleen nuhakuumeessa mutta mietittiin ettei autossa istuminen hallaa tee, ja käytiin porukalla kirjastossa ja sellaisessa ruokailun apuvälineitä myyvässsä paikassa, josta Ville osti Nakelle puheterapeutin suositteleman mukin. Sitten Nakke nukahti ja päästiin Villen kanssa viettämään suorastaan parisuhdeaikaa ajelemalla kauniissa maalaismaisemissa ja juttelemalla niitä näitä. 

Tänään on ollut minun vuoroni olla Naken kanssa kotona Villen mentyä liepuskaistaan tienaamaan. On siivottu ja leivottu hyviä kaura-ruis-juusto-sämpylöitä, tehty ruokaa ja pyykätty. Halittu ja katsottu piirrettyjä, rakennettu tornia ja hoidettu koiria ja nukkeja. Luettu miljoona kirjaa. Villen tultua hain postista Nakelle reippauslahjaksi tilaamani kolme kirjaa ja ah!, lastenkirjat ovat ihania! Onneksi Nakke tykkää myös ja jaksaa jo paremmin keskittyä - tässä jossain välissä oli vaihe jolloin yhden kirjan lukemiseen käytettävä aika sai olla noin kolme sekuntia. Huomenna sitten minä vuorostani töihin ja jos ei sada ja Naken kuume pysyy poissa niin mennään Roihuvuoreen Hanamani-juhlaan! Ja huomisen jälkeenpä mulla on enää, noin niin kuin about, 33,5 tuntia töitä ja sit ei kun vetämään lonkkaa mahan viereen ainakin seuraavaksi vuuodeksi! Eilen tuli ensimmäinen kipeä supistus joka jo vähän muistutti mitäs herkkua siinä synnytyksessä sitten onkaan edessä kun kohdunuu aukeaa kuin sahattaisiin tulikuumalla sahalla kahtia... Huomenna on raskausviikko 33+0 ja mulla on parikiloinen vauva mahassani.

Uni-eeg:ssä maailman reippaimman tytön kanssa

Oltiin tänään Nakke-tytön kanssa uni-eeg:ssä. Laitoin kellon soimaan vähän tavallista aiemmin ja jo yhdeksän maissa aamulla lähdettiin bussilla Lastenlinnan suuntaan. Ajattelin, että parempi mennä bussilla, koska ennen eeg:tä ei saa nukahtaa enkä tiedä miten pitäisin neiti autossa nukkujan hereillä yli puolen tunnin matkan ajan. Bussissa Nakke oli koko ajan enemmän tai vähemmän kärttyinen ja viimeiset kilometrit menivät komeissa raivareissa. Näön vuoksi höpöttelin ja rauhoittelin vaikka olisi tehnyt melkein mieli itsekin itkeä, ja toisaalta tiesin että N rauhoittuu heti kun päästään liikkeelle ja saadaan vilvoittavaa raitista ilmaa hikisen bussimatkan jälkeen.

Bussipysäkiltä Lastenlinnaan oli reilu kilometri ja mua supisteli koko matkan. Samalla jouduin ylläpitämään typerää ja pirtsakkaa puhetta siitä miten "Oi katoppa Nakke! Oliko tuolla koira! Oi kato! Onko tuolla koira! Koira, koira, koira!", koska N oli jo hyvää vauhtia nukahtamassa. Todellisuudessa kiinnostukseni koiriin oli sillä hetkellä jos mahdollista vieläkin enemmän pakkasella kuin yleensä ja kirosin alimpaan helvettiin koko reissun.

Loppumatkasta N oli jo niin uninen että piti ottaa hänet kävelemään, ja reippaasti jaksoikin taapertaa monta sataa metriä äitin kädestä kiinni pitäen. Lastenlinnassa syötiin kahvilassa omia eväitä; tosin Nakke bongasi heti alkuun ostamani pullan ja niinpä siitä muodostuikin hänen ravintorikkaan lounaansa pääasiallinen anti. Kiva siivooja alkoi viihdyttää Nakkea ja kahvilanpitäjäkin osoitti huomiotaan, ja minulla kiukku laski ja oli jo ihan hyvä mieli. Tunnin verran N ehti vielä leikkihuoneessa touhuta ennen kuin hoitaja tuli hakemaan tutkimushuoneeseen.

Tutkimus meni paremmin kuin olin osannut odottakaan! Nakke tirautti maailmankaikkeuden pikkuruisimman itkun, sai maitoa tuttipullosta ja levollisesti nukahti myssy päässä kainalooni. Mua alkoi taas itkettää siinä pienen tyttöni vieressä - hän on niin reipas! On aina kaksijakoinen olo noissa kaiken maailman tutkimuksissa: kiitollisuus ja ihastus siitä miten Nakke joka kerta yllättää reippaudellaan, mielipaha ja kiukku siitä että ei tällaisen pitäisi lapsiperhearkeen kuulua. Mietin myös kohta tulevaa äitienpäivää, omalla kohdallani toista jo, vasta, ja miten vuosi sitten olin ihanan luottavainen koko tulevaisuuden suhteen, miten erilailla kaikki oli kuin nyt.

Luulin että Nakke olisi saanut nukkua koko päiväunensa tutkimuksen ajan, mutta toki aika kallista untahan se olisi ollut ja niinpä vain hän pienoinen herätettiin ja välkytettiin inhottavan kirkkaita valoja aivan silmien edessä. Taas taikasana koira pelasti ja Nakke piristyi aivan silmissä kun aloin taas päättömän hölinäni koijista, ja kun hoitaja vielä toi hyllystä koirapehmon ihasteltavaksi. Huomenna tulee anoppi meille yökylään kahden koiran kanssa ja sitten luulen että mun KOIA-kiintiö on hetkeksi täynnä...


P.S. Oli ihanaa käydä shoppailemassa toissapäivänä! Vaikka nyt saakin koko loppukuun laskea pennosiaan niin anyway hei, aina ne rahat joka tapauksessa hupenee. Tuntuu että noiden pinnallisten ostosteni myötä sain vähän naiseuttani takaisin, se onkin ollut kovasti kateissa oikeastaan koko raskauden... Money well spent, siis. Ostin mm. korvikset, kaksi erilaista helmi-/ timanttikoristeista hiuspantaa, ripsarin ja minttujäätelön värisen kynsilakan. Olen nainen, ah!



Labroista läskiryhmään ja shoppailun kautta kotisohvalle

Action-päivä! Aamulla Nakke oli tikkana ylhäällä 6.30 ja niin ei auttanut kuin Villen ja minunkin vääntäytyä ylös. Jouduttiin koko porukka jättämään kotipesä ilman aamupalaa ja, nyyh, aamukahvia, kun Nakella oli paastoverikokeet. Reilu puoli tuntia piti odotella mutta onneksi Nakke oli taas aivan uskomattoman reipas. Olen aivan liikuttunut miten superupeasti hän on kaikki kevään aikana olleet kymmenet lääkärikäynnit ja labrat vetänyt! Mun reipas tyttö.


Labran jälkeen syötiin kanttiinista kuivaa sämpylää ja saatiin vihdoin kahvia, ja odoteltiin samalla että Nakke saa pissattua. Oli toinen yritys virtsanäytteen otossa; viime viikkoinen kaatui erääseen ruskeaan ja haisevaan tapaukseen kesken näytteenoton... Nyt onneksi onnisti. Labrakeikan jälkeen käytiin vielä ruokakaupassa ja sitten kotiin paikkaamaan aamulta jäänyttä kahvivajetta.


Aikaisen lounaan jälkeen Ville lähti töihin ja vei samalla Nakke-tytön päiväkotiin. Minä siivosin koko kodin niin että hiki roiskui ja soitin sitten ihanan puolentoista tunnin maratonpuhelun ystävälleni. Meillä on meneillään tavallaan täysin vastakkaiset elämäntilanteet, mutta samaa niissä on niiden hallitsevuus kaikille muillekin elämän osa-aluille sekä riipivä, riipivä epävarmuus, ja tuntui helpolta ja helpottavalta puhua. Ja myös oman tilanteeni myötä uudella korvalla kuunnella.


Tilanteella tarkoitan tietysti Naken terveyteen liittyviä asioita. Yritän saada ajan neuvolapsykologilta - tuntuu että voisi olla hyvä päästä puhumaan ja purkamaan ilman ystävyyssuhteisiin kuuluvaa vastavuoroisuuden ajatusta. Minä en nyt pysty olla kovinkaan vastavuoroinen, päinvastoin pahoin pelkään että olen itsekeskeinen ja ystäväni laiminlyövä.


Puhelun jälkeen sain melkein juosta bussipysäkille - puoli tuntia läskiryhmän alkuun! Läskiryhmä on siis keksimäni motivaatiota ihanasti nostattava nimitys raskausdiabetes-ryhmälle, johon jouduin/ pääsin kohonneiden verensokereiden takia. Kohtalaisen nöyryyttävänä koin luennon terveellisistä ruokailutavoista ("Aijaa! Jos olisin tiennyt en tietenkään olisi syönyt karkkia ja pullaa"), mutta nopeasti se luento meni (etenkin kun myöhästyin alusta, eh) ja hyvä tietysti että saa taas verorahoilleen vastinetta tällaisen palvelun myötä.


Luennon jälkeen pyörin pari tuntia kaupoilla ennen kun oli aika lähteä hakemaan Nakke päiväkodista. Voi että tykkään tuosta päikystä ja työntekijöistä siellä! Jäin taas varmaan vartiksi höpöttelemään ennen kuin sain repäistyä itseni ja Naken kotimatkalle. Kotona oltiin vasta kuuden jälkeen ja täällä perusiltahulinat - leikit ja halit, laulut ja sadut, ja aa aa unille. Ja nyt Huutokauppakeisarin maailmaan ja sitten itekin aa aa, niin jaksaa huomenna 5.15 ylös. Ylihuomenna sitten Naken kanssa Eeg:hen, siitäpä varmasti riemuretki muodostuu.

Pudotuksessa

En ole osannut kirjoittaa blogiin mitään, vaikka samalla tarve kertoa ja jäsentää tätä kaikkea on valtava. Naken terveyteen liittyvät asiat ovat jatkuvasti mielessä ja häntä tutkitaan tiuhaan, mutten ole varma miten avoimesti haluan diagnoosiepäilyistä kertoa. Mitään tabuja ne eivät ole ja puhun enemmän kuin mielelläni ystävien ja tietysti Villen kanssa, mutta esimerkiksi maanantaina saapui postissa kamala epikriisi jossa lääkäri epäilee Nakella sellaista tautia/ vammaa, jonka omaavia lapsia syntyy suunnilleen yksi viidessä vuodessa. Niin en tiedä miten haluan nämä anonymiteetti- yms. asiat pitää. Aivan kauhea tauti kyllä tuo nimenomainen, vaikka nyt kolmen eri lääkärin toimesta todettu todella pätodennäköiseksi meidän Nakellemme ja tutkimuksetkin jatketaan lähinnä poissulkevassa mielessä.


Arki pyörii koko ajan eteenpäin, töitä, päiväkotia,aikatauluja, lääkärissäkäyntejä, ruoanlaittoa, pikaruokaa, puistoilua, univelkaa, halauksia, whatsapp-viestejä, uusia kirjastonkirjoja, siivoamista, perhepetiä, hammaslääkäri, ikkunanpesu, pyykkipäivä, mahassa kasvava vauva. Koko tämä paletti, meidän arkinen elämämme, joka luojalle kiitos rullaa menemään yhtä rönsyävänä ja täytenä kuin aina.


Ja sitten itken keskellä yötä tyynyn märäksi, purskahdan yhtäkkiä itkemään autolla ajaessani. Peittelen Naken nukkumaan tutuin sanoin, nuku hyvin rakas, äiti ja isi rakastaa sua niin paljon, sä oot äitin ja isin aarre. Ja sitten melkein juoksen pois etten huku itkuuni siinä pinnasängyn vieressä. Meidän aarteessa on jotain vikaa. Välillä ajattelen että pahinta on epätietoisuus, välillä että pahinta on kehityksessä esiintulevat viiveet, haasteet, ongelmat. Katson Nakkea joka kirkkaasti ja luottavaisesti katsoo takaisin, hän on niin reipas ja kiltti tyttö, hän on niin kaunis. Itken nytkin tikahtumaisillani kun mietin oppiiko hän puhumaan, oppiiko lukemaan, saako hän ystäviä, miten erilainen hänestä tulee.


Välillä tuntuu kuin putoaisin syvään pimeään kuiluun, en saa otetta. Välillä haparoin hetkeksi tukea hyvistä sanoista, toimintaterapia, ehdoton hyväksyntä ja rakkaus, nyt ikäisensä tasolla, varhainen puuttuminen, eihän kenenkään kohdalla tulevasta tiedä. Sanat ovat vain sanoja - putoan, putoan, putoan. Mietin mikä se pohja on...


Nakke saa niin paljon kehuja, hän on niin ihana. Hän on parasta mitä elämässämme on, mutta hyvä luoja - siloita meidän perheen tietä, anna niitä vastauksia joita kipeästi kaipaan, anna kaiken mennä hyvin, siunaa meidän rakas pieni tyttömme. Hän on niin hyvä, yksinkertaisesti hyvä.

kesähaaveita

Nukahdin illalla blogipostauksen jälkeen sohvalle ja nukuin kolme tuntia. Ville tuli töistä, varmaan puhuimme jotain (varmaan tosi fiksuja). Siirryin sänkyyn (en varsinaisesti muista tapahtumaa, mutta veikkaan ettei Ville luolamiehen ottein raahannut valtavaa vaimoaan toisen kerroksen makuuhuoneeseen). Nukuin sikeästi aamuun ja Naken aloittaessa jutustelunsa kello kuusi olin ihan vilpittömän hämmästynyt että kello on niin vähän.


Tämä aurinko on ihan hemmetin mahtavaa! Äsken huomasin ajattelevani innoissani tulevaa kesää ja minun ja tyttöjen retkiä puistoihin ja jätskikioskille. Tuntuu hyvältä tuntea toiveikkuutta, kun viime ajat ovat menneet enemmänkin alavireisellä päivä kerrallaan -meiningillä. Tiistaisella neuvolakäynnillä sain masennustestistä vähän kohonneet pisteet ja terkkari ehti jo kysyä mikä mättää, kun ilokseen tajusikin ettei masennuspisteiden raja ylity eikä tarvitsekaan kysellä ikäviä ja, herra paratkoon, kuunnella ilman omien vinkkivitosten tuputtamista.


Aurinkoinen aamu saa muistelemaan viime kesää: Nuorin siskoni asui meillä ja oli niiiiiin korvaamattoman suureksi avuksi hoitaessaan Naken Villen ja minun ollessa töissä. Oli ihanaa päästä pois vauvavuoden koti-marinadista, olla aktiivinen ja elossa, järjestää asioita töissä ja viilettää matkat polkupyörällä. Vapaa-ajalla oltiin tosi paljon ulkona, grillattiin ja käveltiin lähialueilla, tehtiin retkiä Suomenlinnaan ja lähialueille. Mentiin siskoni kanssa pussikaljapiknikille Tokoinrantaan ja kahden tunnin istumisen jälkeen tulimme kuin huomaamatta humalaan, ja seisomaan noustessani remahdin niin kovaan nauruun että meinasi tulla pissat housuun.


Tulevalle kesälle ei ole tiedossa pussikaljapiknikkejä ja illuusioita vapaudesta, mutta kyllä siitä vaan hyvä kesä tulee! Olemme paljon ulkona, Nakke viipottaa omiaan ja minä imetän vauvaa puun alla varjossa. Syömme eväitä ja olemme ilman aikatauluja, ja minun mieleni on kepeä, seesteinen, niin mahdottoman onnellinen kahdesta pienestä tytöstäni, joille minä olen maailma.