Rakastan kotiamme, olen sanonut sen varmasti usein. Sunnuntaina suursiivouksen jälkeen kotirakkaus hyökyi ja läikkyi taas sielussani ja mietin, miksi ihmeessä haluaisin muuttaa, miksi haluaisin isomman asunnon, siksikö että mahtuisi enemmän tavaraa? Mahdumme tänne kahdelleen hyvin, kissatkin mahtuvat, ja meillä on kaikkea tavaraa mitä vain tarvitsee, ja enemmänkin. Okei, ehkä silti haluaisin asua kolmiossa, haluaisin että olisi yksi huone vain kirjoille ja takalle, mutta eiväthän nuo nyt välttämättömiä ole.
Minulle on tärkeää, että siellä missä asun on kirjoja, lämpimiä värejä, tauluja ja sellainen pehmoinen tunnelma. En tykkää yhtään sellaisesta minimalistisesta, modernista sisustuksesta. En kyllä tykkää aivan rönsyilevästä ja runsaastakaan (vaikka meillä vähän sellaista onkin), tai sitten pitää ainakin olla siistiä. En tykkää sotkusta - voin elää siinä päivän, pari, mutta sitten kyllä pitää siivota. Enkä tykkää yhtään sellaisesta kamalan harkitusta sisustuksesta, jossa jokaisella (muutamalla) tavaralla on tarkkaan harkittu paikkansa ja on jotenkin liian kliiniä. Tykkään siitä, että koti elää ja muuttuu aikojen ja ihmisten mukana.
Sunnuntaina tein yhdelle tyhjälle seinälle korteista tauluja, niin kuin kerroinkin. Tällainen siitä tuli:
"Nykyajan tyttö ja hallittu hysteria" :-)
"Vain kaunis sydän tai mieli voi tuottaa jotain todella kaunista. Paul Brunton."
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?