maanantai 15. elokuuta 2011

Syksyn tuoksu

Ihanaa olla siistissä kodissa, ja ihanaa että lomaa on jäljellä vielä kokonainen viikko. Kävin eilen kaupungilla ja palasin mahtiostosten kanssa: taulukehyksiä, koukkuja, liimaa, valokuva-albumi ja pitkään himoitsemani kirja, Imbi Pajun ja Sofi Oksasen Kaiken takana oli pelko. On muuten tiukkaa tekstiä! Pitää lukea hitaasti, että edes ymmärrän. Ihailen taas Sofi Oksasta piirun verran enemmän (jos mahdollista): siinä vasta älykäs, kunnianhimoinen, ahkera, työteliäs, rohkea, upea nainen. Oma olemiseni on sulkumerkkeihin laitettavaa puuhastelua hänen rinnallaan, mutta onneksi meitä ei tarvitse verrata.

Pidin eilen mahtipontisen sisustus- ja siivouspäivän. Laitoin kehyksiin kortteja, jotka ostin jo vuosi sitten eräästä söpöstä sisustuskaupasta läheltämme. Sommittelin kehykset epäsymmetrisesti sohvan yläpuolelle ja kokonaisuudesta tuli mielestäni hieno. Voin ehkä näyttää joskus kuvan, kunhan kamerani usb-johto matkaa luokseni (unohdin sen vanhemmilleni). Sitten järjestelin "asiapaperilaatikkoni", se oli tupaten täynnä kaikkea sälää. Vuosi sitten tein saman siivouksen ja paperia oli niin paljon että roskiin heitettäväksi kertyi iso jätesäkillinen, ja tuo pumaska sitten kutistui laatikolliseen, ja nyt sain kaiken mahtumaan sellaiseen muovitaskukansioon. Riemuvoitto! Nyt on laskut, vakuutukset, lääkäritodistukset, kirjeet ja kaikki muut tärkeät paperit niin nätisti että. Oli voimaannuttavaa* käydä vanhoja papereita läpi ja toimia ihmissilppurina. Löysin kaikkia korttejakin valmistujaisten ja muun tiimoilta, miten nätisti elämäni ihmiset ovatkaan minulle kirjoittaneet.

Illalla tein kanasalaattia, josta tuli ihan sairaan hyvää. Laitoin siihen rucolaa, jääsalaattia, helmitomaatteja (niin viehko nimi), kurkkua, paprikaa, punasipulia, auringonkukan siemeniä, emmental-juustoa muhkeina paloina, fetaa ja vähän mustapippuria. Ja tietysti sitä kanaa. Pupelsin ihan onnessani koko setin illan mittaan ja ryystin kyytipojaksi kultalonkeroa. Ihanaa tissutella lomalla. :-D Katsoin myös Taru Sormusten Herrasta, Kaksi tornia, upea elokuva. Ensi sunnuntaina pitää katsoa viimeisin TSH, se on suosikkini. Siinä on toivoa, toveruutta ja lujaa uskoa itseen ja siihen mitä tekee, siihen että perääntyä ei saa ja lopulta hyvä voittaa.

Huomenna serkkua ja tätiä moikkaamaan Hämeenlinnaan! Jee! Ja nyt kaupungille, pitää yrittää saada puhelin huoltoon, toivottavasti onnistuu, kun en löytänyt takuutodistusta. Ja samalla ostan erään kauneudenhoidollisen kapineen nimeltä ripsivärin ja vähän tuliaisia Hämeenlinnaan, ja ehkä vielä jotain hyvää sapuskaa. Kirjastossakin aion käydä, haluan lainata Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun, jota jostain syystä en ole saanut luettua, vaikka rakastan Honkasalon tapaa kirjoittaa, sitä arjen kauniiksi ja kiinnostavaksi kuvailua, ja olen lukenut kaikki muut. Jotain runojakin haluan, on ihanaa kun tulee syksy ja oma koti on niin kaunis ja lempeä ja lämmin. Syksyyn kuuluvat runot, kynttilät ja litroittain teetä. Ja punkkua.

Näin muuten todella voimaannuttavaa (!) unta. Siinä minun piti haastatella jotain aasialaista naista, ja haastattelu toteutui englanniksi ja kesti 20 minuuttia ja vaikka meinasin välillä takellella vaikeiden sanojen kohdalla pääsin takeltelun yli, muistin sellaisia sanoja kuin "yhteiskunta" ja tulevaisuus" ja sellainen mukava itsehyväksyntä valui minuun kysymys kysymykseltä. Ville sanoi, että yksi tulkinta unista on, että ne valmistavat tuleviin tilanteisiin, joten antaa tulla, aasialainen nainen, minä olen valmis.


* Oli myös paljon koulupapereita ja tuo voimaannuttava jäi niistä käteen (ennen roskiin lentoa). Taidankin rueta enemmän viljelemään Diakin voimaannuttavaa kieltä! :-D

4 kommenttia:

  1. "... joten antaa tulla, aasialainen nainen, minä olen valmis."
    Loistava uni!

    Huomiseen!

    VastaaPoista
  2. Huomiseen, sisar (?) (hento valkoinen:D)

    Oli kyllä ihana tsemppiuni! :)

    VastaaPoista
  3. Myös minusta on ihana kun syksy tulee. Siitä saa silloin niin paljon virtaa omaan elämiseen ja on ihana tehdä kaikkia kotijuttuja.
    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Syksy on jotenkin sellaista aikaa, että saa hyvällä omatunnolla jumittaa kotona ja tosiaan tehdä niitä kotijuttuja :) Kesällä tulee touhuttua kaikkea enemmän, syksy on rauhoittumisen aikaa. Hyvää ruokaa, oma koti, kirjat, tv ja torkkupeitto - ja kynttilät :)

    VastaaPoista

Mitäs mietit?