keskiviikko 24. elokuuta 2011

Ystävät

Sain perjantaina ystäväni Tampereelta yökylään. Oli ihanaa. Rakastan tämän ystävän seuraa - hän saa minut tuntemaan itseni hauskaksi ja kiinnostavaksi ja kaikin puoli kelpo tyypiksi. Toivottavasti minun seurani herättää hänessä edes kaiun noista tunteistani.

Mentiin heti aamusta Valtterin kirpputorille, joka oli taas täynnä myyjiä ja tavaraa, ja tehtiin kivoja löytöjä. Sitten mentiin syömään sellaiseen syö niin paljon kuin jaksat - sushipaikkaan. En ole ihan varma onko sushi minun juttuni. Jotain herkullista ja jännää siinä oli, mutta myös jotain vähän ällöä... Se haju varmaan, uusi koostumus suussa, tiedä hänestä nyt sitten. Eli enmitenkään hurahtanut, mutta voisin kyllä maistaa toistekin. 

Mahat täynnä suunnattiin Ateneumiin. Olin nähnyt nuo siellä nyt olevat näyttelyt kerran aiemminkin (lue rivien välistä: kyllä sitä ollaan aktiivisia museon ystäviä, köh höh), Lappi-näyttelyn ja sitten sellaisten heppujen kuin Ahon ja Soldanin Helsinki-näyttelyn,josta tykkäsin erityisesti. Siihen kuului mustavalkokuvia 30-luvun (?) Helsingistä ja sen ajan ihmisistä ja se oli kuin kurkistus vieraiden ihmisten perhealbumiin. Tykkäsin siitäkin, ettei kuvilla ollut nimeä eikä vuosilukua, vahvisti sitä perhealbumi-fiilistä.

Tänään kävin työkaverini, ystäväni, kanssa ensin salilla ja sitten romuttamassa treenaustulokset syömässä. Oli kivaa treenata kesän tauon jälkeen ja Virgin Oil oli paikkana kiva ja kotoisa, ruoka herkullista, ja parasta olivat viinilasin ääressä käydyt keskustelut. Olen niin onnellinen, että vaikka olenkin tällainen niin silti elämässäni on ihmisiä, jotka pitävät minusta - juuri tällaisena.

Loppuillan aion viettää naistenlehtien parissa näin rennonraukeissa tunnelmissa:


2 kommenttia:

  1. "kiva, että sä kerkeet sun ystäviä näkemään." Oikeesti kiva. =)
    Ja motivoiduin tuosta saleilustasi niin, että aloin katsella yliopistoliikunnan tunteja. Harmikseen kaikki sopivaan aikaan olevat tuntuu olevan Viikissä ja sopivalla sijainnilla olevat tunnit taas keskellä päivää. Pöh.

    Kebe

    VastaaPoista
  2. On se kyllä kiva :) Ja toivottavasti mekin nähtäis nyt joskus tässä! Nähtiinhän me kyllä toissapäivänä :D Silti harmittaa, kun nää meiän näkemiset on näin pääsääntösesti aika harvassa...

    No ehkä löyät jonkun toisen kivan liikuntaharrastuksen! Mä tykkäisin jostain tanssi-liikunnasta, jos ois yhtään parempi rytmitaju.

    VastaaPoista

Mitäs mietit?