Luin eilen loppuun Jo Nesbon Lumiukon. Oli niin jännä, että piti lopussa kurkkia vähän eteenpäin. Sitten kun näin saatoin lukea vähän rauhallisemmin.
Kotona pitäisi siivota, tuntuu inhottavan sotkuiselta, vaikka jonkun (Villen) mielestä täällä onkin varmaan suht siistiä.
Eilen päätin, että koska olen ollut koko viikon niin reipas saan tänään nukkua niin myöhään kuin halua. No se ei onnistunut, koska piti nousta 11:15 että ehdin yhteen töihin, mutta oli kuitenkin iiiihaaanaaa nukkua myöhään. Nukunhan tosin useinkin (paitsi tällä viikolla), mutta noin kun annoin itselleni oikein luvan ei ollut sitä perussyyllisyyttä mikä yleensä.
Mietin yksi aamupäivä kuntosalilla vieraiden naisten jutustelua kuunnellessani, että yksinäisen ihmisen tunnistaa tästä: he kertovat mieluummin kuin kuuntelevat, sitä toisen juttua ei oikein edes malttaisi odottaa loppuun kun pitää jo kertoa oma (huvittavaa on, jos kaksi tuollaista henkilöä keskustelee). Myös se, että nämä ihmiset käyvät herkästi tuntemattomien kanssa juttusille, on hyvä tuntomerkki. Luulen.
Kuntosalista puheenollen, palautumiseni on ollut moninkertaista aiempaan verrattuna, kun olen vetänyt proteiinipatukan treenin jälkeen. Ei kolota lihaksia seuraavana päivänä, ei.
Huomenna on aamuvuoro, yäk.
Puhuttiin tänään työkaverin kanssa, miten aika menee nopeasti. Työkaveri sanoi, välillä sitä tuntee olevansa kuin joku kyydissä roikkuja omassa elämässään. Sanoin totta ja kauhistuin, koska siltä se usein tuntuu, aika lipuu ja kuohuu, päivät, viikot ja vuodet, ja minä vellon siinä ajan virrassa, silmissä vain vilisee. Siksi halusin kirjoittaa tämän postauksen, vaikka oikeastaan pitäisi jo mennä nukkumaan: kyllä asioita tapahtuu, ja ajatuksia, siinä ajan kiidossa.
Olen ollut vähän (syys?)väsynyt ja vähän stressaantunut, kun työvuorolistat ovat taas seuraavaksi kuukaudeksi sillä tavalla hankalia, etten taida voida niissä ihmeemmin ystäviä tavata. Tyhmää kyllä, en mieti sitä niinkään itseni kannalta vaan ystävieni, sitä miten he minut ajattelevat kun en ikinä ole tavattavissa ja jokaisn illanistumisen järjestäminen on hirveä show. Vaikka... Kyllähän he ymmärtävät. Ja eihän nyt ystävien näkeminen pitäisi mikään suoritus olla.
No mun tapaamisen kanssa ei ainakaan tartte stressata :) Tiesinhän, että koska olen sattuneesta syystä hieman myöhässä liikkeellä, niin tod. näk. vapaamme ei satu yksiin. Mutta tottakai tästä epäilystä huolimatta kysäisin! :) Nähdään toivottavasti vielä tässä syksyllä, mutta jos ei, niin sitten talvella :D <3
VastaaPoistaNiin, ja tuo kommentti oli siis minulta!
VastaaPoista-Miia
Mietinkin hetken, että kuka kumma anonyymi mulle kirjoitti :D
VastaaPoistaJoo, en stressannu meidän treffeistä (vaikka harmittaakin kun ei onnistu, viime syyslomasi oli niin kiva, Tallinnat ja kaikki!), koska ajattelin että tiesit että meillä on jo vuorot valmiina. Mulla on joitain kavereita, joita en oo nähny melkein puoleen vuoteen, ja se tuntuu jo aika säälittävältä. Toivottavasti nähdään ennen joulua! Me suunnitellaan Villen kanssa auton ostoa ja haaveissani karautan sitten kotikonnuille aiempaa näppärämmin ja useammin... :D Voi hyvin mussukka ja terkkuja pikku-T:lle!!