keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Pilkin sohvalla

Äsken uutisissa sanottiin, että nuorten luottamus toisiaan kohtaan on vähentynyt ja että vähiten luottamusta osoitetaan niille nuorille, joiden vanhemmat ovat pienituloisia tai muuten "heikommin toimeentulevia":  Luottamus on reportterin mukaan tärkein menestyksen mahdollistaja ja siksi tuo uusi kasvava epäluottamus on huolestuttavaa. 

En nyt jaksakaan naputtaa tuosta enempää. Luottamuksesta ja muusta, sen merkityksestä minulle. Eilen olisi pitänyt olla vapaapäivä mutta meninkin yövuoroon, ja sain sitten tämän iltavuoron pois. Olen pilkkinyt sohvalla viltin alla ja katsonut Täydellisiä naisia. Kirppu-kissa oli monta tuntia peiton alla polvieni mutkassa lämmittämässä, lämmittelemässä.

Huomenna olisi pitänyt olla aamuvuoro mutta onkin koulutus. On kahdeksan päivän työviikko mutta ei se mitään, kun on tuollaista erilaista. Ei sitä peruskauraa kahdeksan tuntia kahdeksan päivää.

Rrrrrrrrrrrakastan viikon ikäisiä geelikynsiäni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?