Yövuoroa vielä pari tuntia edessä. Nukuin eilen edellisen yön jäljiltä ihanaa sikeää unta ruhtinaallisesti kuuteen asti illalla, joten hyvin on mennyt tämä yö. Nopeasti. Olen perushommien lisäksi tehnyt vinon pinon kortteja lähestyviin työpikkujouluihin, katsonut kolme jaksoa Täydellisiä naisia ja jutellut mukavia naapurissa valvovan yökön kanssa. Nyt on kaksi yötä vielä edessä ja sitten pitkästä aikaa vapaa viikonloppu (kirjoitin ensin "vakaa", mikä lie Freudilainen...). Menen ystäväni luokse Vaasaan.
Seuraavakin viikonloppu on vapaa, silloin menen siskoni luokse Turkuun. Tyylilleni ominaisesti olisin ensin halunnut olla vain kotona, niin kuin aina haluaisin, mutta onneksi tulin järkiini ja tajusin, että loppujen lopuksi eniten rentouttaa hyvä aika ja vaihtelu, ei napottaminen yksin tyhjässä kodissa omien iänikuisten ajatusten kanssa. Hyvistä hetkistä ja kauniista muistoista saa sata kertaa enemmän jaksamista kuin siitä rutiineissa lillumisesta, johon kuitenkin aina automaattisesti tunnen houkutusta. Kunnon naurut tekisivät nyt tälle huolehtijalle hyvää ja luulen, että sitä naurun remakkaa on tiedossa sekä Vaasassa että Turuus.
Olen miettinyt - taas: tyylilleni ominaisesti - paljon itseäni ja elämääni. Välillä tuntuu, että mietin liikaa kaikkea, mutta miten sitä osaisi olla muuta kuin on? Miten sitä voisi... Ajattelen välillä, että olisi mahtavaa olla sellainen suoraviivainen tyyppi joka mennä porskuttaa eikä turhia vatvo, tiedätte varmaan, sellainen jolla on välitön nauru ja sopivan huoleton, kepeä asenne. Tuntuu että minä en ole koskaan huoleton, olen aina askeleen edellä itseäni ja tilanteita, ennakoin, suunnittelen, mietin, analysoin.
Toisaalta osaan kuitenkin antaa mennä, tehdä rohkeita päätöksiä. Osaan ottaa asioita vastaan ja käsitellä ne ja uskallan olla rehellinen itselleni. Olen ihan hyvä, ja olen tällainen. Luulen että olen nyt jossain prosessissa oppimassa jotain armosta ja hyväksynnästä. Siitä että minä ihan oikeasti olen ihan hyvä, tällaisena. Huomaan itsessäni muutoksen, en enää niin usein pehmennä sanojani naurahduksilla enkä enää niin usein jätä omaa mielipidettäni sanomatta. Huomaan yhä useammin hengittäväni vapaammin sosiaalisissa tilanteissa, vaikken olisi yrittänyt tehdä vaikutusta tai sanoa niitä asioita joita tiedän että vastapuoli haluaa kuulla joilla hänet saa puolelleen, teidättehän sen sosiaalisen pelin?, minä tiedän kamalan hyvin kun olen aina jotenkin ulkopuolelta sitä tarkkaillut. Mä en halua leikkiä sitä enää.
(Kuva)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?