Tosiaan elämä on tavallaan hyvä, kaunis ja helppo

Tänään ei ole ollut elämäni onnellisin päivä, kuten Ville kysyi, mutta aika kiva päivä kuitenkin. 

Töissä oltiin pitkästä pitkästä aikaa samassa vuorossa ystäväni kanssa. Sulkeuduttiin salavihkaa toimistoon ja puhuttiin omista asioistamme. Naurettiin paljon. Pääsin jo yhdeltä töistä ja, vaikka se oli vain pari tuntia aiemmin kuin aamuvuorosta yleensä, tuntui (ja sehän on pääasia, että miltä tuntuu) että päivää on vielä valtavasti jäljellä. 

Menin keskustaan, kuuntelin bussimatkan kanssamatkustajan vähän turhan avointa puhelinkeskustelua. Keskustelu käytiin itä-Suomen murteella, jota en jostain syystä tahdo oikein sietää, mutta stalkkeri minussa oli tottakai lopulta tyytyväinen, kun pääsi kurkistelemaan vieraan ihmisen likapyykkiä. 

Tein erinäisiä ostoksia ja kohta tapasinkin Villen, jonka kanssa käytiin vielä miestenvaatepukimossa nimeltä Brothers. Oli muuten todella ammattitaitoinen, kiva ja luonteva myyjä siellä, arvostan! Sitten tehtiin vielä niinkin hehkeä ostos kuin vessan loisteputkivalaisin, edellinen poksahti eilen. Ville romanttisena miehenä oli ripotellut huuskaan kynttilöitä tunnelmaa luomaan ja valoa tuomaan; minä sitten käytännöllisenä naisena töistä tullessani puhaltelin kynttilät ja vein pöytälampun tilalle.

Kotimatkalla Töölössä käytiin yhdessä Intialaisessa ravintolassa syömässä. Otin lammasta, niin kuin melkein aina. Päätin että tänään on tämän laihduttajan herkkupäivä ja vedin onnellisena sitä ihanaa naan-leipää ja riisiä. Punaviiniäkin otin, ihan vain koska teki mieli. Ja no myös koska olin ihan luita ja ytimiä myöten kylmissäni. Eilenkin palelin, mutta luulin sen johtuvan siitä että oli pientä krapulaa edellisillan baari-illan lopputulemana ja olin käyttänyt aamun ennen töihin menoa tuulisessa Hakaniemessä asioita hoidellen. Tänään herätessäni tunsin "kaktuksen kurkussani" ja ikävät vilunväristykset ovat vaivanneet kehoani koko päivän. Flunssa, älä tule!

Viikonlopun olin tosiaan* Vaasassa rakkaan ystäväni luona. Sain Sofi Oksasen omistuskirjoituksen ja se oli niin mieletön hetki että meinasin pyörtyä, ja sitten sain sitä kaipaamaani puheenpälätystä ja naurunremakkaa. Onni on hyvä ystävä. Sunnuntaina Ville tuli minua vastaan rautatieasemalle ja minä inhosin Helsinkiä, sen kiirettä ja meluisuutta ja rumuutta, ja sanoin täältä pitää päästä pois, mitä järkeä asua kaupungissa jonne saapuminen vituttaa? Käytiin kaupassa ja Ville teki meille ruoan, ja sitten innostuttiin lähtemään ekstemporee baariin pitkästä pitkästä aikaa yhdessä. Voitettiin yli kaksikymppiä hedelmäpelistä! Ropi ropi ropi, ilmainen raha kolisi ja minun sisäinen Roope Ankkani oli suorastaan orgastisen hurmion tilassa (jonka kunniaksi sanoin hillityllä äänelläni, jes kiva, vähän hyvä). (Mutta sisimmässäni tanssin.).

Hiukseni yltävät melkein ponnarille, huomasin äsken. Tässä päivässä on ollut paljon hyvää, tässä elämässä.

* Minulla on nyt töissä opiskelija ohjattavani ja hoen sata kertaa päivässä tosiaan. Toinen lempimaneerini on tavallaan, ja kolmas hölmöt vitsit.