perjantai 2. lokakuuta 2015

Iltahöpinät

Ihan pari ajatusta vain tässä päivän päälle. Päivän, joka on ollut rento ja onnellinen. Olen osannut olla rauhallinen ja hetkessä, luottavaisella mielellä. Mikä on mahtavaa parin stressiajatusten kiusaaman päivän jälkeen.

Tänään olen ollut erityisen kiitollinen lapsuudenystävästäni, jonka kanssa olemme toistemme lasten kummeja. Mietin pitkään, pyydänkö häntä kummiksi, koska ajattelin että olisi jotenkin hölmöä olla meidän molempien kummeina lapsillemme - tuleehan ystävyytemme kestämään ilman molemminpuolista kummisidettäkin ja näin ollen tuleehan hän olemaan lastenikin elämässä. Tänään yhtäkkiä tunsin kuitenkin äärettömän syvää kiitollisuutta kummivalintaani ja aivan koko ystävyyttämme kohtaan. Ystäväni on rohkea, lämminsydäminen, ihanan tasapainoinen ja tervejärkinen ihminen jonka seurassa on helppo olla. Ja se miten hän puhuu lämmöllä lapsistani ja kuuntelee juttujani heistä tietysti hellii äidinsydäntäni. Terkkuja vaan jos luet tämän, M!

Olen onnistunut olemaan koko viikon tosi rauhallinen Naken raivareiden aikana. Oma rauhallisuuteni tuntuu itsestänikin hyvältä ja turvalliselta ja huomaan, miten Nakkekaan ei jaksa uhmata niin kauan tullessaan kohdatuksi vakavasti mutta lempeästi. Ollaan käyty joka ilta lähikaupungissa viemässä facebook-kirpputori -myyntejäni ostajille ja käyty samalla reissulla puistossa, ja taitaa tehdä meille molemmille hyvää olla ihan kahdestaan. 

Vauva, jonka etunimi voisi olla Tyyneys ja toinen Rauhallisuus (ja sukunimi Tyytyväisyys), on ollut parina päivänä itkuinen. Itseasiassa tuntuu, että hän on itkenyt enemmän kuin tähänastisen elämänsä aikana yhteensä. Viime yönäkin heräsi 04.30 alkaen tunnin välein parkumaan. Ärsyttävää ja  säälittävää - kyyneleitäkin pienellä raukalla.

En enää inhoa meidän kissoja! Se omituinen raskaudesta alkanut syvä inho hävisi yhtä yllättäen kuin tulikin ja olen taas - tai pitkästä aikaa - istuskellut iltojani kissan kehrätessä vieressä. 

Telkkarissa puhutaan myrskystä - pitää käydä ottamassa rattaat sisälle ja sitten ei muuta kuin vällyjen väliin Villen (ja vauvan, jottei totuus unohtuisi)  viereen.

4 kommenttia:

  1. Pakko aloittaa kommentointi kissoista. Hienoa kuulla, että omat lemmikit ei enää rasita 24/7. Mä oon tältä etäisyydeltä yrittänyt miettiä, että mikä mua niissä nyt oikeesti ärsyttää niin paljon. Nehän on kissoja = söpöjä eläimiä ja minä olen eläinrakas. Outoa sanoa, että inhoaa siskonsa kissoja. Hyvin outoa.

    Oon jopa miettinyt, että oonko todella niin armoton, että jos kissa (Win) on mua muutaman kerran rääkännyt ja todella koetellut hermoja, muistan tuon sen koko loppuelämän ja annan sen vaikuttaa asenteeseeni sitä kohtaan. Koska oikeesti, mun ja Winin konfliktithan tapahtui about aikavälillä 2009 - 2011. Siis oonko mä vieläkin vihainen k i s s a l l e kuuden vuoden takaisista tapahtumista? Sairasta.

    Ja kaiken huipuksi oon varmaan siirtänyt negatiiviset tunteeni Winstonia kohtaan armottomasti myös Kirppuun. Koska nyt kun mietin, mitä pahaa Kirppu on mulle koskaan tehnyt.. Siis rasittavahan se on, mutta noh, niin oon mäkin.

    Perjantai-illan kissapyskologi tässä moi! =D

    Pointti on ehkä, että oon varmaan vaan päättänyt vihata K:ta ja W:tä muutaman kauan sitten tapahtuneen episodin takia ja sitten en vaan koskaan oo lopettanut tuota vihaamista. Vaikka eihän mun edes tarvii tehdä niiden kanssa mitään.
    Siis täysin ymmärrän sun negat tunteet niitä kohtaan: tehän asutte yhdessä ja niillä on täydet tsäänssit sabotoida sun arkea. Hienoa kuitenkin, että ootte taas sovussa ainakin sun puolesta. Ihanaa ja vähän surullistakin, että ne kissat vaan jatkaa tykkäämistä, vaikka itsellään olis niitä kohtaan kylmiä kausia.


    Noniin, innostuin nyt sit noista kissoista ihan kunnolla. Toivottavasti Tyyneyden itkuvaihe loppuis pian, tiedätkö syytä itkuun vai onko vaan sellainen vaihe? Ja toivottavasti itku siirtyis vähintään öistä päivään, että saisitte nukkua.
    Ja jee stooalaisuudelle Naken uhmaa kohtaan. Varmaan hieno tunne, kun pystyy pysymään tyynenä kaiken ärsytyksen keskellä.


    K

    VastaaPoista
  2. Ihanan pitkä kommentti! :D ja hyvää pohdintaa!! :D Mulla on ollu joku aivan merkillinen syvä alkukantainen inho meiän kissoja kohtaan, minkä on ollu pakko johtua hormoneista. Esim. kun Kirppu on nuollu sitä mahanahkaansa niin mulla on ihan kylmät väreet menny ja oon toivonu et se vaikka kuolis, ja ajatuskin siitä vaikka mun sylissä on tuntunu tosi vastenmieliseltä. Nyt kun alan olla oma itteni en voi kuin ihmetellä :D ... Mustakin on surullista et Kirppukin uskollisena vaan tulee syliin vaikka oon niin inhonnu sitä :(

    En yhtään tiiä mistä nää itkut loppuu! Oisko joku vaihe vol. miljoona... Tosi tyyni ja iloinen vauva hän edelleen on mut aiempaan lupsakkuuteensa verrattuna itkuinen.

    Joo kyllä tuntuu hyvältä pysyä rauhallisena, ja siitä tulee sellanen positiivinen itteensä ruokkiva kehä! :)

    VastaaPoista
  3. Niisk, ihanasti kirjoitit musta! <3 Mäkin olen kiitollinen meidän ystävyydestä, siitä tutusta ja turvallisesta, ihanasta :) Kiitollinen myös kummiudesta, siitä miten T oottaa sinua kylään ja miten yhteistuumin jätätte minut lautapelistä pois (höh!) :D Miten rauhallinen tuore kummityttöni silmäilee minua mietteliään näköisenä ja minä häntä, haluten tarjota turvallisen sylin. Olette niin tärkeitä <3.

    K:n kissapohdinta on kyllä vaikuttavaa. Mä luulen et liika läheisyys on vaan liikaa ja se turhautuminen purkautuu sit kissoihin (onneks on jokin mihin purkaa nämä tunteet!). Tai sit ei. Mut mä oon aina tykänny teiän kissoista :)

    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihania sanoja!! <3 Sinä ja te ootte kanssa niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tärkeittä - luottotyypit vaikka tapahtuis mitä <3

      Hyvä kun T teki susta pankkiirin, jota sitten ei edes tarvittu :D :D

      Joo eikös psykassa ole joku projisointi (?) tms. termi, että kun ei voi jotain tunnetta purkaa siihen tunteen kohteeseen niin siirtää sen tunteen johonkin toiseen. Lapsesta kissaan kiukkutunteet siis :D

      Poista

Mitäs mietit?