Ostin eilen Kerkko Koskinen Kollektiivin levyn ja se on nyt ensikuuntelussa. Ja aivan mahtavaa! En muista milloin mikään olisi kolahtanut näin lujaa. Tulee ihanalla ja kotoisalla tavalla vanha rakas Ultra Bra mieleen, ja silti tämä on aivan uutta ja tuoretta. Mahtipontista, tarinallista, aivan mahtavaa. Tätä ei raaski antaa soida vain taustalla vaan haluaa ihan ajatuksella kuunnella.
Rakastan tätä tunnetta kun innotuu jostain! Tämä on bensaa (mun liekkeihin, ehe :-D). Olen aina ollut sellainen, että innostun ihan kamalasti jostain, kulutan sen puhki - oli kyseessä sitten ruoka, vaate, musiikki, harrastus - ja kyllästyn. Tietysti niin tulee käymään Kerkko Koskinen Kollektiivillekin, mutta nyt, kun laitoin juuri levyn toista kertaa pyörimään, on kaikki hyvin ja kaikki suloisuus vielä edessä.
Toinen hieno suomalainen asia on Kaappari-elokuva, joka käytiin eilen siskoni kanssa katsomassa. Se on sekä hauska että surullinen ja vielä totta, kertoo 1970-luvulla tapahtuneesta Finnairin lentokoneen kaappauksesta. Ajankuvaus on ihailtavan taidokasta tällaisen 80-luvun lapsenkin mielestä, ja luulen että tuolla ajalla eläneet saavat elokuva-elämyksen ohella nostalgiatripin.
Voi voi voi, olen niin onnellinen tässä kauniissa, hullussa, villissä maailmassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?