Olen pitkään pitänyt suorastaan valttinani sitä, etten ole kateellinen ihminen. Että ajattelen, miten kaikki on mahdollista kaikille ja turha siis kadehtia, minäkinhän voin saada kaiken saman.
Nyt olen alkanut miettiä että ja paskat. Olenhan minä kateellinen. Sellaisella ovelalla tavalla, jolla olen hyvin onnistunut itseäni huijaamaan, joko naamioiden iloksi toisen puolesta tai vähättelyksi siitä, että minä nyt tuollaista haluaisikaan.
Ajattelen, että kateus voi ehdottomasti olla positiivinen tunne, sillä tavalla hyvää esimerkkiä ja kannustavaa tavoitettava luova. Sanonkin aika herkästi eri ihmisille milloin mistäkin, mä oon kateellinen sulle, sulla alkaa loma, mä kadehdin sua, sulla on niin pitkät hiukset. Tuollaisissa suht merkityksettömissä asioissa auliisti nostan kateuteni pöydälle.
Sen sijaan ne mistä oikeasti kadehdin... Hyi että kun se on vaikea myöntää. Minulla on yksi ystävä, jota huomaan silloin tällöin kadehtivani, siitäkin huolimatta, että tiedän hänen vaikeuksistaan, tänäkin vuonna niitä on jo ollut enemmän kuin yhdelle ihmiselle soisi. Toisen elämästä kadehtii irrallisia paloja sen sijaan että keskittyisi kokonaisuuteen, tai hyvänen aika keskittyisi siihen mitä itsellä on.
Kyllä sitä osaakin olla pieni.
Vielä vähän aikaa sitten kadehdin kaikilta töitä. Nyt onneksi siitä pääsin, kun itsekin sain. Viisaammat ovat todenneet, että ei kannata kadehtia, kun ei tiedä toisen ongelmia. Siellä voi taustalla olla vaikka mitä paskaa, vaikka päälle päin näyttäisi miten ruusuiselta.
VastaaPoistaMutta kateellisuuskin on ihan inhimillinen tunne. Parhaassa tapauksessa se kannustaa ihmistä eteen päin elämässä, mulle kans!
Tuota yritin juuri tuoda esiin, että sitä kadehtii toisen elämästä jotain tiettyjä elementtejä, vaikka kokonaisuudessa kaikillahan on myös niitä ei-kadehdittavia palikoita elämässään. Eli sinänsä kateus on turhaa... Vaikkakin inhimillistä :) Ja voi tosiaan potkia eteenpäin!
VastaaPoistaLuulen että jotkut suositut blogit saavat niin paljon kuraa kommenttibokseihinsa ihan vain kateuden vuoksi. Vaikka kateuskortti onkin kuulemma niiiiin vanha ja voi sitä dissata vaikkei kateellinen olisikaan ;)
Tuo on kyllä hyvä huomio: turha sirpaleita kadehtia. Nyt kun tarkemmin mietin, en tiedä ketään henkilöä, jonka elämää kadehtisin kokonaisuudessaan.
VastaaPoistaNo sen pupulandian bloggarin elämää kadehtisin varmaan, JOS se olis opiskellut samaa kuin minä ja noiden vaatejuttujen lisäksi työskentelis mun tulevalla alalla. Mutta nyt turha kadehtia, koska enhän mä haluis olla mikään täysipäiväinen "muotimoguli"..
Ja tosiaan, voihan kateis olla status quoa järisyttävä voimakin, joka kannustaa eteenpäin, niin kuin ylhäällä todetaan.
K
Niin ja harvan elämää edes tuntee niin hyvin, että osaa tuntea sen kaikki ulottuvuudet. Mä aion kyllä nyt lopettaa kateuden tähän paikkaan!
VastaaPoistaHyvin kirjoitit kyllä kateudesta, i agree. Uskon kyllä että ihan jokainen on tai on joskus ollut kateellinen, eikä mielestäni sille hirveästi voi mitään. Tai siis hyvä tietty jos pystyy tukahduttamaan sen tunteen itsessään, mutta ehkä parempi olis ajatella että on ok olla kateellinen mutta kohtuudella, tai siis siten että se tunne on ohimenevä eikä sitä pidä ottaa vakavasti. Toisen elämän sirpaleita on kyllä niiiiiiin helppo kadehtia.
VastaaPoistaZazu
Joo pitää vaan hyväksyä kateus, eikä antaa sen olla sellainen kuluttava tunne elämässään. Oon kyllä vähän yllättyny, kun en oo aiemmin tajunnu kateutta itessäni. Aina oppii uutta kun on avoin itelleen :D
VastaaPoista