Eilen oli rakenneultra. Olin valmistautunut siihen lukemalla netistä eri keskustelupalstoilta ihmisten kokemuksia siitä, mikä kaikki voi vauvalla olla pielessä vielä tuossa vaiheessa raskautta. Sain siis lietsottua itseni ihan hyvään hysteriaan ja kun kätilö ennen ultraa lyhyesti jututti meitä sain tosissani skarpata vastatakseni, kun päässä pyörivät vain sydänviat, raskaudenkeskeytykset, liian lyhyet luut ja puuttuvat aivot.
Meidän vauvallamme oli ja on kaikki niin kuin pitää ja minä tein itselleni vakavamielisen lupauksen, etten enää ikinä etsi netistä mitään raskausjuttuja. Jos tulee jotain kysyttävää, voin kääntyä neuvolan puoleen, tai vaikka oman äitini. Ja jos myöhemmin tässä raskaudessa ilmenee ongelmia, saan varmasti niihinkin asiallisempaa apua jostain muualta kuin keskustelupalstoilta.
Saimme taas kuulla, miten on liikkuvainen ja vilkas vauva, "mainio tyyppi", kuten kätilö sanoi. Vauva viihdytti meitä tekemällä kuperkeikkoja ja sitä olisi voinut katsoa maailman tappiin, sitä viuhtomista ja jaloilla kodunseinämästä vauhdin ponnistamista, ylösalaisin kiepsahtamista.
Ystäväni kysyi joku aika sitten, miltä siellä ultrassa tuntuu. Vaikea sanoa. Toisaalta sitä on niin latautunut kuulemaan huonoja uutisia, että on alkuun vähän niin kuin koko tilanteesta irrallaan. Sitten kätilö sanoo "ja siellä sykkii hienosti sydän" ja sitä putoaa takaisin maanpinnalle, keuhkot täyttyvät ilmasta ja syvä huojennus täyttää mielen. Sitten aletaan käydä pientä kroppaa läpi ja huoli palaa taas. Samalla naurattaa sitä viuhtomista katsoessa, ja tuntuu että sitä jaksaisi katsoa ikuisuuden! Kätilö kehuu vauvaa, "sievä profiili", "mainio tyyppi", "hän on hyvin vilkas... Se on tietysti muuten erinomainen asia, mutta hankaloittaa tätä mittojen ottamista", ja olo on ylpeä ja pollea. Minun ainutkertaisen hieno vauvani! Ei kukaan toinen vauva tee noin hienoja kuperkeikkoja... Samalla jonkinlainen ulkokohtaisuus vaivaa koko ajan, sitä on vaikea sisäistää että tuo ruudulla viuhtova tyyppi on oikeasti minun sisälläni.
Siltä minusta ultrassa tuntuu, rakas ystävä.
Kätilö kysyi, haluammeko tietää vauvan sukupuolen, ja halusimmehan me. Vauva leuhotti jalat levällään ja kätilö kysyi, no kummaltakos se näyttää. Tytöltä..?, sanoin hyvin epävarmana, sain vahvistuksen, teille olisi tulossa tuollainen vilkas pikkuneiti. Oi...!
Tervetuloa, rakas pieni tyttö!
Ajattelepa kun viimeisillä hetkillä se vilkas tyttärenne potkii sinua virtsarakkoon... Eiku, anteeksi, en vaan malttanut. Olen niin onnellinen puolestanne! Tyttö tai poika, pääasia, että lapsi on terve ja teillä asiat hyvin.
VastaaPoistaSuorastaan oikein odotan pääseväni sitä loppusiivousta teidän vanhaan kotiin tekemään. Siinä vaiheessa sulla saattaa jo väsymystäkin olla liikkeellä, se on ihan normaalia. Mutta silti on ihana nähdä teidät. Ja se kääpiökin ulkoa päin.
Loveeeeeeee!!!! <3
Sit ei ainakaan tartte ihmetellä onko siellä mahassa joku :D
VastaaPoistaMäkin ootan kovasti että nähdään, ja ihan super sinä kun tarjouduit auttaa! Kyllä tuollaiset ystävät on kullanarvoisia <3
Ehlä tosiaan ihan hyvä pähkäillä worst case skenaarioita omien tukijoukkojen kanssa eikä netissä, koska niin sinne mahtuu kaikki maailman huonot tapahtumat, minkä olemassa olosta ei oikeestaan edes tarvitse tietää, kamalia ne on kuitenkin, jos omalle kohdalle sattuu.
VastaaPoistaMietin tänään koulussa stressatessani (hirveen hyvä seminaariaihe, mutta ihan mölli ryhmä näin nätisti sanottuna), että onko stressi huonosta, kun on raskaana? Voiko se jotenkin "tarttua"? Kun eihän stressi ole vaan omassa päässä vaan myös kehossa ja aivoissa. Ja ei, en yritä lietsoa pahoja ajatuksia sun päähän, ihan vaan kiinnostuksesta mietin.. Ihan hyvä, jos stressaaminen olis "kielletty": raskausajasta vois jäädä tapa, että oikeita murheita saan murehtia, mutta että ei turhaan vatvois kaikkea. Eli ehkä vauvasta huolehtiminen auttaa myös asioiden oikeisiin mittasuhteisiin laittamista; pienemmät asiat ei enää nouse liian korkealle mielen tärkeysjärjestyksessä.
K
Ja sitten kun lukee vaikka 50 huonoa kokemusta putkeen niin ne alkaa näyttäytyä todennäköisiltä, vaikka oikeesti suhdeluku että jokin menis pieleen olis joku 1:5000...
VastaaPoistaJoo, on stressi vaaraksi vauvalle. Jotkut sanoo, että jopa vaarallisempaa kuin muutama tupakka?? Mä oon aina jotenkin dissannu äitien tapaa keskittyä niin siihen jälkikasvuunsa, tyyliin viis muusta, minulla on lapseni. Ja nyt tuun ite sellaseks 8) Koska onhan se tärkeintä, että omalla lapsella on kaikki hyvin. Oon kyllä ilonen, että mulla on myös äiti-ystävät aika kunnianhimoisia ja eteenpäin meneviä, hyvää esimerkkiä ettei itekään jää paikalleen polkee.
Tsemppiä sen ryhmän kanssa!!