Mut entä jos?

Yötyöstä hei vaan. Pitkästä aikaa viikonloppuyöt, ja tämähän tietää tietysti vähän kivempiä lisiä. Mikä tietää vähän levempää palkkaa ja iloisempaa meitsiä sitten palkkapäivänä.

 

Työkaveri sanoi tänään, että jos hän mitään mistään tietää niin odotan tyttöä. Mahanmallista kai sen näkee. Uskotteko te tuollaiseen? Minä kyllä uskon; kyllä vanhakansa tietää. Itse toivoin ihan alkuraskaudessa tyttöä, sitten tuli sellainen olo että ihan sama, sitten aloin ajatella poikaa. Olenkin ostanut jo jonkin verran harmaita, mustia ja sinisiä minivaatteita. Nyt en ole pariin viikkoon ostanut, kun on alkanut tuntua, että saan sittenkin ostaa niitä vaaleanpunaisia nuttuja...

 

Tällä tavalla vaatteista ja vauvan sukupuolesta kirjoittaessa tuudittuu hetkeksi siihen, että odottaminen on suloista ja leppoisaa ja suurin jännitys on se mitä jalkojen välistä löytyy. Todellisuudessa kaltaiselleni kontrollifanille raskaus ja odotus ovat aikamoisen jännää aikaa - eivätkä aina niin mukavan kutkuttavalla tavalla.

 

Päivittäin mietin kohtukuolemia, veristä keskenmenoa, kätkykuolemaa, sitä että rakenneultrassa paljastuu miten vauva ei liiku. Tunnustelen pienenpieniä potkuja ja mietin, ovatko ne viimeiset. Toisaalta en silti näe noitakaan todellisina uhkina, ja esimerkiksi tiistaina kun sydänäänet eivät tahtoneet löytyä en huolestunut yhtään, vaikka samalla en voi uskoa että elokuussa minä ihan oikeasti saan oman pienen nyytin syliini.

 

En ole juurikaan pelännyt lapsen vammaisuutta, vaikka tietysti se tulee olemaan kova pala jos kohdalle osuu. Silti, kun tiedän että tulen rakastamaan vammaista lasta siinä missä tervettäkin, ei huolellani ole pohjaa. Pelkään nimenomaan kuolemaa, sitä että pieni täydellinen vauva kuolee ja vaikka miten rakastan ei se muuta häntä eläväksi.

 

Päivittäin muistutan itselleni, että nauti nyt hyvä ihminen, et tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Äiti myös neuvoi viisaasti, että jos jotain ikävää tapahtuu niin yhtä pahalta se tuntuu vaikka sitä olisi miten miettinyt etukäteen - turha siis miettiä. Ei tulevaa mahdollista surua voi pehmentää käymällä sitä etukäteen läpi; päinvastoin nykyistä onneaan voi myrkyttää miettimällä mikä kaikki voi mennä pieleen. Koska kun on kyse elämästä niin ihan kaikkihan voi - ja silti on todennäköisempää, että kaikki tulee menemään hyvin.

 

Tämän tekstin perusteella kuulostan masentuneelta ja pessimistiseltä odottajalta, mutta uskokaa pois, suurimmaksi osaksi olen onnellinen. Pidän pyöristyvästä vatsastani ja hellin ajatuksia, joissa vauva on syntynyt ja saan tuudittaa häntä sylissäni. En voi olla hypistelemättä ostamiani pikkuruisia vaatteita ja käyn mielikuvissani vaunulenkeillä ja neuvolassa. Unelmieni synnytyksenkin olen jo kokenut, sitä ennen kesän uudessa kodissa  maha pystyssä.

 

Ja silti: on vain tämä hetki, keskiyö, minä yksi valvomassa noiden kuuden unta, raskausviikko 19 + 3 (kun se vasta eilen oli 4 + 3!), omassa tutussa työpaikassa, ihana pieni vauva minussa. Kaikki asiat aika hyvin, nyt.