Tehotiimi ja hieman hulluutta

Olemme tänään hoidelleet koko päivän muuttoon liittyviä asioita. Monen monta puhelua ja nettiklikkausta, joiden myötä yhteys uuden kaupunginosan neuvolaan on luotu, uusi sähkösopimus tehty, muuttopalvelusta pyydetty tarjous, tämän kodin vuokrasopimus irtisanottu, kotivakuutus siirretty uuteen osoitteeseen. 

 

Sitten veimme kolme painavaa muovikassia Pelastusarmeijan kirpputorille, lääh. Kävin läpi kaappini ja niistä löytyi kymmenen (kymmenen!) muovikassillista vaatteita, takkeja, pipoja, huiveja ja laukkuja, joita en ole käyttänyt vuosiin. Kymmenen kassillista... Satojen eurojen arvosta kamaa, ja sinne ne Uffin säiliöön hulahtivat. Samalla Uff-reissulla vietiin myös vanhan tietokoneen näyttö sekä vanha telkkari keräysautoon, joka partioi Munkkivuoren ostarilla puolen tunnin ajan. Ja tuota tapausta varten oltiin siis haettu oma automme Villen työpaikan pihasta, lastattu se kotipihassa täyteen roinaa ja aloitettu rundi. Jonka päätteeksi viety auto takaisin työpaikalle ja tultu julkisilla kotiin...

 

Teki hyvää päästä kaikesta roinasta eroon, vaikka vähän murehdinkin sitä, miten niihin vaatteisiin on tosiaan ihan isot summat uponneet, ja sitten ne vain päätyvät johonkin ankeisiin laatikoihin ostarin pihalla. Vaikka, lohdutan itseäni, esimerkiksi osa takeista oli kymmenenkin vuotta vanhoja, hyväkuntoisia yhä mutta auttamattoman nähty, eli ehkä ihan ok pistää sellaisia menemään. Telkkaria emme ehtineet heittää keräysauton lavalle, kun joku mies kävi pyytämässä sen itselleen. I-i-i-t's broken, änkytin mutta kun ei haitannut niin toki sen hänelle annoimme. 

 

Nyt puuttuu enää vain se itse muutto.

 

Kummini on nyt Saksasta Suomessa, poden vähän huonoa omatuntoa kun en pääse häntä tapaamaan. Tänään ja huomenna on tämän kuun ainoat (!) kahden päivän vapaat, muuten vain yhden päivän. Olisinhan periaatteessa voinut lähteä eilen yövuoron jälkeen, mutta ei sitten huvittanut, olin aika väsynyt kun viime viikolla ei ollut yhtään vapaapäivää. Ja turhapa tätä on enää jossitella. Jos muuten saisin vaihtaa yhden ominaisuuteni johonkin toiseen niin vaihtaisin kyllä tämän iänikuisen syyllistymisen ja murehtimisen ties mistä asioista. Voisin vaihtaa sen vaikka hurmaavaan kauneuteen tai hersyvään, helposti lähestyttävään luonteeseen, heh.

 

Luin eilen loppuun Siri Hustvedtin romaanin Kaikki mitä rakastin ja on se vain näin toisellakin lukukerralla mahtava kirja. Ihanaa verkkaista kerrontaa, pieniä inhimillisiä asioita, henkilöitä ja tilanteita joita ei siitä laveasta kerronnasta huolimatta selitetä puhki, avoimeksi jääviä kysymyksiä, koska niitähän elämässä on. Ja Mark-poika kirjan loppupuoliskolla kylmää edelleen selkäpiitäni... Itseasiassa niin paljon, että pitkästä aikaa yövuorossakin pelotti, kun muistelin kirjan juttuja. Piti vain kyhjöttää toimistossa kuin mikäkin vanki ja pälyillä vauhkona ympäriinsä. Hulluudessa on jotain sanoin kuvailemattoman karmivaa, siinä miten normaalielämän normit eivät enää ole.