Retken kannalta

Kotipaikkakunnalleni on täältä Helsingistä pikkuista vajaa 400 kilometrin matka. Tässä vuosien aikana olen matkustanut sen niin usein, että tuntuu välillä kuin osaisin jokaikisen mutkankin ulkoa. Puut ovat vanhoja tuttuja, ohi hujahtavat kylät ja kaupungit, kaikki se, nähty sataan kertaan. Aiemmin kuljin matkan bussilla, ja koska olen luonteeltani suorittajatyyppiä lähdin usein suoraan yövuorosta, jotten hukkaisi päivää nukkumiseen. Nukuin bussissa ja pölähdin kotikylälle harmaana ja meikit poskilla. 

Sitten tammikuussa ostimme auton ja nyt olemmekin voineet päräyttää kotiseutu-matkat reteästi omalla autolla. Toisin kuin olin luullut, siitä ei auennut taivas eikä edes vapaus vaan loputtomia kilometrejä hitaita rekkoja ja typeriä kanssa-autoilijoita, jotka matelevat alle nopeusrajoitusten tulppana edessä, kunnes tulee ohituskaista, urpot heräävät, eivät varmasti päästä ohi (kerran jouduin tällaisessa tilanteessa poliisin tutkaan, nopeus oli 120 km/h 80:n alueella, mutta vältyin sakot luultavasti pelästyneen olemukseni ansiosta). Taas olen se sama suorittaja ja haluan pitää tauot lyhyinä ja minimissä ja jossain vaiheessa matkaa pitää tietysti aina alkaa syytellä, kun oikea liittymä jäi taakse ja mikset sinä ikinä ja sinä aina jne.

Nyt olin taas vanhempieni luona pari päivää ja tällä kertaa noudatin esimieheni ohjetta pitkille automatkoille: retken kannalta. Retken kannalta. Matka ei pitene ajallisesti kuin tunnilla tai parilla, ja olo on huomattavasti mukavampi kun nauttii jo siitä itse matkustamisesta, ei vain perille pääsystä. Nyt sain ekstemporee siskoni mukaan ja niin lähdimme sunnuntaina töideni jälkeen ajamaan kohti Savoa.

Ensimmäinen pysähdys oli jo Lahdessa, jossa söimme hampurilaisateriat ja kiersimme matkamuistomyymälässä, josta ostin vauvan huoneeseen söpön naulakon ja sydänkoristeen ikkunaan. Mäntyharjulla pysähdyimme taas, Juvalla kahvittelimme ja ajoimme pari kertaa kirkonkylän läpi, Varkaudessa kävimme vielä kaupassa ja vaihdoimme viimeistä kertaa kuskia.

Sama juttu paluumatkalla. Ajoimme Mikkeliin, jätimme auton toriparkkiin. Pyörimme kaupoissa ja söimme pitkän kaavan kautta ravintolassa. Seuraavaksi Heinola, jonne ajoimme moottoritien viereistä pikkutietä. Sitten vielä Lahdessa kauppaan ja kahville ja sitten, vihdoin Helsinkiin. Matkaan jonka taittaisi neljässä tunnissa saimme käytettyä yhdeksän... Retken kannalta! Vaikka tuo yhdeksän tuntia olikin kieltämättä liikaa, niin kyllä tällainen matkustaminen vaan on mukavampaa kuin aiempi "nyt vittu äkkiä" - tyyli. Aion ottaa tavaksi!