tiistai 31. tammikuuta 2012

Matoja siellä ja täällä, ennen kaikkea kuitenkin siellä

Tätä postauta ei kannata lukea. Tästä tulee vaan paha mieli ja ällötys. Itseänikin ällöttää koko ajan enkä oikein pysty ajattelemaan muuta kuin tätä asiaa.

No niin, ja koska kuitenkin luette, niin: näin ihan kamalaa unta. Se pohjautui luultavasti eilisiltaan, jolloin meinasin saada sydärin. Olimme jo menneet sänkyyn ja ihmettelin, mitä Kirppu rapitestelee sängyn alla. Jossain vaiheessa nousin mennäkseni vessaan ja voi Luoja, kirkaisin niin että seinät tärähtivät, sängyn vieressä istui Kirppu vieressään iso musta koppakuoriainen. Peräännyin paniikissa ovelle ja aloin samalla vähän hysteerisenä nauraa, kun tajusin että kyseinen ötökkä on muovia. Samalla pelotti kauheasti, olin kuin jonkun mielenhäriön vallassa, nauroin ja kiljuin samaan aikaan ja tärisin kuin horkassa, sydän löi hulluna. Kiljuin Villeä piilottamaan ötökän roskiin. Ville sai varmaan jonkun poikamaisen halun kujeilla, koskapa laittoi ötökän hyvin epätahdikkaasti tyynylleni. Aloin melkein itkeä ja anelin hysteerisenä että vie se pois, älä heitä sitä mun päälle (?), piilota se, ota paperia ja laita se pois (?). Ville piilotti ötökän laatikkoon ja tärisin vieläkin ja vannotin hänet olemaan ikinä "yllättämättä" minua sillä oksetuksella.

Uni tulin aikanaan eikä tuonut lepoa kauhean painajaisen vuoksi. Siinä minulla oli  m a t o j a  kröhöm, siellä eräässä intiimissä paikassa. Olin ihan kauhuissani kun kuvittelin matojen kiemurtelua siellä. Lääkäri sanoi, että voi desinfioida minut joulukuussa, mutta ennen sitä ei ole vapaita aikoja. Makasin tikkujäykkänä sängyllä ja kuvittelin matojen kuhinan, ja sitten näin miten lakanalla mönki pieniä valkoisia matoja. Ajattelin helpottuneena, ai ne ovatkin noin pieniä. Ei kuitenkaan huvittanut enää maata joten pomppasin kastelemaan kukkia, niitä oli makkarissamme hirveästi ja ne kaikki nuupahtivat juuri ennen kuin ennätin kastella niitä. Juuri ennen heräämistä ajattelin, ei tässä nyt ole kuin suunta ylöspäin ja tunnelin päässä näkyy valoa, kyllä kukat virkoavat kahden viikon päästä kun vain saavat vettä ja onhan se lääkäriaikakin jo joulukuussa. Aika hemmetinmoista optimismia!

Äsken heitin matot ja viltit parvekkeelle. Jotenkin ne ajatukset möngertävistä madoista eivät jättäneet rauhaan... Pitääkin etsiä joululahjaksi saamastani unikirjasta selitys viime yön meiningeille.


Jälkikirjoitus. Ja unikirjahan sanoo matojen tarkoittavan seuraavaa: koen alemmuudentunnetta, joku yrittää hyötyä työni tuloksista, epäilyistäni huolimatta ystäväni ei petä minua. Kukista sanotaan, että joskukat ovat kuihtuneet ystävien kesken syntyy erimielisyyttä. O ' ouu! Olen lähdössä ihan kohta Hämeenlinnaan ystävän luokse tutustumaan hänen uuteen kotiinsa ja saunomaa, nuo ystävän kanssa erimielisyydet eivät lupaile kivaa. Tuleekohan riita löylyjen sopivuudesta?

2 kommenttia:

  1. Hyi hyi hyi, ihan hirvee uni!! Mut vastapainona mua kyllä nauratti toi Kirpun "koppakuoriainen" :DD mulla kävi vähä samalla tavalla, olin suihkussa ja sitte astuin mun hiuslenkin päälle ja rupesin kiljumaan ku luulin että se on tyyliin hiiri...suihkussa, tosi realistista :D
    -Zazu

    VastaaPoista
  2. Ihan järkky uni. Onneks ei oo toistunu! :D Hiiri suihkussa, hrr... :D

    VastaaPoista

Mitäs mietit?