Illalla tuntui että pää hajoaa. Itkin Villelle, miten en ikinä saa mitään kivaa, miten olen kahlitu kotiin, miten haluaisin vain joskus jotain kivaa, miten kaikki kiva mitä elämässäni on on itseni järjestämää ja miten oikeastaan sekin vähä kiva mitä on, onkin ihan paskaa... Olisi naurattanut itsesäälinen paatokseni, ellei olisi ollut niin surkea ja ahdistunut mieli. Katsoin kelloa sängyssä tikkuna maatessani kello 01:44 ja mietin että voihan vittu, ei tästä yöstä tule mitään, eikä tästä elämästä. Vauvakin heräsi ja siinä tississäni roikkuessaan näytti ihan sellaiselta rautakuulalta, mikä piirretyissä vangeillä on jalassa.
Aamulla kainalot olivat punaiset ja veriset - saan kainaloihottumaa stressistä, viehättävää... Soitin pomolle että muistaahan hän että tulisin sitten kesäkuussa töihin. Hän muistaa ja on suunnitellut omaa lomaansa niin, että minä voin sitten sijaistaa häntä, ja siinä puhua pulpattaessani ja työjuttuja kuunnellessani tuli parempi mieli. Sain myös jo alustavasti kerrottua pomolle, miten olen miettinyt että olisin marras- ja joulukuun hoitovapaalla, ja saisinko tehdä sitten keikkaa. Tuota pitää vielä laskeskella laskin kourassa ja laskupino toisessa, mutta mitä olen nyt tähän mennessä katsonut niin kyllä meidän talous varmaan sen kestäisi. Sitten Nakke olisi vuoden ja neljä kuukautta astellessaan tammikuussa päiväkotiin ja minusta tuntuu tosi hyvältä ajatella, että hän saisi vielä tämän vuoden olla kotona kasvamassa joko äidin tai isin hellässä hoivassa. Mutta pitää tosiaan vielä katsoa ja suunnitella.
P.S. Ville toi mulle äsken töistä tullessaan pähkinä-hedelmä -pussin ja tarroja (!), että saisin edes joskus jotain piristystä. Sydän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?