Nakke nukahti illalla syliini tunti ennen nukkumaanmenoaikaansa. Siinä hän tuhisi rintaani vasten ja oli niin täydellisen luottavainen siinä syvässä vauvanunessaan, etten vain raaskinut herättää. Kannoin yläkertaan omaan sänkyyn ja peittelin ja kävin vielä äsken koittamassa hengitystä kuten kunnon höperö maman kuuluukin. Siellä se mun pikkuiseni tuhisee, päivävaatteissa ja kestovaipassa, saan varmaan vaihtaa pissaiset lakanat kun herää. Mutta saapahan nukkua, nyt.
Mietin yksi päivä, että olen onnistunut olemaan ihmeen vähästressinen minkään vanhemmuuden valinnan suhteen. Mietin ennen Naken syntymää, hurahdankohan johonkin (ja meuhkaanko kohta jossain vauva-keskusteluissa pää punaisena omaa näkökulmaani väkisin esiin runnoen), mutta suorastaan itselleni epätyypillisen rennosti olen osannut olla. En ole pitänyt kiinni jääräpäisesti periaatteista vain periaatteiden vuoksi vaan olen kokeilun ja hyvän tuurin kautta löytänyt meille tällä hetkellä toimivat jutut.
Nakke käyttää päivisin kestovaippoja, koska sain niitä ystävältäni ja Naken kummitädiltä ison pinon ja pienen totuttelun jälkeen en kokenut niitä enää sen hankalammiksi kuin kertakäyttöisiä. Jotenkin itseäni inhottaa ajatus, että jatkuvasti muhittelisi intiimialueitaan muovivaipoissa, mutta en jaksa uskoa että Nakelle asialla olisi tuon taivaallista merkitystä. Sen sijaan täytyy myöntää, että ihmettelen vanhempia, jotka eivät käytä vauvoillaan vaippoja ja tarkkailevat erilaisia vessaviestejä - eikö se ole kamalan hallitseva osa päivää? Piittavatko vauvat oikeasti onko vaippa vai ei? Vaikka kyllähän Naketsukin tykkää olla pylly paljaana matolla touhuamassa, mutta että koko ajan, voi reippaita vanhempia!
Naken ensimmäiset kolme kuukautta kannoin häntä repussa kuin vinksahtanut aasi: meistä molemmista tuntui hyvältä että hän on siinä lähellä, ja toisaalta itseltäni kesti aikaa kasvaa täysipäiväiseksi toisen ihmisen palvelijaksi. Siinä kasvussa auttoi se, että saatoin rintarepun ansiosta mennä omien juttujeni mukaan ja vauva killui tyytyväisenä mukana, eikä minun tarvinnut raastaa vielä melko lyhyitä hermojani toisen tahtipuikon mukaan hyppimiseen. Nykyään käytän reppua ehkä maksimissaan kerran viikossa, lähinnä jos mennään kaupungille tai muuten ihmistungokseen enkä halua isojen kömpelöiden vaunujen kanssa ryysätä. Kotona en pidä reppua enää lainkaan satunnaisia pyykkitupareissuja lukuunottamatta. Vaikka Nakke ei olekaan painoltaan vielä paljon yli kuuden kilon käy hän jo väsyttävänä hartioihini ja siksikin esim. lenkille otan mieluummin vaunut.
Teen soseet itse, mutta tässäkään ei ole sen suurempaa ideologiaa: uskon että kaupan piltitkin ovat aivan kelporuokaa. Vähän kalliita vaan, ja kun ei tuohon itsetekemiseen mene kuin tyyliin puoli tuntia viikossa niin ei ole vaiva eikä mikään. Sekä tärkeänä syynä, en voi sietää niiden kaupan soseiden hajua!
Imetys oli ehkä ainoa sellainen juttu, jonka onnistumista kovasti toivoin, ja eilen ollessamme lääkärissä ja imettäessäni Naken siinä odotushuoneessa ennen vuoroamme mietin aivan supertyytyväisenä, miten nyt saan nauttia vaivattomasta imetyksestä kuin palkintona melkein neljän kuukauden rintakumin käytöstä ja päivittäisten rintaraivareiden kestämisestä. Olen tästä jotenkin niin tyytyväinen ettette voi uskoa! Olin tyytyväinen jo siitä kun ylipäänsä pystyin imettämään (kun alussa oli kaikkia hankaluuksia), mutta kyllä ne rintaraivarit välillä harmittivat ja rintakumin käyttö nyt oli aina vähän sellaista sähläystä, ettei kyllä missään julkisilla paikoilla voinut ajatellakaan imettävänsä ilman viehättäviä tissipaljastuksia.
Tuntuu todella vaikealta ymmärtää, miksi jollain vanhemmaksi tultuaan lähtee kaikki käytöstavat käsistä ja vähintäänkin netissä nimettömänä paukutetaan sitä omaa näkökantaa suunnilleen vasaralla päähän, samalla tietysti lytäten toisten toimintamallit. Miten toisten jutut voivat kiinnostaa niin paljon?? Miten ei tajuta, että se mikä on itselle hyvä ei välttämättä sovi toiselle; miten voivat aikuiset ihmiset olla niin lapsellisia lapsellisiksi tultuaan (heh he)? Kun kuitenkin vauva ei tarvitse muuta kuin rakkautta, hyväksyntää, syliä, syliä, syliä, juttutuokioita, katsekontaktin, lisää syliä, lisää rakkautta, äidin tai isin hyväksyvän katseen, rakkautta. Tarpeisiin vastaamisen, turvaa, lämpöä, puhtautta. Ei sitä vauvaa kiinnosta paskaakaan millaiset vaipat sillä on tai onko sose itsetehtyä vai ei, tai tuleeko maito pullosta vai tissistä. Ehkei meidän äitienkään niin kauheasti kannattaisi kiinnostua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?