sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Stressikimpulle kukkakimppu

Parin päivän kirjoitustauko. Olen ollut niin huonolla tuulella, ja koska en halua kirjoittaa tänne kovin henkilökohtaisia juttuja, ja muutenkin pitäisin tämän mieluummin sellaisena hyvänmielen blogina, niin ei ole sitten tullut kirjoiteltua. Voin kyllä jakaa huonojakin juttuja täällä, mutta en halua mennä liian syvälliseksi enkä kertoa asioista kun olen vielä itsekin myrskyn silmässä, vaan vasta sitten kun osaan nähdä asioita vähän niin kuin matkan päästä, kertoa niistä sopivan etäisesti. Paperipäiväkirja on sitten se mihin rääytään ilman sensuuria.

Olen ollut torstaista asti periaatteessa yksin Naken kanssa ja nyt tuntuu siltä että kiitos riittää. Olen tietysti hänen kanssaan jos Ville on töissä, mutta se, että hoidan kaiken kuin piika toisen keskittyessä lepoon ja virkistäytymiseen saa sarven kasvamaan otsaan ja marttyyriviitan painamaan harteita raskaana ja tukahduttavana... Mun mielestä meillä toimii Villen kanssa aika hyvin avoimuus ja keskusteluyhteys on aina auki, eli kyllähän jutut puhumalla selviää. Itse yritän jatkuvasti muuttaa stressikäyttäytymistäni, eli jokaisella tontilla sata lasissa huseeramista ja yli omien voimien puurtamista, mitkä - yllätys yllätys - ovat varsinaista nannaa marttyyrin sielulle ja sitäpaitsi kasvattavat stressiä entisestään. Molemmat yritämme tulla vastaan ja niellä itsepäisyytemme, ja, aina vain, molemmat olemme toistemme mussukoita, jonka vieressä vaan on paras. Mun Ville, mus mus.

Perjantaina meillä oli ystäviä iltaa istumassa. Ihana ilta! Ystävämme kokkasi ja oli aika luksusta käydä valmiiseen pöytään. Viini virtasi ja juttu luisti, vaikka oli toisilleen vieraitakin sieluja paikalla. Nakke-pieni nukkui aika levottomasti ja kiipesin varmaan kymmenen kertaa häntä hyssyttämään, ja nopeasti hän sitten aina rauhoittuikin. Oli varmaan outoa nukkua, kun kodissa kuului kovia vieraita ääniä, ja kyllä mulla taas hellyys läikähti sydämessä kun hän niin nopeasti rauhoittui äidin silittelyyn, aivan kuin olisi vain halunnut varmistaa ettei ole yksin. 

Ilta kului nopeasti ensin syöden, sitten jutellen ja vielä erilaisia pelejä pelaten. Sanapeliä pelatessa taisi aikuisia ihmisiä vähän lapsettaa, kun voiton tahto/ toisten pelaajien häviön toivo olivat kantavina voimina... Sen lapsetuksen myötä olikin luonteva jatko siirtyä Mustapekka-pelikortteihin ja sitten aloin vihjailemaan josko herrasväki lähtisi baariin, kun väsytti jo kamalasti ja toisekseen siinä vaiheessa iltaa toisten humaltuneen ilonpidon katseleminen itse selvinpäin alkaa olla jo aika ulkopuolista touhua. Talon hiljennyttyä kello yhden jälkeen siivosin vielä keittiön, laittelin pyykkejä ynnä muuta ylikierroksilla pyörimistä ja nappasin sitten vauvan kainaloon ja vihdoin, uni.

Ystäväni oli muuten lukenut edellisen blogitekstini, jossa valitin miten en ikinä saa mitään kivaa ja sekin vähä kiva mitä saan on itseni hankkimaa. Hän sitten toi ruusuja ja sormuksen, laittoa tosiaan ruoan ja vielä antoi hartiahieronnan. Love! Oli muuten rentouttava hieronta, hänellä oli niin miellyttävä äänikin (hah, on siis muutenkin mutta etenkin tuo "meditaatioääni" oli niin ihanan rauhoittava ja suorastaan tainuttavan rentouttava) että huojuin kuin jossain ihanassa nirvanassa.

Tänään Ville on luvannut hoitaa vauvan, että saan vähän relata. Aion lukea kirjaa ja mennä illalla elokuviin. Aion tuijottaa noita ruusuja ja sulkea oven kiinni perässäni, olla hetken välittämättä kotijutuista. Paitsi tietysti tietyin tuntivälein kun annan piltilleni tissiä, mutta johan tämä on kuitenkin kuin loma ikään... Päätin eilen, että tästä tulee hyvä päivä vaikka se olisi viimeinen tekoni. Hampaat irvessä kivaa ja hauskaa vaikka henki menisi, ei kun...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?