Itseruoskinnan mestarin kevätfiilistelyt

Mikä merkillinen päivä! Tuntuu niin kamalan pitkältäkin, ihan kuin tähän yhteen päivään olisi ujuttautunut toinenkin kaupan päällisiksi. Varmaan tuo aurinko sen tekee. Talven pimeys on väistynyt, hurraa, hurraa, hurraa! Tämä talvi on pitkä kuin elämä, joulustakin tuntuu kuluneen jo viisimiljoonaa vuotta... 

 

Ihanaa kun on kevät ja valoa, kaikki on heti paremmin. Ja kun sanon kaikki tarkoitan mieli, jaksaminen, kiinnostuneisuus, vireys, kaikki.

Päivällä Nakke kupsahti sohvalla sylissäni suoraan otsa edellä kaiteeseen. :-( Voi sitä huutoa... No ei sitä onneksi kestänyt kun jonkun puoli minuuttia ja taisi johtua enemmän säikähdyksestä, mutta ette voi uskoa sitä itseruoskintaa jota pääni sisällä kävin, ja käyn vähän vieläkin... Kyllä järjellä ymmärrän, että vahinkohan se oli ja vaikka tietysti olisi pitänyt pitää hänestä paremmin kiinni, niin niin paljon kuin Naken kanssa olen niin ihme kun ei enemmän vahinkoja satu. Itseasiassa, tuo oli ensimmäinen, läheltäpiti tilanteita sen sijaan on viikottain. Ja järjellä ymmärrän, että eipä se tainnut kovasti sattua, kun oli niin lyhyt itku eikä sen jälkeen ole ollut mitään tavanomaisesta poikkeavaa. 

 

Mutta... Äiti minussa miettii: Voi helvetin idiootti, hullu, tuollaisella ei pitäisi olla lasta! Olisit voinut tappaa hänet! Huolimaton, piittaamaton, lapsellesi vaarallinen HULLU. Ja tuo oli vielä aika siistitty versio siitä miten oikeasti ajattelen... Pitää nyt vain yrittää kuunnella tuota järki-minää ennemminkin kuin hysteeristä äiti-minää.

 

Illalla kävin juoksulenkillä! Ihan vain sellaisella parin kilometrin (20 minuuttia kesti) mittaisella, mutta voi miten teki hyvää! Aurinko paistoi, tiet olivat sulat ja multa tuoksui, aaah kevät! Huutomerkki, huutomerkki, huutomerkki! Tosi kivaa vaihtelua tuollainen juoksupyrähdys iänikuiselle kahvakuulailulle. Aamuisin kyllä tykkään siitä kahvatreenistä, mutta vain jos Ville ei ole kotona. Vaikka tässä naimissa ollaankin niin pitää nyt edes yrittää ylläpitää/ luoda sellaista etäistä illuusiota ihan ok-viehättävästä naisesta, eikä hikisestä ja lähmäisestä kuulantyöntäjästä... 

 

Nakke kääntyi tänään ensimmäistä kertaa tarkoituksella selältä vatsalleen. En ole mitenkään hurjan innoissani, koska hän on jo pitkään kääntynyt vahingossa, joten ollaan tiedetty että kyllä se homma sujuu kun neiti vain haluaa. Yleensä Nakkea ei kiinnosta pätkääkään edes yrittää kääntyä vaan köllöttelee aikansa selällään välillä vatsoja tehden ja vinkuu sitten ylös. Äitiinsä tullut jumppatyttö... Tänään kuitenkin varmaan kevätauringon innoittamana kääntyi tosiaan kahdesti - kohtalon ivaa muuten, kun olin juuri kuvannuyt videota hänen touhuistaan ja juuri kun lopetin kuvaamisen Nakke kääntyi. Aikataulutuksen mestari tässä terve!

 

Päivällä Naken nukkuessa päikkäreitään vaunuissa pihalla siivosin ja nautin puhtaasta, hiljaisesta kodista ystävälleni sähköpostia kirjoittaen. Aurinko paistoi likaisten ikkunoiden läpi ja lukuunottamatta sitä otsakuhmu-episodia oli suloisen kepeä mieli. Kevät, tule vain, tule rakas, tule, minä olen valmis sinua varten.