Tänään on ollut kiva päivä. Mennyt kamalan nopeasti, mutta niinhän aika aina.
Tuollaisessa asussa hiihtelin. Ja ei, en ole
raskaana, maha vaan tykkää pömpöttää. Se
suotakoon hänelle...
Laitoin aamuksi kellon soimaan, niin kuin olen joka aamu tehnyt, mutta tänään oli ensimmäinen aamu kun onnistuin olemaan torkuttamatta (paitsi tunnin). Söin aamupalaksi täällä lukaalissani tosi hyvää seesaminsiemen-patonkia, join pikakahvit, herkuttelin pikkuleivällä ja olin tuon ravitsevan hiilaripommin jälkeen valmiina uuteen päivään. Yskä on melko kurja, se sattuu keuhkoihin ja keuhkoputkeen (?). Mutta silloin kun en yski kaikki on hyvin.
Suuntasin sellaiselle kojulle, jossa myydään lippuja sellaisille veturi-ajeluille eri kohteisiin. Olisin halunnut "Seven Villages" - ajelulle, mutta siihen ei ollut lippuja, joten valitsin sitten sellaisen "Pleasures of Crete" - kierroksen. Kysyin lipun myyjältä, millainen se on, ja hän vastasi "it's... nice", sen kuuloisena kuin olisi kuvaillut korillista sontaa. Esittelyvihkonen kuvasi kierrosta näin: "Maalaiskylien koskettavan voimakas historia, hämmästyttävät ja karut maisemat, jotka kietovat kiusaukseen hedelmäisten viinien ja perinteisen ruokavalion salaisuuden, aidon kreetalaisen oliiviöljyn, mauilla ja tarjoaa muutaman tunnin ilon". Koska tuo kieliopillisesti ihailtava esittelyteksti ja oppaan vilpitön innostuneisuus saivat minut vakuuttuneeksi, en voinut muuta kuin ostaa lipun.
Uljas menoheppa joka kulmasta.
16 euroa on mielestäni aika hyvä hinta neljän tunnin opastetusta kierroksesta. Matkakumppaninani toimi joukkue iloisia ruotsalaisia eläkeläisiä - ei kun, nyt olin asiaton, olihan siellä myös saksalaisia ja norjalaisia eläkeläisiä... Ja muutama keski-ikäinenkin. Juna puksutteli rauhassa ylöspäin, tuuli oli kevyt ja aurinko helotti, maisemat vaihtuivat... Nautin.
Tällaisia ovat oppaan mukaan perinteiset kreetalaiset talot: pieniä,
lähinnä olohuone ja ehkä joku makkari, ja valkoisia, ettei tule
niin kuuma.
Kävimme sellaisessa 1600-luvulla rakennetussa kirkossa. Siellä ei valitettavasti saanut kuvata ja itsensä piti verhota huiveihin, joita roikkui kirkon edessä. Taru Sormusten Herrasta Gandalfin näköinen munkki tuli avaamaan meille oven. Siellä sai sytyttää kynttilän ja "make some wish", ja minä iskin kynttiläni hiekkaan, laitoin kädet yhteen ja ajattelin pienen tunteellisen hetken ajan siskojani, sitä miten he molemmat ovat nyt tänä syksynä uuden alun edessä ja miten sydämestäni toivon heille kaikkea hyvää. Ehkä siinä ikivanhassa rakennuksessa oli jokin taika, jokin pyhyys, mietin silmiäni pyyhkien ja muun seurueen mukaan liittyen.
Tuolla sisäpihalla se kirkko oli.
Kävimme myös pikkuisessa vuoristokylässä ja oliiviöljytehtaassa, joka kyllä oli minusta melkoisen tylsää. Opas kertoi, että keskiverto kreikkalainen perhe käyttää 150 litraa oliiviöljyä vuodessa, joten ymmärrän että he ovat siihen hurahtaneet, ja eittämättä se oli maailman parasta oliiviöljyä, en ryhdy kiistelemään kanssasi siitä, mutta... haukotus.
Ajelun loputtua kävelin nostamaan rahaa ja kävin samalla syömässä. Olin ihan hiessä, tarjoilijakin kävi kääntämässä puhaltimen suoraan kasvoihini. Voi miten ihanaa hienotunteisuutta... No mutta se kyllä auttoi, en enää valunut hikeä kuin mikäkin porsiva emakko. Hotellille käppäillessäni poikkesin yhdessä matkamuistomyymälässä ja ostin oliivipuiset salaattiottimet, kuorintakäsineen, huulirasvan ja Villelle tuliaiseksi kaksi pikkuista puista kissaa (ja nyt Ville lukee tämän ja kohottaa kulmiaan, että tuossako olivat ne hienot tuliaiset, joita tekstiviestissä hehkutin...). Kissojen maalipinta vähän repeytyi kun myyjä raaputti niistä hintalaput pois, ja hän kysyi voisinko ottaa jotkut toiset. Kävelin muodon vuoksi korille, olin katselevinani - ja tulin takaisin ja ilmoitin, että ei kun haluan juuri nuo, ei haittaa että ne eivät ole niin siistejä. Myyjä tuijotti minua ja selitin, että ne ovat kuin meidän kissat kotona. Myyjä jatkoi tuijottamista. Olin jo lähdössä kun hän pyysi odottamaan ja kävi hakemassa minulle oliivisaippuan kaupan päälle. Ilmeisesti hyvityksenä kämäisistä kissoista, tai sitten haisin niin pahalle koko päivän kuljettuani ja myyjä ajatteli, olkoon hullu kissamuori mutta tuollainen peseytymättömyys on jo kansalaisrikos.
Illan lojuin auringossa hotellin altaalla, iiihaaanaa. Illalla kävin vielä kaupassa täydentämässä Villen tuliaiset ja ostamalla itselleni herkkuja. Päätin etten osta tuliaisia muille kuin Villelle, koska matkalaukun painoraja oli uhkaavan lähellä jo menomatkalla, ja Ville nyt on ainoa joka joutuu kestämään minun loman jälkeistä ruskettuneen rentoa habitusta noin niin kuin 24/7.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?